Olen tästä vihjaillut ja rivien välistä joku on sen saattanut jo päätelläkin, mutta nyt on vihdoin oikea aika kertoa suoraa: Valkoinen Harmaja blogi muuttaa! Olen haudutellut tätä päätöstä jo pitkään mielessäni ja tänä syksynä uskalsin vihdoin tehdä seuraavan siirron blogiurallani kun päätin, että nyt on aika siirtyä itsenäiseksi bloggaajaksi. Valkoinen Harmaja siirtyy omaan osoitteeseen www.valkoinenharmaja.fi 1.12.2017 alkaen.

Tämä marraskuu on viimeinen kuukauteni täällä meillakotona.fi saitilla. Toisaalta tuntuu todella haikealta ja on ehkä vähän pelottavaakin siirtyä itsenäiseksi, mutta samalla olen todella innoissani ja vakuuttunut siitä, että tämä on oikea päätös. Taloudellisesti tämä ei ainakaan aluksi ole järkevää, mutta muista syistä koen, että päätös on oikea.

Olen innoissani siitä, että jatkossa voin itse määritellä minkä näköisen blogisivuston haluan luoda ja saan entistä enemmän itse suunnitella ja olla mukana vaikuttamassa kaupallisiin yhteistöihin (mediamyyntiin saan mahtavan kumppanin, josta kerrron myöhemmin lisää). Koen, että itsenäiseksi siirtyminen on luonnollinen askel blogiuralla. Valkoinen Harmaja on viimeiset viisi vuotta ollut jonkin lehtitalon portaalin alla ja nyt tuntuu, että tämä uudistus on myös eräällä tavalla uuden ajan alku koko blogille.

Olen syksyn mittaan rakennellut uutta sivustoani ja se on ollut todella mieluista puuhaa! Itseasiassa uusi sivustoni on jo nähtävillä, mutta koko blogin sisältö siirtyy uudelle saitille marraskuun lopussa. Jotain toiminnallisia viilauksia tulen vielä tekemään ja otan mielelläni teiltä blogin lukijoilta vastaan palautetta uudesta sivustostani – eli käypäs jo kurkkaamassa täällä: www.valkoinenharmaja.fi

Ei vielä kuitenkaan jätetä jäähyvästejä vanhalle osoitteelle. Bloggailen täällä meillakotona.fi saitilla vielä marraskuun ajan ja seuraan innolla sivuston kehittymistä. Halusin kuitenkin jo kertoa teille muutosta, sillä se on vilahdellut niin usein sivulauseissa ja tätä asiaa on vaikea pitää enää salassa. Tietysti olisi ihan mahtavaa jos ehtisitte jo etukäteen antaa minulle palautetta uudesta sivustostani, jotta voisin viilata sitä vielä ennen blogin muuttoa. Toiveita otetaan kiitollisin mielin vastaan. <3


Translation: I have decided to go independent and from the 1st of December my blog will move to a new, independent address: www.valkoinenharmaja.fi. I feel that independent blogging is a natural step in my blogger career and I am very excited about this! The new site is already live, so you can check it out. This will be my last month at here meillakotona.fi. My blog’s history will be moved to the new site at the end of the month. But until then, my blog continues here as usual. I will inform you about the moving date when it gets closer.

 

Author

24 Comments

  1. Uudet sivut on aivan mahtavat! Toimi ainakin mobiililla todella hyvin ja sivu skaalautuu hyvin pienelle näytölle. Onnea uusiin tuuliin blogin suhteen, minä seuraan perässä uuteen osoitteeseen 🙂

  2. Tosi kivan näköinen sivusto! Tykkäsin myös tuosta sivupalkkiratkaisusta, jossa se ei poistunut kokonaan, mutta postaukset ovat sitten itsenäisiä ja koko sivun levyisiä. Etusivu on tosi selkeä ja kaunis.

    Onnea uusiin tuuliin! Mielestäni All I ever wanted -blogin Karla aikanaan suorastaan vapautui siirryttyään itsenäiseksi, vaikka päättikin sittemmin lopettaa/tauottaa blogin. Tuokoon tämä muutos sinullekin iloa ja vapautta.

    • suvi m Reply

      Kiitos arvokkaasta palautteesta! 🙂 Kyllä uskon, että tämä on minulle oikea ratkaisu.

