Tag

Ruokailutila

Browsing

Kun taannoin kävimme hakemassa syyslannoitetta ja syksyisiä pihakasveja rautakaupasta, mieleeni jäi yksi kitukasvuisen näköinen kasvi. Se näytti jotenkin niin ihanan karulta. En saanut tuota kasvia mielestäni ja niinpä minun täytyi käydä se vielä myöhemmin ostamassa. Kyseessä on Corocia, eli kummituspuu. Näitä myytiin pihakasvien osastolla, mutta minä sijoitin oman…

Huh, kiitos hurjasta osallistumisinnosta Iittala-arvontaani ja kaikista niistä mukavista kommenteista! Olen lukenut joka ikisen. Nyt tuntuu vähän tahmealta kirjoitella taas ihan normipostausta, mutta pakkohan se on palata ”arkeen”. Ajattelin nimittäin kertoa, mitä olen keksinyt meidän ruokailutilaan seuraavaksi… Meillähän on ruokailutilassa Ikean ”Norden” ruokapöytä ja sen seurana Arne Jacobsenin…

Kesällä meillä on sisätiloissakin sisusteltu pikkuisen. Tauluilla ainakin. Tauluthan meillä seilaa vähän väliä ympäriinsä ja nyt on tauluasetelma muodostunut olohuoneen ”betoniseinälle”. Aiemmin seinällä yksinään ollut suurin taulu sai kaverikseen lisää isäni, Juhani Melenderin, teoksia epäsymmmetriseen asetelmaan. Vaihdoimme myös mustien kaiuttimien tilalle nämä valkoiset, jotka majailivat aiemmin meidän saunatuvalla.…

Sain hauskan haasteen Viljalta ihastuttavasta muotoseikka -blogista. Ideana on löytää kodista viisi uutta kuvakulmaa viidessä minuutissa. Saattaa kuulostaa melko haastavalta ainakin tällaisen useamman vuoden bloganneen sisustusbloggarin korviin. Mutta haaste on haaste ja otin sen vastaan, joten tässäpä uudet kuvakulmat, jotka löysin meidän kodista viidessä minuutissa. Tämä ensimmäinen oli…

Hei taas! Innostuin kattamaan vappulounaan vähän fiinimmin, joten palataan vielä hetkeksi vapputunnelmiin… Pulled pork maistui oikein hyvältä salaatin ja tortillalettujen kanssa. Naureskelin, että tässähän yhdistyy monen maan keittiö: oli vähän kreikkalaisia, meksikolaisia ja amerikkalaisia vaikutteita. Hyvää oli! Kattaus koostui Iittalan ja Arabian klassikkotuotteista. Näyttävimmän ilmeen loi Finlaysonin Veranta-pöytäliina*.…

Ruokailutilan uudesta tauluasetelmasta ja keväästä ylipäänsä inspiroituneena vaihdoin myös olohuoneeseemme keväisempää ilmettä. Ilme syntyi koristetyynynpäällisiä vaihtamalla sekä pastellisilla leikkokukilla. Kirsikkapuun ja syreenin oksat (joista aiemmin kirjoittelin ”Kirsikkapuu kukkii” postauksessa) korostavat keväistä fiilistä entisestään. Näpsäisin nämä kuvat pikaisesti lauantaina ennen tyttären syntymäpäiväjuhlia, joten ihan kaikkia koristetyynyjä en hoksannut kuvata.…

Joku ehkä kummastelisi, että mitä ihme risuja olen raahannut kotiin maljakkoon. Eteisessäkin oli oikein risukasa. Mutta ehkä se ei enää ihmestytä, kun oksiin on alkanut puhjeta lehtiä ja kukkasia. Nämä ovat nimittäin kirsikkapuunoksia. Aivan ihana pieni, ja ilmainen, kikka tuoda kevättä kotiin! Ruokailutilan pöydälle olen asetellut toiset oksat,…

Pitkän hämärän kauden jälkeen kirkkaat kevätauringon säteet antavat uskomattoman paljon energiaa ja kaikenlainen keväthääräily alkaa innostaa. Vaikka luonto ei vielä olekaan herännyt ja puutarha on aikalailla horroksessa näillä leveysasteilla, voi keväistä ilmettä luoda aurinkoiselle terassille ja kotiin helposti herkullisen värikkäin tekstiilein. Olinkin ihan fiiliksissä, kun pääsin stailaamaan kotiamme…

Meidän ruokailutilan seinä on jälleen kokenut muutoksen. Jep, meillä on taas uusi tauluasetelma. Kävimme isäni, Juhani Melenderin, maalauksia läpi taannoin ja silloin sain idean, että haluan koota hänen ”viivatöistään” asetelman seinälle. Asetelma syntyi aika nopeasti. Ensin asettelin taulut lattialle ja katsoin millaisesta yhdistelmästä muodostuu kiva kokonaisuus. Koska ruokailutilan…

Mainitsinkin jo ohimennen, että vierailin taannoisella Helsingin reissullani myös kaikkien tunteman suomalaisen designyrityksen, Aarikan, showroomissa ja tehtaanmyymälässä. Kävin siellä tutustumassa Aarikan historiaan sekä tämän kevään uutuustuotteisiin, ja sain kuvauslainaan Aarikan sisustustuotteita blogiyhteistyön merkeissä. Aarikka juhlistaa tänä vuonna 60 vuotista taivaltaan! Aarikan tarina alkoi yhdestä kauniista napista, jonka Kaija…

Maailma on täynnä kaikenlaisia sääntöjä. Sääntöjä asetetaan usein myös sisustukseen. Annetaan konkreettisia vinkkejä kuinka tila saadaan näyttämään avarammalta tai miten syntyy kaunis asetelma. Mutta kuka sen voi oikeastaan määritellä? Minusta säännöt on tehty rikottaviksi. En itse juurikaan mieti mitään sääntöjä tai kultaisia leikkauksia omaa kotia sisustaessani tai valokuvatessani.…

Talvinen sää tuli sitten tänne meillekin päin, mutta onneksi olemme saaneet kuitenkin nauttia auringonpaisteesta! Viikonlopun aikana olen puuhastellut kaikenlaista, etenkin taulujen parissa. Vein Sadun tutustumaan isäni taulukokoelmaan ja samalla tuli itsekin taas bongattua uusia teoksia omaan kotiin. Olen miettinyt uutta tauluasetelmaa meidän ruokailutilaan, sillä haluan kevääksi vähän raikkaampaa…