Tässä se nyt on. Vihdoin. Meidän ruokailutilan uusi valaisin: Flos 2079-30. Juuri se valaisin, josta kirjoittelin jonkin aikaa sitten Tykkään-sarjani Moderni kattokruunu -postauksessa, vaan en arvannut silloin, että tämä valaisin päätyisi näinkin nopeasti kotiimme. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa: se on niin upea!

flos 2097_30_close

flos 2097_30

flos 2097_30_k_rt

flos_rt_2

Mistään uutuusvalaisimestahan ei tokikaan ole kyse, sillä Gino Sarfatti suunnitteli tämän valaisinklassikon jo vuonna 1958. Ja se on edelleen tuotannossa. Valasinta saa myös messinkisenä ja kuparisena (rajoitettu erikoiserä), mutta minusta tämä teräs on ajattomin vaihtoehto. Teräsmalli sopii meidän kotiimme parhaiten, kun ruokapöydän tuoleissa, keittiössä ja olohuoneen huonekaluissa on myös terästä. Tilasin omani tietysti Sisustuksen Koodista.

flos 2097_30_oh_rt

flos_rt_vino

flos_rt_oh

Valaisin on todella ylellinen ja luokin siksi kivan kontrastin muuten aika rentoon sisustukseemme, kuten siskoni osuvasti kuvaili. Valaisin antaa tehokkaan yleisvalon, mutta se on myös himmennettävä, joten tunnelmaa saa helposti luotua tilanteen mukaan. Polttimot ovat oikeasti jääkaapin valoja, eli niitä saa kätevästi hankittua, kun palavat loppuun.

flos_kirjahylly

flos_eames

flos_ruokailutila

Valaisimen johto on aika pitkä emmekä vielä uskaltaneet sitä katkaista, sillä aiomme jättää johtoon jonkin verran pituusvaraa. Ihan siitä syystä, että tämä on pitkäikäinen hankinta ja ennakoimme sitä mahdollisuutta, että tämä valaisin saattaa joskus tulevaisuudessa roikkua jossain toisessa kodissamme, jossa on korkeammat huoneet. Toki ylimääräinen johto pitää vielä kierittää piiloon, mutta hätähousuminä en jaksanut sitä odottaa, vaan kuvat oli nyt napattava.

Nyt tuntuu siltä, että olohuone-ruokailutilan sisustus on viimeistelty. Kruunattu sanoisin.

Translation: My new lamp: Flos 2079-30. I absolutely love it! This space is now perfect!

 

Author

117 Comments

  1. Aivan ihana ja sopii täydellisesti paikkaansa! Ja ehdottomasti paras ratkaisu oli ottaa teräksinen, jolle läytyy vastapareja muualta sisustuksesta ns. pysyvimmistä elementeistä. Valaiseeko se hyvin vai onko enemmänkin tunnelman luoja?

    Mukavaa viikonloppua! 🙂

    • Teräksinen tuntui heti omalta, eikä minun tarvinut sitä edes harkita. Vaikka pidän toki niistä muistakin versioista, tiedän että terästä meidän kotoa tulee löytymään aina.

      Tämä valaisee todella tehokkaasti, mutta onneksi valoa voi myös himmentää. 🙂

      Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne!

    • Niinpä. Olen haaveillut tästä valaisimesta jo vuosia. Olen aina Koodissa tätä ihaillut ja nyt meillä on se vihdoin! 🙂

    • Se messinkinenkin on niin upea! Toivotaan, että se löytää tiensä teidän kotiin joskus. 🙂

    • Juuri niin. Ja minähän uskon siihen, että jokainen voi saavuttaa unelmansa, oli se sitten millainen tahansa.

    • Onpa mukava kuulla. Minun pitääkin tulla kurkkimaan, että mikä se toteutunut haaveesi oli… 🙂

  2. Voi vitsit miten täydellinen tuo on teille! Niin upea klassikkovalasin, en keksi mihin se sopisi paremmin kuin tuohon. <3

    • Eikös vain sikko! On kyllä niin ihana! Ja just hyvä meille, kun meillä ei muuten ole silleen ”hianoo”. ;D

  3. Auringonkukka Reply

    Mielestäni valaisin luo jotenkin levottoman tunnelman. Kartellin valaisin oli ehdottomasti parempi, ajattomampi ja rauhallisempi. Pääasia on kuitenkin, että olet itse tyytyväinen!

    • Ok. Se on sinun mielipiteesi. Minusta tätä ei voi edes verrata Kartellin muovivalaisimeen. Toki Kartellkin oli omalla tavallaan kaunis. Hyvin eleetön ja yksinkertainen, mutta nyt saatiin vähän potkua. ;D

  4. Valaisin on upea, mutta minunkin mielestäni Kartellin valaisin sopi ruokapöydän päälle jotenkin paremmin, todella hyvin ja tämä on ehkä vähän levottoman näköinen…ehkä silmä tottuu ja pääasia tietysti, mikä siellä paikan päällä tuntuu itsestä parhaimmalta:) Onnea uudelle ihanuudelle!

