Tag

Ostokset

Browsing

Jatketaan vielä laadukkailla ja upeilla suomalaisilla tuotteilla… Eteiseemme kotiutui nimittäin viime viikolla Koodista ehkäpä maailman kaunein naulakko: kotimaisen BEdesignin ”Lume”-vaaterekki. Edellisen keltaisen HAY:n naulakon myin blogikirppikselläni jonkin aikaa sitten ja ehdimme jo kaivatakin uutta naulakkoa. Omat ulkovaatteemme sijoitamme yleensä eteisen yhteydessä olevaan pieneen vaatehuoneeseen, mutta vierastakkeja varten vaaterekki…

Nyt minulla on vihdoin leinikeitä! Ja vähän muitakin kukkasia, sillä meinaan viikonloppuna kuvata ja stailata täällä meillä kotona. Toivottavasti tämä flunssa vaan hellittäisi. Tänään olen yrittänyt olla enemmän ylhäällä ja häärätä, mutta ihan täydessä vedossa en vielä ole. Kuten on tullut todettua monesti, pidän kovasti erilaisista kontrasteista sisustuksessa.…

Tässä se nyt on. Vihdoin. Meidän ruokailutilan uusi valaisin: Flos 2079-30. Juuri se valaisin, josta kirjoittelin jonkin aikaa sitten Tykkään-sarjani Moderni kattokruunu -postauksessa, vaan en arvannut silloin, että tämä valaisin päätyisi näinkin nopeasti kotiimme. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa: se on niin upea! Mistään uutuusvalaisimestahan ei tokikaan…

Minulla näyttää olevan vahva mustavalkoinen kausi meneillään sisustuksessa. Mustavalkoinen sopii hyvin tähän vuodenaikaan, kun ei vielä viitsi fiilistellä keväisillä tekstiileillä, mutta toisaalta kovin talviset tekstiilit tuntuvat liian jouluisilta. Mustavalkoinen on siis juuri passeli valinta. Niin, soffalle on ilmestynyt taas pari uutta tyynynpäällistä. Tällä kertaa Afroartin valikoimasta. Uudet ostokset…

Viikonloppuna on pitänyt toimia vähän joulupukin apurina, vaikka tänä vuonna sovimmekin ettei aikuisille osteta lahjoja ollenkaan. Mutta lapsille hommaamme tietysti lahjoja, ja pitää myös muistaa osallistua joulun hyväntekeväisyyskeräyksiin. Joulukarkkejakin piti jo hamstrata varastoon. Kauppareissulla nappasin Prismasta vihdoin mukaani myös lampaantaljan, jota olin hipelöinyt jo useasti. Hitusen verran alle…

Viimeiseltä Turun reissulta ostin koristetyynyjen lisäksi Koodista myös Artemide Tolomeo ”Pinza” -valaisimen, josta kirjoittelin aika lähelle vuosi sitten ”Uusin tulokas Tolomeo-kokoelmaan” -postauksessa. Ajattelin, että tällainen ”nipistin-Tolomeo” olisi kätevä, kun sen voi sijoittaa moneen eri paikkaan kodissa; vaikkapa String-hyllyyn tai taulun kulmaan. Nyt nipsasin sen kiinni ikkunanpuitteisiin. Alunperin olin…

Turun reissulla kävin tietysti Sisustuksen Koodissa. Tavoitteena oli löytää muutama värikkäämpi tyyny meidän olohuoneeseen nyt, kun siellä on valkoiset sohvanpäälliset. Vaikka pidänkin myös neutraalista ja harmonisesta sisustuksesta, kaipaan näin vaaleaan kotiin ripauksen väriä, ainakin silloin tällöin. Koodissa ihastuin jännään uudenlaiseen sävyyn, jota voisi ehkä kuvailla ”neon-lohenpunaiseksi”.Tätä jännää sävyä…

Nyt on taas pari säilytysboxia lisää. Luksusverkkokauppojen tuotteet on pakattu aina niin kauniisti kunnon laatikoihin ja sillkipaperiin ja rusetteihin käärittyinä (mikä on tosi kätevää, kun niistä saa säilytysboxit kaupan päälle). Nämä boxit ovat peräisin Luisaviaromasta, josta tilasin pitkästä aikaa jotain ylellistä itselle. Nimittäin tuon kuvassa näkyvän Fendin käsikorun…

Stockmannin Hullut Päivät ovat taas käynnissä. Itse en ole koskaan asunut kaupungissa, jossa olisi ollut Stockmannin tavaratalo, joten en ole oikein päässyt mukaan Hullujen Päivien tunnelmaan. Muistan kuulleeni tarinoita kuinka tavaratalo täyttyy superalen hullaannuttamista ihmisistä ja meno saattaa olla aika hurjaakin. Itse olen muistaakseni vain kerran käynyt Hulluilla…

En olekaan vielä täällä blogin puolella kertonut mitä ostin tämä vuotisilta Habitare-messuilta. Artekin osastolla oli hyvä tarjous 60-jakkarasta (99 €, ovh 185 €) ja koska olin jo pidemmän aikaa haaveillut yhdestä lisäjakkarasta, päätin nyt hyödyntää tuon tarjouksen. Valitsin tämän Mike Meirén suunnitteleman mallin, jossa on kaksi mustaa jalkaa…

Kun on vähän aikaa laiskotellut, jaksaa hyvin taas touhuta kaikenlaista. Tänään on ollut järkkäilypäivä. Vaatehuoneen avohyllykköön oli päässyt kertymään kaikenlaista roinaa. Alunperinhan suunnittelin, että säilyttäisin näillä avohyllyillä laukkujani kauniisti esillä. Siitä niitä olisi sitten helppo napata mukaan, kun tekee mieli vaihtaa laukkua. Käytäntö osoittautui toisenlaiseksi. Laukut jäivät vain…

Viehätyn usein pienistä kupeista ja maljakoista. Niitä on kummasti kerääntynyt kaappeihin. Viimeisimmät tulokkaat ovat nämä etualalla näkyvät kupposet: valkoinen lettikuvioinen maljakko sekä vihertävä lasikuppi. Molemmat Village-liikkeestä, jossa on loppuunmyynti. Lettimaljakosta tulee mieleen Iittalan Sarjaton-kupit. Taaempana oleva pullomainen maljakko on oikeasti Pentikin oliiviöljypullo. Tai muistaakseni siinä oli oliiviöljyä. Pullo…