Tag

Tekstiilit

Browsing

Kirjoittelinkin jo aiemmin, että aikomuksenani on ollut siistiä meidän saunatupa nätiksi omilla tavaroilla, kun muutamat viimeiset julkaisemani ovat olleet stailausprojekteja. Sen jälkeen tila on ollut vähän tuuliajolla, eikä mitenkään kovin edustavan näköinen. Siellä oli mm. meillä lainassa oleva kuntolaite, jonka olemme nyt vieneet pois. Vihdoin saunatuvassa näyttää minusta taas…

Äitini on innostunut loihtimaan tylsiin, yksivärisiin tyynynpäällisiin aivan upeita kuvioita! Hän keksii kuviot omasta päästä ja kirjoo ne langoilla tyynynpäällisiin. Kirjailuun tulee kuulemma ihan himo! Minä päätin luoda tyynyasetelman meidän makuuhuoneeseen kirjotun tyynyn ympärille. Valitsin sen pariksi Svenskt Tennin norsukuvioiset koristetyynyt. Sängynpäädyn päälle asettelin uudet pikkuasetelmat. Kuivahtanut hortesian…

Ruokailutilan uudesta tauluasetelmasta ja keväästä ylipäänsä inspiroituneena vaihdoin myös olohuoneeseemme keväisempää ilmettä. Ilme syntyi koristetyynynpäällisiä vaihtamalla sekä pastellisilla leikkokukilla. Kirsikkapuun ja syreenin oksat (joista aiemmin kirjoittelin ”Kirsikkapuu kukkii” postauksessa) korostavat keväistä fiilistä entisestään. Näpsäisin nämä kuvat pikaisesti lauantaina ennen tyttären syntymäpäiväjuhlia, joten ihan kaikkia koristetyynyjä en hoksannut kuvata.…

Pitkän hämärän kauden jälkeen kirkkaat kevätauringon säteet antavat uskomattoman paljon energiaa ja kaikenlainen keväthääräily alkaa innostaa. Vaikka luonto ei vielä olekaan herännyt ja puutarha on aikalailla horroksessa näillä leveysasteilla, voi keväistä ilmettä luoda aurinkoiselle terassille ja kotiin helposti herkullisen värikkäin tekstiilein. Olinkin ihan fiiliksissä, kun pääsin stailaamaan kotiamme…

Klassinen paisley-kuosi on minusta viehättävä! Vaikka pidänkin paljon modernin pelkistetystä tyylistä, tykkään rikkoa sitä välillä vähän romanttisemmilla tai runsailla jutuilla. Gant Homen sinisävyiset paisley-kuvioidut lakanat ovat minusta aivan ihanat! Näillä saisi taas ihan erilaista ilmettä kotiin… Tykkäättekö te rikkoa omaa sisustustyyliä, vai pysyttelettekö mielummin yhdessä tyylisuunnassa? — Translation:…

Muistatte varmaan viikon takaisen postaukseni riisutusta kodista, kun olin poistanut kaikki ylimääräiset tekstiilit, taulut, kukkaset ja asetelmat meidän kodista. No, viikonloppuna kodin ilme muuttui totaalisesti, kun pääsin blogiyhteistyön merkeissä stailaamaan kotimme kotimaisen Muccoden tekstiileillä. Muccode on tamperelainen perheyritys, jonka intohimona ovat kauniit ja kestävät materiaalit, värit ja muodot.…

Viimeisen Helsingin reissun ykkösostokseni oli uusi objektiivi kameraan. Ostin Sigman 35 mm 1:1.4 DG objektiivin ja siihen HOYA:n linssinsuojuksen. Nyt onkin ollut ihan mahtavaa ottaa kuvia uudella, laajemman kuvakulman objektiivilla (olen aiemmin kuvannut useinmiten 50 mm objektiivilla). Viime viikon sunnuntai ei kulunut sitten pelkästään siivotessa, vaan innostuin heti…

Nyt minulla on vihdoin leinikeitä! Ja vähän muitakin kukkasia, sillä meinaan viikonloppuna kuvata ja stailata täällä meillä kotona. Toivottavasti tämä flunssa vaan hellittäisi. Tänään olen yrittänyt olla enemmän ylhäällä ja häärätä, mutta ihan täydessä vedossa en vielä ole. Kuten on tullut todettua monesti, pidän kovasti erilaisista kontrasteista sisustuksessa.…

Monien suomalaisten rakastama klassikkokuosi Marimekon Unikko viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuotta. Maija Isolan vuonna 1964 suunnittelema kuosi koki uuden suosion 90-luvun lopulla, jolloin etenkin sinisävyiset Unikko-tuotteet olivat pinnalla. Tänä vuonna Unikkoa saa juhlavuoden kunniaksi uusissa väreissä. Minusta tuntuu, että monet suhtautuvat Unikkoon jonkin asteisella intohimolla: sitä joko inhotaan tai…

Minulla näyttää olevan vahva mustavalkoinen kausi meneillään sisustuksessa. Mustavalkoinen sopii hyvin tähän vuodenaikaan, kun ei vielä viitsi fiilistellä keväisillä tekstiileillä, mutta toisaalta kovin talviset tekstiilit tuntuvat liian jouluisilta. Mustavalkoinen on siis juuri passeli valinta. Niin, soffalle on ilmestynyt taas pari uutta tyynynpäällistä. Tällä kertaa Afroartin valikoimasta. Uudet ostokset…

Kuten olette ehkä saattaneet jo blogeista lukea, tämän vuoden Pantone-värikartan vuoden väriksi on valittu violetin sävyinen ”Radiant Orchid”. Vuoden väriksi pyritään valitsemaan sävy, joka kuvastaa ajan henkeä. Radiant Orchid -sävyn sanotaan symboloivan iloa, rakkautta ja terveyttä. Olkoon ne sitten tämän vuoden painotukset, sopii minulle. 🙂 Innostuin tietysti sitten…

Olen vähän järjestellyt kaappeja ja miettinyt, mitkä tavarat ovat sellaisia, joista voisimme luopua. Tavaraa kertyy ihan liian paljon nurkkiin vuosien varrella, eikä kaikkea voi säästää. Niinpä ajattelin laittaa pystyyn pienen sisustuskirppiksen. VALKOISEN HARMAJAN BLOGIKIRPPIKSELLÄ MYYDÄÄN SEURAAVAT TUOTTEET: Hinta: 100 € (ovh. 160 €) (MYYTY) Olen päättänyt luopua keltaisesta…