Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Talvinen sää tuli sitten tänne meillekin päin, mutta onneksi olemme saaneet kuitenkin nauttia auringonpaisteesta! Viikonlopun aikana olen puuhastellut kaikenlaista, etenkin taulujen parissa. Vein Sadun tutustumaan isäni taulukokoelmaan ja samalla tuli itsekin taas bongattua uusia teoksia omaan kotiin. Olen miettinyt uutta tauluasetelmaa meidän ruokailutilaan, sillä haluan kevääksi vähän raikkaampaa ilmettä niiden mustakehyksisten taulujen jälkeen.

juhani_melender_taulu

abstrakti_taide

Ensimmäiseksi asettelin ruokailutilaan yhden oman lempparini isäni maalauksista; tämä on nimeltään “Pyramidit”. Tämä taulu on näkynyt blogissani useasti: se on ollut mm. meidän olohuoneessa ja viimeksi pojan huoneessa.

Yksi näyttävä taulu saattaisi riittää ruokailutilaan, mutta silloin se saisi minusta olla pikkuisen suurempi kuin tämä. Niinpä ajattelin, että tämän taulun viereen voisi asetella vielä muutaman pienemmän taulun sillä tavalla huolettoman epäsymmetrisesti. Isäni työhuoneelta tarttui mukaani kuvassa näkyvät pienemmät taulut, jotka asettelin seinällä jo valmiina oleviin nauloihin.

epasymmetrinen_tauluasetelma

epasymmetrinen_tauluasetelma2

Tämä asetelma ehkä vielä jalostuu tästä pikkuhiljaa, mutta selvää on se, että ilman isäni tauluja koti ei tunnu minusta kodilta.

Translation: Home without my father’s (Juhani Melender) paintings does not feel like home to me. Therefore, I put up some paintings again. The largest one, called “Pyramides” is one of my all time favourites.

Author

10 Comments

  1. Isäsi taulut ovat mielettömän kauniita! Missähän tällainen kauempana asuva pääsisi niihin tutustumaan?

    • Hmmm…varmaan parhaiten netissä. Isäni nettisivut ovat päivityksen alla…
      Turun taidelainaamosta löytyy tauluja myös. Ja tietysti Kokkolasta. Helsingissäkin on ollut, mutta en nyt muista tarkemmin onko tällä hetkellä…

  2. Näyttää kauniilta! Ihanan raikasta ja juuri keväistä, samaa kaipaan omaan kotiinikin. Hymyilytti nähdä tuo taulu, johon itsekin siellä heti huomioni kiinnitin :). Oon täällä pyöritellyt näitä tauluja niin, että tulivat jo uniinkin, hiukan nauratti :D.
    Tuo Pyramidit on kyllä upea katseenvangitsija, ei ihme että on yksi lemppareistasi!

    • Heheh, untakinko olet tauluista nähnyt. 🙂 Ihana Satu! 😀 Mutta ei sinulla kyllä helppo valinta ole…mutta eipä se pieleenkään voi mennä. 😉

  3. Kyllä tauluilla on suuri vaikutus tunnelmaan! Ihanan raikkaalta näyttävät nämä.

    • Niin on! 🙂 Minulle taulut tekevät kodin. Ilman niitä ei ole “meidän näköistä”. 🙂

  4. Ihana sommitelma ja ihan selvästi väreissä tuntuu kevät, ja pian tuleva kesä 🙂

    • On ihanaa saada raikkaampaa ja keväisempää ilmettä kotiin. Takatalvesta huolimatta. 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.