Tag

Joulu

Browsing

Nyt on joulusiivoukset suoritettu (vaikka kuvissa seikkaileekin vielä maton nukkapalleroita ;)) ja joulukuusi on kannettu sisälle. Olohuoneen huonekalujen järjestys vaihtui taas vaihteeksi pikkuisen, kun siirsimme toisen sohvan kirjahyllyn eteen. Nyt huonekalut rajaavat tilaa selkeämmin ja joulukuusi saa olla huomion keskipisteenä. Minusta on ihanaa, että joulukuusi näkyy jo heti…

Minulla on alkanut joululoma, jee! Uunissa kypsyy riisipuuro ja kaiuttimista raikaa joululaulut. Joulukuusta emme vielä ole hankkineet, mutta ehkäpä voitaisiin hakea se jo tänä iltana. Kuusentuoksusta tulee joulu. En malttanut olla ottamatta jo esiin vähän kuusenkoristeitakin. Joulumäntyyn asettelin valkoisia joulutähtiä. Näitä olen ostanut Ikeasta vuosia sitten. Muita lempikoristeitani…

Nyt tuntuu siltä, että koko koti on aivan täynnä kukkia! Hyasinttien ja pienen jouluisen männyn lisäksi meiltä löytyy nyt joulukukkasia vähän jokaisen tason päältä. Sain nimittäin tänäkin vuonna yhden ”jämäkimpun” eräästä tilaisuudesta, jota olin järjestelemässä. Räjäytin kimpun osiin, sillä se koostui niin monenlaisesta eri lajikkeesta ja minusta ne…

En ole sellainen sisustaja, joka vaihtaa kodin verhot aina vuodenaikojen mukaan: jouluksi jouluverhot, pääsiäisenä keltaisia sävyjä jne. Jotenkin sellainen tuntuu vähän eri ikäpolven jutulta. Meillä verhot (pelkistetyt rullakaihtimet) pysyvät aina samanlaisina, mutta onhan minulla kuitenkin joulumatto ja joulutyynyt! Ja nyt ne on vihdoin taas kaivettu esille. Meidän jouluisissa…

Ilokseni voin todeta, että nykyisin löytyy ihan kivasti myös tyylikkäitä, modernimpaan makuun sopivia joulukoristeita. Sellaisia, joista on iloa vuosiksi eteenpäin. Innostuin kokoamaan kollaasin tyylikkäistä joulukoristeista. Sekaan mahtuu niin ajattomia design-koristeita kuin edullisempia trendijuttujakin. 1. Star Trading – Nova tähti* 2. Ferm Living – Paper Diamond ornamentti* 3. House…

Eletään bloggaamisen kannalta melko haasteellista vuodenaikaa, kun päivänvaloa on niin niukasti tarjolla. Itse olen yrittänyt ratkaista tuon ongelman ottamalla kuvia etukäteen viikonloppuna, mutta eilen illalla uhmasin hämärää ja päätin kuvata tämän vuotiset hyasinttiasetelmani illan pimeydessä. Säädin vain kameran ISO-arvon suureksi ja pidensin valotusaikaa. Jalustan kanssa en kuitenkaan jaksanut…

Olen ihan joulufiiliksissä (olette ehkä huomanneet ;))! Minusta tämä aika ennen joulua on juuri parasta: jouluvalmistelut ja odottava fiilis. Heti joulun jälkeen kaikki jouluset jutut jo kyllästyttävät, joten nyt pitää nauttia. Tänä viikonloppuna onkin virallisesti pikkujoulu ja joulukoristeita voi ihan hyvin laitella esille ilman, että kukaan paheksuu. Me…

Innoistuin sunnuntaina tekemään pientä joulunurkkausta kotiin, kun kävin läpi jouluisia tekstiileitä ja raivasin tilaa saunatuvan kalusteille olohuoneeseen. Saunatuvassa on se lattiaremontti meneillään, joten meillä on nyt täällä tavarat vähän mullin mallin. Mutta kaaoksen saa kätevästi rajattua pois kuvista ja voi keskittyä vain tähän siistimpään nurkkaukseen. Kävin viime sunnuntaina…

Kotiimme on hiipinyt muutama vähän jouluisempi juttu (niiden ihastuttavien joulukalentereiden lisäksi). Viikko sitten ostin ensimmäisen amarylliksen. Prismassa oli tuollaisia hennon vaaleanpunaisia amarylliksiä; en ole ennen sellaisia nähnytkään. Viikon verran on tämä leikko-amaryllis jaksanut kaunistuttaa asetelmaa olohuoneen pöydällä. Pitää kohta ostaa myös ruukkuamaryllis ja hyasintteja. Eilen kaivoin esille (minun…

Meillä on jo ihan pikkuhiljaa aloitettu jouluvalmistelut. Lapset odottavat innoissaan milloin ensimmäisen joulukalenteriluukun (tai pallon) saa avata, sillä piilotimme yhteistuumin herkkuja joulukalenteripalloihin. Sain nimittäin blogiyhteistyön myötä tutustua uuden suomalaisen designbrändin, be&livin, hurmaavaan ja tyylikkääseen Tree24-joulukalenteriin. Joulukalenterikuusia on kahdenlaisia: vanerisia punaisilla palloilla varustettuja kuusia sekä läpinäkyviä akryylisiä kuusia valkoisilla…

Konstsmiden tunnelmallinen valosarja-arvonta on päättynyt ja tällä kertaa sain arpoa peräti kuusi voittajaa. Random.org numerogeneraattori suosi tällä kertaa seuraavia kommentteja: nro 6, Tiia: ”Oi kuinka kaunista. Kyllä me kuusipuihin pihalla kaikki ihanat tuikkivat valot ripustamme. Valoa elämään ja ilomielin tuikikkaassa arvonnassa mukana. :)” nro 85, kaisis: ”Meillä olis…

Huh! Meillä jäi jouluvalmistelut vähän viime tippaan. Eilen sain siivottua ja käytyä kaupassa. Tänään olemme ottaneet vähän rennommin. Aiemmin päivällä torilta ostettu joulukuusi on nostettu olohuoneeseen ja kohta alkaa koristelut. Näiden sekalaisten kuvien myötä haluan toivottaa kaikille… Pidän muutaman päivän tauon blogistani ja nautin täysin siemauksin siitä ettei…