Tag

Valaistus

Browsing

Minusta tuntuu siltä, että sisustustrendeihin on hiipimässä aiempaa pehmeämpi linja. Kudotut tekstiilit ovat olleet pinnalla jo jonkin aikaa, mutta pehmeys alkaa näkyä myös tuotteiden muotoilussa. Esimerkkinä vaikkapa tämä Claesson Koivisto Rune ”trion” suunnittelema Baklava-valaisin. Valaisin on saanut nimenstä turkkilaisesta leivonnaisesta sen kerroksellisuuden johdosta. Lampunvarjostin koostuu kolmessa kerroksessa olevasta…

Uusi vuosi on kokonaan vielä edessä ja näin sisustusbloggarina on tietysti luontevaa miettiä mitä mahdollisia kodin hankintoja tulevaan vuoteen mahtuu. Padmerine Coconut White -blogista haastoi minut listaamaan vuoden 2013 toivehankinnat. Kotimme sisustus on pääpiirteiltään valmis, mutta toki sitä on kiva vähän viilata ja muutella aika ajoin – onhan…

Hyvää ensimmäistä adventtia! Täällä ollaan laitettu vähän jouluista ilmettä kotiin. Haettiin metsästä pikkuinen kuusi; idean siihen sain loistavasta Suvi Sur Le Vif -blogista. Myös jouluvaloja olemme laittaneet sinne tänne, ulos ja sisälle. Otin ruokailutilasta vaihteeksi taulut pois ja asettelin jouluvalot taulukoukkuihin. Kivaa vaihtelua. Joku saattaa ehkä muistaa kuinka…

LED-kynttilöiden lisäksi sain Konstsmideltä tällaisen modernin joulukynttelikön. Olipas sitä haastava kuvata hämärällä ilman jalustaa. Ensimmäinen idea oli sijoittaa kynttelikkö tuohon olohuoneen ikkunalle, mutta se näyttäisi upealta myös joulupöydässä. Kynttelikkö on näyttävä, sillä se on melko leveä (80 cm) ja siinä on 20 hehkulamppua. Näitä saa Sokoksilta ja Stockmannilta.…

Jatketaan vielä tunnelmoinnilla. Tästä pimeästä vuodenajasta pitää löytää jotain positiivistakin, eikös vain? Mikä onkaan mukavampaa kuin luoda hämyisää tunnelmaa kotiin erilaisten tunnelmavalojen avulla. Kyhäsin viikonloppuna meidän saunatuvan pöydälle tällaisen asetelman: Sain Konstsmideltä paketin, joka sisälsi erilaisia LED-kynttilöitä. Ajattelin, että ne ovat mitä parhaimpia omiin tuunausideoihin. Palovaaran takia tavallisia…

Nyt on mitä otollisinta aikaa sytytellä ulkotulia ja luoda lämmintä tunnelmaa myös terassille ja pihalle. Huomasin, että osa ulkolyhdyistämme ovat rikkoutuneet tai vääntyneet, joten päädyin selailemaan nettikauppojen lyhtyvaihtoehtoja. Tässä muutama mieluinen löytö. 1. Design House Stockholm ”Lotus” 2. Design House Stockholm ”Lotus mini” 3. Stelton ”Fuego” 4. Stelton…

Viikonloppuna ehdin vähän järjestellä tavaroita uudelleen ja miettiä sisustuksen viimeistelyä. Tuumasin, että tämmöinen ”nipistys-Tolomeo” voisi olla hyvä ja monikäyttöinen valaisin meille. Ajattelin sitä lähinnä tuohon meidän makkarin String-hyllyyn, mutta oikein mainiosti se sopisi myös työhuoneeseen (mihin kaivattaisiinkin kipeästi lisävaloa) tai vaikkapa saunatuvan Stringiin. Käyttöä olisi siis moneen paikkaan.…

Länna Möblerin väki on nyt arponut Design House Stockholmin Block-valaisimen voittajan ja onni suosi tällä kertaa kommenttia numerolla 296. Tuon kommentin jätti Janne, joka oli valinnut suosikkituotteekseen Carl Hasen & Sonin ”CH07 Skalstol Bok” nojatuolin. Onnea voittajalle ja oikein paljon kiitoksia kaikille arvontaan osallistuneille! Pysykäähän kuulolla, sillä luvassa…

Tätä postausta olen suunnitellut jo ties kuinka kauan ja nyt vihdoin sain sen tehtyä. Tarkoitukseni oli kirjoittaa lempiaiheestani, eli valaisimista, ja listata kaikki meidän huushollin valaisimet. Valaisimet ovat sisustuksessa se elementti, johon tykkään panostaa. Kauniit valaisimet viimeistelevät sisustuksen ja niillä saa paljon tunnelmaa aikaan. Eteinen: 1. Tom Dixonin…

Kyselin taannoin Valkoisen Harmajan Facebook-sivulla, mikä olisi mukava arpajaispalkinto. Eniten kannatusta sai valaisin, joten laitetaanpas nyt sitten käyntiin valaisimen arvonta yhteistyössä Länna Möbler -verkkokaupan kanssa. Palkintona on Harri Koskisen suunnittelema klassikko: Design House Stockholmin valmistama Block-valaisin (arvo n. 170€). Voittaja saa itse valita Block-valaisimensa johdon värin. Meillä Block-valaisin…

Enää en voinut vastustaa; kaivoin Joy-kynttelikön esille. Haaveilin tästä kyntteliköstä niin monta vuotta, että turha sitä on pitää kaapissa suurimman osan ajasta. Illat ovat jo niin pimeitä, että tunnelmavalaistukselle on tarvetta. Lisäsalamavalolla kuvaamista pitää kyllä vielä harjoitella. Onkos kukaan muu vielä laittanut ”jouluisia” valoja esille? Translation: I…

Ja taas sataa. Pimeiden iltojen piristykseksi olemme hankkineet ulos tällaisen ”valopallon” Sisustuksen Koodista. Tämä LED-valaisin on muovia, joten se on todella kevyt – myrskyllä se olikin lentänyt pitkin pihaa. Kivaa tässä valaisimessa on se, että sen voi ohjelmoida kaukosäätimellä minkä väriseksi itse haluaa. Tai vaikka vaihtelemaan väriä. Mutta…