Uskallanko tunnustaa, että olen vähän haaveillut uudesta valaisimesta. Tai no, valaisinfriikkillehän se on ihan luonnollista. Nyt mielessä ovat olleet pöytävalaisimet, etenkin nämä:

ihanimmat_valaisimet

Pöytävalaisimelle olisi paikka meidän makuuhuoneessa, sängynpäädyn päällä. Jielde-jalkavalaisimen olen siirtänyt sieltä olohuoneen puolelle, joten makkarissa on vain yksi yöpöytävalaisin tällä hetkellä. Jo aikoja sitten myin meidän Kartellin ”Ghost” valaisimenkin pois, joten eikös nyt olekin aivan selkeästi puute yhdestä pöytävalaisimesta…?

Lempparini voidaan selvästi jakaa kahteen kastiin: viileän pelkistettyihin valaisimiin, joissa on ripaus messinkiä (Menu ja Flos) sekä lämminhenkisiin, ajattomiin valaisimiin (Vitra ja Cestita). Kaikkia näitä yhdistää pyöreä muotokieli. Mielessäni olen jo kuvitellut kuinka upeasti Flosin IC-pöytävalaisin sopisi makuuhuoneen tummansinisiin seiniin. Yhtä paljon pidän kuitenkin myös Vitran klassikosta, Akarista.

Varmin vaihtoehto olisi hankkia makkariin toinen Tolomeo-valaisin, mutta en halua liian symmetristä ilmettä. Valaisimet seilaavat meillä kuitenkin ympäri kotia. Ja koska kauniita valaisimia on maailmassa niin paljon, niin mielummin hankkisin sellaisen, jota minulla ei vielä ole.

rentopetaus

Mikä valaisimista sinun mielestäsi sopisi parhaiten meidän sängynpäätyyn?

Translation: I have been dreaming of a new table lamp for our bedroom. My favourites are the ones in the photo collage. I do not want a too symmetrical look, so therefore I do not want to buy another Tolomeo lamp. There are so many lovely lamps out there, so I want to buy something I do not already have. Which one would you choose?

Author

18 Comments

  1. Vaikea sanoa, että mikä sopii parhaiten (näin pelkkien kuvien perusteilla). Mutta itseä noista eniten miellyttävät menu ja flos. Ehkä mikään ei täysin iskenyt itselle (harvinaista, sillä yleensä sun jutut toimii 🙂 Mutta kyllähän sää selkeesti tarttet uuden valaisimen 😉

    • suvi m Reply

      Kyllä, selkeästi meiltä puuttuu nyt yksi valaisin! 😀 Pitää vielä haudutella ajatuksia…

  2. Menun valaisimessa itseäni häiritsee se, ettei lasi ole mattapintainen. Flosin IC olisi kiva nähdä jonkun suomalaisen kodissa, kun Ruotsissa niitä näyttää olevan jo pilvin pimein 😉 Mutta entäs Snoopy? Sekin sopisi teille hyvin.

    • suvi m Reply

      Juu, ruotsalaisissa blogeissa on näkynyt paljon Flosin IC:tä samoin kuin Snoopyä. Snoopystä taannoin kirjoittelinkin. Sekin olisi kyllä ihana! 🙂

  3. IC Lights tai Akari kuuluu myös mun haavelistan kärkipäähän, eikä ollenkaan hullumpia ole nuo muutkaan. Ihania valaisimia on kyllä ihan liikaa! Messinki näyttäisi varmaan tosi hyvältä tuota tummansinistä vasten, mutta ehkä itse valkkaisin Tolomeoa tasapainottamaan jonkun noista matalammista…on meinaa tuo IC kuitenkin kohtuullisen kookas livenä. Mutta hyvä siitä tulee anyway, päädyt sitten mihin tahansa 🙂

    • suvi m Reply

      Kyllä, ihania valaisimia on ihan liikaa! 😀 IC:stä alunperin haaveilin, mutta sitten aloin empiä…toisaalta IC sopisi hyvin myös meidän olkkariin sivupöydälle…hmmm…. 🙂

  4. Valaisimen tarve on ilmeinen, vaikka mies muuta väittäisi. Minusta tuo Flosin valaisin näyttää kiinnostavalta. Voi, näin itse kuvassa vertigo petite friture – valaisimen ja olen aivan ihastunut. Mietin, miten saisin kierrätettyä valaisimia paikasta toiseen, että sellaiselle syntyisi paikka.

    • suvi m Reply

      Onneksi mies ei ole ottanut valaisinasiaan kantaa. 😉 Meillä ei tällaisista hankinnoista tule kinaa, kun molemmilla on omat rahat omiin juttuihin. 🙂

      Tuo vertigo petite friture -valaisin on upea!

  5. Vitran Akari on suosikkini. Se on ajaton, sopii tummaan taustaan ja on kaunis muotokieleltään.

    • suvi m Reply

      Ihan oikeassa olet. Minustakin Akari on aivan ihana! 🙂

  6. Menu tai flos silmää mielyttää eniten :). Markinnoilla on kyllä paljon ihania valaisimia ja aina tulee sen ongelma mikä olisi soppeli. Täällä kans pyöritellään valisimia ja saa nopsaa uuden ilmeen huoneeseen. Kivaa viikonloppua sinne täältä lumisesta Torniosta.

    • suvi m Reply

      Ihania valaisimia on kyllä niin paljon! 🙂 Minäkin tykkään vaihdella valaisimien paikkoja ja sillä tavoin uudistaa sisustusta. Kivaa viikonloppua sinnekin! Täälläkin on hirveästi lunta!

  7. On pitänyt jo monesti kommentoida, kuinka kaunis tuo teidän makkarin uudistus onkaan. Erityisen paljon olen tykännyt niistä kuvista, jotka on otettu olkkarin puolelta. Aivan superfiilis niissä! Itse valitsisin noista Tolomeon kaveriksi matalan ja simppelin Menun. Tuo messinkinen Flos olisi kyllä taas sävyltään ihana seinän kanssa. Mutta onko liian korkea, tulisiko tunne, että pallo tippuu niskaan nukkuessa :). Voisi olla tosi kaunis matalammalla yöpöydällä. Muuten suosittelen sitä kyllä. Meillä on ollut Tuo Flosin IC olohuoneessa syksystä saakka ja on kyllä jäänyt muiden valojen käyttöaika minimiin sen rinnalla. Himmennin on aivan huippu. Tunnelmavaloksi saa pienen hämyn tai sitten täysillä tehoilla menee melkein kirkasvalolampusta.

    • suvi m Reply

      Voi kiitos, onpa kiva kuulla! 🙂

      Pitää vielä miettiä tuota Flosia. Se jää pään taakse sängyn päädyn päälle, joten sängyssä maatessa sitä ei edes näe. Mutta täytyy kyllä vielä harkita, että onko se sittenkin liian korkea…

  8. Omaa silmääni miellyttää eniten Menu ja uskoisin sen sopivan teidän makuuhuoneeseen täydellisesti 🙂 Yksinkertainen, mutta silti siinä on sitä jotain rouheutta

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.