Tag

Blogi

Browsing

Kuinkahan monesti olen jo sanonut, että olen niin innoissani Valkoisen Harmajan uudesta sivustosta? Nytkin kun kirjoittelen tätä postausta – ensimmäistä virallista postausta täällä uudessa osoitteessa – niin tunnen perhosia vatsanpohjassani. Aivan hassua! Takana on usean kuukauden odotus ja sivuston rakentaminen, ja nyt kun uuden alku on tosiaan käsillä,…

Hyvää isänpäivää! Takana on aivan ihana ja rento viikonloppu. Blogissakin on ollut normaalia hiljaisempaa, kun olen kiireisen työviikon jälkeen keskittynyt rentoutumiseen ystävien ja perheen kanssa. Olen viettänyt niitä tärkeitä joutenolon hetkiä, joita tarvitaan ennen kaikkea oman jaksamisen vuoksi, mutta myös luovan blogityön mahdollistamiseksi. Nyt mielessä on kivoja postausaiheita…

Olen tästä vihjaillut ja rivien välistä joku on sen saattanut jo päätelläkin, mutta nyt on vihdoin oikea aika kertoa suoraa: Valkoinen Harmaja blogi muuttaa! Olen haudutellut tätä päätöstä jo pitkään mielessäni ja tänä syksynä uskalsin vihdoin tehdä seuraavan siirron blogiurallani kun päätin, että nyt on aika siirtyä itsenäiseksi…

Meillä kotona -saitin blogit saivat tänään uuden ulkoasun. Teknisten muutosten vuoksi jouduimme pitää muutaman päivän tauon bloggaamisesta, mutta onpa kiva olla taas täällä! Kuvat ovat paljon aiempaa suurempia ja päätinkin testailla tähän postaukseen sekalaisten kuvien kera miltä eri kokoiset ja malliset kuvat näyttävät. Kaikki pölypallerot ainakin näkyvät aiempaa…

”Päätin, että julkaisen kerran kuukaudessa jonkin superhelpon arkiruokareseptin! Se on paljon luvattu ihmiseltä, joka inhoaa ruuanlaittoa, eikä ole mikään hyvä siinä. Mutta juuri siitä näkökulmasta valitsen reseptit: jotain tosi helppoa, nopeaa ja hyvää. Hyviä kotiruokia tredihössötysten sijaan.” Näin lupasin vuoden alussa ”Luvassa vuonna 2017 Valkoisessa Harmajassa” postauksessa. Mihin…

Olen miettinyt jo pidemmän aikaa erästä aihetta, josta haluaisin teille kirjoittaa. Olen epäröinyt ja miettinyt osaanko asettaa sanani oikein, sillä en halua loukata ketään. Sitten huomasin, että bloggaaja toisensa perään olikin miettinyt ihan samoja asioita kuin minäkin ja näistä mietteistä olen viimeisimpänä lukenut Hertan ja Tiiun blogeista. Joten…

Tämä meidän meillakotona.fi saitti täytti hiljattain 1 vuotta! Viime viikonloppuna juhlistimme vuosipäivää A-lehdillä blogikollegoiden, meillakotona-saitin taustatiimin sekä A-lehtien asumisen toimitusten kanssa. Pidin tilaisuudessa pienen alustuksen bloggaamisesta ja sitä valmistellessa kypsyttelin aihetta mielessäni. Snapchatissani kysyin seuraajiltani mitä he haluaisivat tietää bloggaamisesta ja nyt päätin koota kaikki kysymykset ja vastaukset…

Mielessäni on kytenyt jo pidemmän aikaa, että haluaisin kirjoittaa muutamia huomioita bloggaamisesta. Sellaisia juttuja, joita olen itse kohta yhdeksän vuoden blogiuran aikana oppinut tai havainnut. Giselda kirjoitti hiljattain vinkkejä siitä miten aloittaa bloggaaminen, joten se postaus kannattaa tsekata jos mietit blogin aloittamista tai olet vasta aloittanut. 1. Usko…

Nautin siitä, että on kaikenlaisia suunnitelmia lähitulevaisuuteen ja jotain mitä odottaa. Tarvitsen tavoitteita ja päämääriä, sillä ne motivoivat ja innostavat minua. Kaikenlainen ideointi on niin mukavaa! Olin vuodenvaihteessa ehkä vähän alavireinen ja väsynytkin, kunnes päätin, että nyt tarvitsen jotain kivaa mitä ideoida. Niinpä ryhdyin miettimään ja suunnittelemaan millaisen…

On vuoden viimeinen päivä, istun nojatuolinurkkauksessa ja, perinteiseen tapaan, on aika kerrata mennyt blogivuosi. Vuosi 2016 oli minulle kiireisin vuosi ikinä niin päivätyössäni kuin blogitöiden parissa. Täytyy sanoa, että olen todella nauttinut kaikista mahdollisuuksista ja haasteista, joita olen kohdannut ja vaikka välillä on väsyttänyt, koen että tällainen kiivas…

Ihanaa, pääsiäispyhät alkavat ja minulle se merkitsee lomaa ja kiireettömiä päiviä kotosalla. Ajattelinkin nyt toteuttaa postausidean, joka minulla on ollut mielessä jo pidempään. Pitkän pyhän aikana ehtii varmasti jossain välissä lueskella blogeja ja olisikin kiva löytää uutta luettavaa! Niinpä kaikki te bloggaavat lukijani saatte nyt pienoisen haasteen: esittele…

Jotkut blogipostaukset ovat sellaisia, että ne syntyvät mielessä ihan itsestään. Tätä postausta olen kirjoittanut mielessäni viikonloppuna siivotessani ja viimeksi tänä aamuna, kun ajoin autolla töihin. Välillä päätin, että en kirjoita koko juttua ollenkaan, mutta tässäpä nyt naputtelen. Sisustusbloggaaminen ja ajatuksia siitä. Monessa blogissa on nimittäin viime aikoina pohdittu…