    • Kartellin F/LY on sellainen turvallinen valinta. Ihan ok. Mutta tämä oli unelmavalaisimeni, enkä edes kuvitellut että olisin sen voinut vielä hankkia. Minusta se viimeistelee koko tilan. 🙂

    • Ihan tarkkaa Koodin hintaa en tiedä. Luonnollisesti sain omalta siskolta kivat alennukset. <3

  5. Onnittelut kauniista klassikosta! Oletteko kokeilleet laskea valaisinta lähemmäs pöytää? Vaikea kuviata sanoa, mutta nyt valaisin tuntuu jäävän liian ylös.

    • Kiitti! 🙂
      Yleensähän suositellaan, että kattovalaisin olisi n. 70 cm ruokapöydän pinnasta. Pienemmät valaisimet saisivat olla alempana, n. 60 cm:ssä. Mutta kun tämä on aika suuri ja näytävä valaisin, niin se saa olla vähän korkeammalla. Itsehän en korkeutta edes mitannut, vaan laitettiin se siihen missä se minun silmästäni näytti hyvältä. Nyt kun katson kuvia, niin näyttää tosiaan siltä, että valaisin voisi olla alempana, mutta livenä taas näyttää siltä, että se on hyvällä korkeudella. 🙂 Ehkä se johtuu kuvakulmasta, kun otan kuvat aina vähän alempaa; en koskaan niin, että seison suorana ja räpsin kuvat.

  6. Hyvä, että olet tyytyväinen! Pääasiahan on, että itse tykkää oman kodin jutuista. Mutta kun mielipiteensä on sanonut hyvässäkin, niin sanonpa nyt tästäkin. Ekaa kertaa mikä sinusta on hieno, ei minusta todellakaan ole. Minun silmään tuo näyttää viimeistelemättömältä monimutkaiselta häkkyrältä! Ja etenkin kun on nuo taulut tuolla taustalla, niin näistä kuvista tunnelma vaikuttaa epäilyttävän sekavalta. Ehdottomasti liputan yksinkertaisuuden nimeen tuon kohdan valaisimessa, entinen oli parempi. Meinaa ittelle tulla paha mieli kun kirjoittaa poikkeavan kannan, mutta toivottavasti olet tottunut siihen, että mielipiteet jakaantuu. Ja onneksi se on vain valo, ei sisustus ole niin vakavaa! 🙂

    • Juu, itsellehän ja omalle perheelle sitä kotia sisustetaan. 🙂 Tauluasetelma tulee luonnollisesti kokemaan muutosta tämän valaisimen myötä. En vain malttanut olla ottamatta jo kuvia. 🙂

      Blogin kommentoinnissa kannattaa noudattaa samaa linjaa kuin elämässä yleensäkin. Sanoa kommentissa se mitä voisi sanoa toiselle kasvotusten. Näin ei tule itselle eikä toisellekaan yleensä paha mieli. Eli jos vaikka kaveri on saanut uudet farkut ja on niistä iloinen ja innoissaan, niin sanoisiko sitten että ”No kyllä ne vanhat oli paremmat”. Eri asia tietysti jos kaveri kysyisi mielipidettä. 🙂 Mutta ymmärrän, että netissä on helpompi olla kärkkäämpi kuin muuten, kun kommunikoidaan anonyymisti.

      • Tarkoitatko todella mitä sanot? Että toivot blogin kommenteissa vain myötäsukaisia kommentteja? Eikö blogia kirjoiteta juuri siksi, että syntyy keskustelua? Minusta juuri tylsintä on lukea miten ihmiset ovat samaa mieltä, sellaisenhan voisi oikeastaan jättää sanomatta, koska se ei tuo keskusteluun mitään uutta.

        • Ja sanon vielä sen, että minusta tuo valaisin on oikein nätti tuossa tilassa, mutta hämmästyttää ynseä suhtautumisesi eriäviin mielipiteisiin.

          • Tottahan toki saa olla eri mieltä, kuten tuossa joillekin jo kommentoin. Ymmärrän täysin, että kaikki eivät pidä samoista jutuista. Se olikin ihan tylsää. Mutta vastasin tässä Ellulle siihen, kun hän pohti, että tulee melkein paha mieli toisen suuntaisen kommentin jättämisestä. Eli silloin kun kommentoi niin kuin livenäkin tekisi, niin harvemmin tulee paha mieli kellekään.

            Myönnän, että minusta oli tämän postauksen kommenteissa vähän ikävää se, että kun olin iloinen uudesta hankinnasta, niin osa lyttäsikin sen. Minusta kannattaa kuitenkin miettiä yhteyttä, missä ilmaisee eriävän mielipiteen. Mutta blogatessa on kyllä saanut tottua siihen, että silloin kun kysyy mielipiteitä, ei niitä paljon saa ja sitten toisaalta niitä tuleekin sellaiseen juttuun, mihin ei olisi odottanut. 🙂 Ei erivän mielipiteen jättämisessä ole mitään pahaa (varsinkaan jos ei ilkeile), mutta en kuitenkaan haluaisi, että kukaan (kommentin jättäjäkään) pahottaisi mielensä.

