Meillä kotona -saitin blogit saivat tänään uuden ulkoasun. Teknisten muutosten vuoksi jouduimme pitää muutaman päivän tauon bloggaamisesta, mutta onpa kiva olla taas täällä!

Kuvat ovat paljon aiempaa suurempia ja päätinkin testailla tähän postaukseen sekalaisten kuvien kera miltä eri kokoiset ja malliset kuvat näyttävät. Kaikki pölypallerot ainakin näkyvät aiempaa selvemmin mikäli tietokoneella lukee blogia. Uskaltaakohan tänne postailla enää huonolaatuisempia, puhelimella napattuja Instagram-kuvia kuten esim. tämä:

Sivupalkista on luovuttu – se taitaa olla yleinen suuntaus blogeissa nykyään. Mobiilinäkymässä sivupalkki näkyi aiemmin sivun alimmaisena elementtinä. Aiemmin sivupalkissa olleet tiedot tullaan lisäämään jokaisen blogin omaan valikkoon lähiaikoina.

Bannerimainokset on sijoitettu uudella tavalla. Nyt blogitekstin seassa saattaa tulla vastaan mainos, eli maltathan lukea postauksen loppuun vielä sen jälkeenkin. Tuo voi aluksi tuntua vähän hämmentävältä.

Postauksetkin on nyt ryhmitelty eri tavalla kuin aiemmin. Blogin etusivulle aukeaa yksi kokonainen postaus, jonka jälkeen vanhemmat postaukset näkyvät listauksena.

Alatunnisteesta löytyy Instagram-virta ja yhteystiedot. Siellä on myös blogin hakukenttä, jota voi käyttää sisällön suodattamiseen hakusanan avulla.

Kuten olen aiemmin vihjannut, Valkoinen Harmaja blogi tulee uudistumaan vielä syksyn aikana, eikä tämä ole ainoa muutos mitä on luvassa.

Mielelläni kuulisin miltä uudistettu ilme teidän mielestä näyttää?


Translation: The layout of the blogs on this site has been updated. For example, the images are much larger and we no longer have the sidebar. How does it look?

Author

32 Comments

  1. Muuten näyttää tosi hyvältä mutta ainakin mobiilissa selatessa mainokset keskellä tekstiä ovat kyllä todella raivostuttavia. Jos ne saisi pois niin pelkkiä kehuja täältäkin tulisi!

    • suvi m Reply

      Kiva kuulla, että muuten näyttää hyvältä! Mainosten sijoittelua säädetään vielä ja oman blogini osalta tuo tulee muuttumaan 1.12. joka tapauksessa… 😉

  2. Iso miinus siitä, että mainokset keskellä tekstiä. Harmillisesti katkaisee lukemisen.

    • suvi m Reply

      Se on kyllä aika harmillinen juttu, mutta mainospaikkoja säädetään vielä.

  3. Sanna Inspired by love Reply

    Tosi hyvä muutos! 🙂 Tosin ehkä tekstit olisi hyvä saada kuvien kanssa samaan linjaan sivuilta?

    • suvi m Reply

      Jep, kuvan voi halutessaan ladata tekstin levyisenä blogiin, mutta sitten se on pienempi.

  4. Sanna Inspired by love Reply

    Vielä piti lisätä, että samaa mieltä mainoksista! Eikö niitä saada postauksen loppuun? Toisilla muuten on isommat kuvat kuin toisilla bloggaajilla?

    • suvi m Reply

      Mainosten sijoittelua säädetään vielä, eli saa nähdä mihin ne lopulta sijoittuvat…
      Kuvia voi ladata blogiin myös pienempänä halutessaan, joten siksi koot vaihtelevat.

  5. Mainokset on kyllä ärsyttäviä, tulee jotenkin halvan oloinen fiilis muuten tyylikkäästä sivusta. Ne ei tunnu sopivan siihen.

    • suvi m Reply

      Olen samaa mieltä. Niiden sijoittelua säädetään vielä kyllä…

    • suvi m Reply

      Sitä ne kyllä ovat! Ensi alkuun tuntuivat aika hurjankin suurilta. 😀 Mutta tykkään.

  6. Toimii hyvin mobiililla ja läppärillä, helppo selata ja navigoida! 🙂 Mainokset tekstin keskellä häiritsevät, ne katkaisevat ikävästi postauksen ja muutekin mainokset eivät mielestäni kuulu tekstin sekaan.

    • suvi m Reply

      Kiva kuulla, että toimii! 🙂 Mainosten sijoittelua säädetään onneksi vielä.

  7. Noora / Villakoiria ja kissankarvaa Reply

    Tabletilla näyttää ainakin tosi hyvältä! Tykkään selkeästä ulkoasusta, mutta tekstin keskellä olevat mainokset ovat minunkin mielestäni tosi ärsyttävät. Liian tyrkyllä, ja katkaisee postauksen kuvasarjan ikävästi, jos kuvia on mainoksen molemmin puolin.

