Tag

Tyyli

Browsing

Koti-Live toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Marimekon kanssa Nyt aloitetaan joulufiilistelyt! Vuoden pimeimpään aikaan kannattaa keskittyä positiivisuutta tuoviin pieniin asioihin: tunnelmointiin ja yhdessäoloon. Jos siltä tuntuu, niin hyvin voi jo aloittaa joulufiilistelyn ja valmistelut. Me starttasimme Annen kanssa joulukauden torstaina pidetyssä superkivassa livelähetyksessä. Meillä vietään joulua aika rennon kaavan mukaan,…

Kesä on kyllä ihmisen parasta aikaa! Kesämieli ulottuu moneen eri asiaan, mm. vaatekaappiin. Nyt on ihanaa, kun voi pukeutua kesämekkoihin ja saa vaihtelua ainaiseen normityyliin. Olen luvannut lisää asujuttuja, joten nyt päätin esitellä lempikesämekkoni. En varsinaisesti ole mekkoihmisiä, mutta kesällä tähänkin tulee poikkeus. Se on kai se kesämieli,…

Olen huomannut, että sunnuntaisin tekee mieli höpötellä tänne sekalaisia kuulumisia. Nyt innostuin tekemään asujuttua, kun päivitin hiljattain farkkuvalikoimaani. Pukeutumistyylini on aika rento ja ajatonkin, mutta kuten sisustusta, sitäkin tykkään maustaa pienillä trendijutuilla. Pillifarkut ovat kuulemma out. No, minä uskon, että niistä on vuosien varrella tullut vaatekaapin klassikko, enkä…

Ensinnäkin: ihanaa ystävänpäivää ja laskiaissunnuntaita! Toivottavasti sielläkin on aurinko paistanut ja olette saaneet viettää mukavaa viikonloppua. Minulla on ollut aikamoisen touhukas viikonloppu ja tänään olikin ihanaa istua hetkeksi alas ja nauttia Mankun leipomista laskiaispullista. Olen rymsteerannut kotona koko viikonlopun ja se on ollut tosi ihanaa! Kaikki alkoi siitä,…

Olen joskus kuullut sanottavan, että sisustustyyli korreloi usein ihmisen pukeutumistyylin kanssa. Ainakin trendeissä on havaittavissa samoja suuntauksia niin sisustuksessa kuin pukeutumisessakin (esim. väreissä ja tyylisuunnissa). Nyt ajattelin raottaa ajatuksiani pukeutumistyylistäni ja siitä onko siinä havaittavissa samoja juttuja kuin sisustustyylissäni. Kirjoittelin jonkin aikaa sitten sisustustyylini kulmakivistä. Kulmakiviksi nostin mm.…

Satuimme Tukholmaan juuri mukavien alennusmyyntien yhteydessä, joten mukaan tarttui pientä täydennystä myös vaatekaappiin. En nykyisin enää juurikaan pidä shoppailusta ja kaupoissakiertelystä, mutta alennusmyyntien aikaan teen muutamia täsmäiskuja. Pyrin ostamaan alennusmyynneistä sellaisia tuotteita, joiden hankkiminen normaalihintaan kirpaisisi liikaa. Tarkistan aina myös materiaalilappusen, sillä suosin vaatehankinnoissakin luonnonmateriaaleja. neule: Hope -…