  3. Noora / Villakoiria ja kissankarvaa Reply

    Hyvälle näyttää uudet sivut ainakin näin tabletilla selailtuna. Onnea uudistukseen! 🙂

  4. Hyvän päätöksen teit enkä henkilökohtaisesti oikein tykkää Meillä kotona-sivuston uudesta ilmeestä ja mainosten asettelusta…

    • suvi m Reply

      Kiitos paljon! 🙂 Päätös ei ollut mitenkään helppo, sillä täällä meillakotonassa on paljon hyviä puolia. Mutta nyt on Valkoisen Harmajan aika itsenäistyä.

  5. Nämä meillä kotona sivut on tosi huonot ainakin älypuhelimella. Ja ärsyttää nuo halloween jutut joita pitkä liuta. Joskus hyviä juttuja. Onnea muutokseen!

    • suvi m Reply

      Kiitos paljon! 🙂 Siellä minun uudella saitilla onkin sitten vain minun omia juttujani…

      Meillä kotona -sivuston kehitystyö on vielä vähän kesken, joten parannuksia on vielä tännekin tulossa.

  6. Kiva juttu, selkeältä vaikuttaa uuden ulkoasu <3! Menestystä jatkoon ja uusia mielenkiintoisia juttuja jäädään oottelemaan!

  7. Hei!

    Uusi sivustosi näytti kauniilta ja selkeältä. Olet rohkea ja teet hyviä valintoja, menestyt varmasti.

    Useilla sivustoilla itseäni ärsyttää jatkuvasti lisääntyneet ns.sekalaiset mainokset, koska en ikinä mene niitä kuitenkaan klikkaamaan. Ne vain häiritsevät kyseisen blogin ilmettä ja saattavat lisätä hämmennystä. Täällä Meillä kotona -sivustollakin ne ovat lisääntyneet. Ostopäätökseen vaikuttavat aivan eri asiat, kuin yksittäiset ”vilkkuvat” mainokset.

    Toivotan menestystä ja hyviä inspiraatioita!

    • suvi m Reply

      Kiitos paljon! 🙂 Kyllä tämä päätös jännitti, mutta tämä tuntuu sydämessä oikealta.

      Minäkään en pidä siitä, että mainoksia on liikaa, mutta ymmärrän että ne ovat kaupallisella saitilla välttämättömiä.

  8. Onnea uuteen! Uusi sivusto on visuaalisesti kaunis. Tärkeintä olisi kiinnittää huomio puhelimella luettavuuteen. Känny kädessä meistä suurin osa taitaa nykyään lukea.

    Siltä pohjalta kehitystoiveeni: fontti suuremmaksi tai jotain muuta kikkaa. Nyt meni liian pieneksi eli en jaksaisi pitkään ihan fyysisistä syistä lukea. Meilläkotona.fi sivusto on fontin puolesta parempi.

    Sitten jutut voisi olla kutistettavissa vain otsikoksi ja klikkaus auki jos haluaa lukea. Vähemmän scrollattavaa, enemmän luettuja juttuja.

    Fiksua kysyä ennakkopalautetta!

    • suvi m Reply

      Kiitos palautteesta! 🙂 Minäpäs testailen tuota fontin kokoa vielä. Uudessa pohjassa pääsen helposti näkemään miltä blogi näyttää niin tietokoneella kuin mobiilissa tai padissakin. Siitä taas en pidä ollenkaan, että postaus ei aukea heti kokonaan, vaan pitää erikseen klikata auki. Sellaista rakennetta en omaan blogiin halua.

  9. Voi mahtavaa, so happy for you!! Ehdottomasti oikea päätös; omat siivet kantavat kyllä!

    Ja niin kiva tehdä täysin omaa juttua 🙂

    Täälläkin olisi tarkoitus herättää blogi eloon 2-3 kk kuluttua, jahka olemme asettuneet uuteen kotiin 🙂

    Uusi pohja näytti selkeältä ja raikkaan puhtaalta – tykkään!

    Onnea vielä kerran!

    Riika / Coterie

    • suvi m Reply

      Kiitos paljon! <3 Ja aivan mahtavaa, että Coterie herää taas eloon – olenkin kaivannut sitä! Ihanaa päästä näkemään teidän uusi koti. Siitä tulee varmasti upea.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.