    Ja kännykkäkuvista, todellakin uskaltaa! Meille muille ei-niin-ammattimaisesti bloggaaville nostaa julkaisukyynystä entisestään, jos te esikuvat ryhdytty liian kriittisiksi. Kännykkäkamerat alkavat olla jo sen verran kehittyneitä, että mielestäni niiden laatu on parhaimmillaan ihan riittävä blogiin. Mulla ainakin kännykän kamera päihittää jopa meidän ikivanhan järkkärin, joten milläs sitä sitten kuvailee, jos kännykkäkuvia ei kehtaa julkaista? Toki sen kameran päivittäminen olisi ajankohtaista, mutta tässä kohtaa mm. hääjärjestelyt menee sen ohi niin että hurahtaa! 🙂

    Kommentoimisesta on näköjään lähtenyt mahdollisuus laittaa linkki omalle sivustolle, siitä myös miinusta. Muuten tosi tyylikkäät uudistukset!

    • suvi m Reply

      Kiva kuulla, että hyvältä näyttää. 🙂 Mainoksen sijoittelua hiotaan vielä.

      Olen samaa mieltä noista kännykkäkuvista. Minulle tärkeämpää kuvassa on sommittelu ja se itse kuvan sisältö kuin se kuinka teknisesti hyvin se on toteutettu. Kännyköissä on nykyään tosi hyviä kameroita!

      Minäpäs välitän eteenpäin tuon pointin, että kommentoinnissa olisi hyvä olla kenttä linkittää oma sivu. Se on hyvä huomio!

  8. Aloin vasta äskettäin seuraamaan blogiasi ja ulkoasu oli kieltämättä vähän sekava. Nyt on oikein hyvä! Plussaa siis selkeydestä. Olen samaa mieltä toisten kommentoijien kanssa, mainos keskellä tekstiä on ärsyttävä eikä sovi muuten huoliteltuun kokonaisuuteen.

    • suvi m Reply

      Kiva kuulla! Minustakin tämä selkeys on hyvä juttu.
      Mainoksen sijoittelu vaatii kyllä totuttelua…

  9. Mainoksilla liian suuri rooli kun ovat välissä

    En tykkää yhtään. Muuten hyvä uudistus.

    • suvi m Reply

      Minustakin uudistus on kokonaisuudessaan hyvä! Toki vielä on viilattavaa.
      Valitettavasti me bloggaajat emme voi vaikuttaa mainosten sijoitteluun.

  10. Joopajoo, mainoksista tuolla välissä en tykkää yhtään, eikö niitä mitenkään voisi poistaa? Kauniit postaukset eivät enää näytä kokonaisuutena hyviltä.

    • suvi m Reply

      En minäkään tykkää mainoksista tuolla välissä. Tämä korjaantuu minun blogini osalta joulukuussa.

  11. Minä tykkään. Ulkoasu on pelkistetty, yksinkertainen ilman turhia krumeluureja. Mainoksista en osaa sanoa vielä juutä enkä jaata. Pääasia, että ne erottuvat selvästi varsinaisesta blogitekstistä ja blogin kuvista.

    • suvi m Reply

      Kyllä, mainosten pitää erottua selvästi blogin omasta sisällöstä.
      Minäkin tykkään tästä modernimmasta ilmeestä ja suuremmista kuvista. 🙂

  12. Isot kuvat näyttävät hyviltä! Mainos ei ole kaunis, mutta eiväthän ne koskaan ole. Minua sijoittelu ei kuitenkaan haittaa, nopeastihan mainoksen rullaa pois näkyvistä. Mainoksille ei taida yleisesti hyväksyttyä paikkaa olla, mutta jos mainoksia ei olisi lainkaan, tulisiko blogeihin jokin tilaajamaksu tms. (ja suostuisiko sellaista kukaan maksamaan)?

    Kokeilin ylävalikosta arkistoa. Vuodelta 2017 sai valita kuukauden erikseen, mutta esim. vuotta 2014 klikkaamalla sain esiin joulukuun lopun postaukset. Jos siis jostain syystä haluaisin lukea esim. jonkin vuoden heinäkuun postauksia, olisi aikamoinen klikkailu, jotta sinne ”keskelle vuotta” pääsisi. Tämä sama juttu on tullut vastaan muillakin blogisivustoilla, mutta olisipa kiva, jos siihen saisi parannuksen. 🙂

    Iloista viikonloppua!

    • suvi m Reply

      Minäkin tykkään isoista kuvista. 🙂 Se on totta, että mainoksen ohi voi scrollata nopeasti ja ajan myötä silmä vain jotenkin tottuu niihin. Itse en yleensä edes kiinnitä mitään huomiota mainoksiin. Kyllähän mainoksilla kuitenkin rahoitetaan tätä sivustoa.

      Ja kiitos tuosta arkistohuomiosta! Minäpäs välitän toiveesi eteenpäin…

  13. Olen kyllä jotenkin eksyksissä täällä. Kaipaan sitä sivupalkkia ja mainoksista tekstin seassa en tykkää yhtään. Toivottavasti totun pian, vai onkohan tämä liian moderni ulkoasu mulle….

  14. Täytyy sanoa, että pidin vanhasta ulkoasusta enemmän. Minusta sivupalkin käyttö oli näppärää. En myöskään pidä siitä, että vain yksi postaus näkyy kokonaisuudessaan. Usein käy niin, että jätän lukematta vanhemmat postaukset. Aina uudistukset eivät ole askel parempaan suuntaan.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.