  7. Mun täytyy tunnustaa, etten ole aiemmin pitänyt kyseisestä valaisimesta. MUTTA. Nyt tajusin että en ole ennen nähnyt sitä oikeassa ympäristössä. Aiemmin olen nähnyt sen hyvinkin valkoisissa sisustuksissa, mutta teillä se saa tukea muista pienistä mustista yksityiskohdista. TYKKÄÄN! 🙂 Minusta valaisin on himpun verran liian ylhäällä, mutta saattaa johtua kuvakulmastakin. Joka tapauksessa valaisin sopii teille todella hyvin ja kuvat tuli ihailtua monta kertaa. 🙂

    • Onpa kiva kuulla! Minusta tämä sopii kivasti juuri siksi meille, että ruokailutila on muuten suht. arkinen, niin tuo valaisin tuo sinne jännää kontrastia. Kuvissa näyttää tosiaan siltä, että valaisin saisi olla vähän alempana, mutta sitten tsuumailin sitä tässä kotona, niin se näytti ihan hyvältä noin. Varmaan se on juuri se kuvakulma, mikä tekee tuon vaikutelman…

  8. Mulla kesti pitkään ennenkuin tykästyin tuohon valaisimeen (vaikka töissä olen tuijottellut sitä lähes päivittäin jo viimeisen 3 vuoden ajan) ja täytyy sanoa että on upea!!! 🙂 Itsekin voisin haluta messinkisen version jonnekin vanhaan Jugend taloon, mutta tähän meidän kotiin se ei sovi. Itsekin laskisin valaisinta hieman alemmas, jo 20cm tekee ihmeitä! 🙂 Onnea uudesta tulokkaasta!

    • Kiitti! 🙂 Voi minä olen ihaillut tätä valaisinta niin kauan kuin näitä on Koodissa ollut esillä. Ajattelin aina, että ”jonain päivänä meillä on tuollainen”. 🙂

      Minusta taas tämä valaisin saa olla vähän ylempänä, kun se on niin suuri ja näyttävä.

  9. Kaunis, onnea uudelle hankinnalle, josta varmasti on iloa pitkäksi aikaa. Korkeuttahan voi helposti viilata, jos niin haluaa ja tauluseinän päivitys toisi ehkä peräänkuulutettua tilaa, joskin kyllähän nämä asiat sulla lienee hyppysessä ilman kommentointiakin? Jokatapauksessa upea valaisin!

    • Kiitos. Tästä on kyllä varmasti iloa vuosiksi vuosiksi eteenpäin. Korkeutta on helppo viilata ja tauluasetelman olinkin ajatellut miettiä uusiksi. 🙂

  10. Onnea, hyvä, jos olet itse tyytyväinen, iso ostos kuitenkin.
    Itse olen samaa mieltä muutaman aiemmin kommentoineen kanssa; pidin paljon enemmän siitä Kartellista tuolla paikalla, ajattelin jo kerrottuasi uuden lampun hankkimisesta, että nyt menee (MUN MIELESTÄ) vikaan ja kuvat vaan todistavat sen.
    Toisaalta munsta on jollain hassulla lailla kivakin huomata, että vaikka jolla kulla on ”hyvä maku” = tykkää samoista asioista kuin itsekin, ihan kaikessa mielipide ei sitten olekaan ollenkaan sama.

    • Juu, ei tarvitse olla samaa mieltä. Ja kysyn kyllä teidän neuvoja tarvittaessa. 🙂 Sieltä tuntuu löytyvän asiantuntevaa väkeä. 😉

  11. Voi miten ihana lamppu – ja täydellinen tuossa paikassa! Tuo tosiaan kivaa kontrastia. Minusta paljon parempi kuin entinen – tosin itse en erityisemmin pidä Kartellin lampuista.

    • Noin minäkin ajattelen. 🙂 Mutta ymmärrän toki, että kaikki eivät ole samaa mieltä. Eikä tarvitsekaan. Meidän kotihan tämä kuitenkin on ja oman maun mukaan sisustetaan. Kiva vaan jos joku muukin tykkää ja jakaa saman intohimon sisustukseen ja designklassikoihin. 🙂

      Minulla on vähän mennyt maku Kartelliin…

  12. Upea valaisin, mutta sekä teidän aikaisempi että tämä valaisin on molemmat asennettu liian korkealle. Himpun matalammalle ja takaseinä tyhjäksi (tai selkeäksi) niin koru pääsee oikeuksiinsa! Upea klassikko ja oikea valinta ottaa teille tuo kromi!

    Mukavaa talven jatkoa!

    t.Helen

    • Kuvissa valaisimen korkeus näyttää varmasti eriltä kuin livenä, sillä otan aina kuvat vähän alempaa, polvillani. En koskaan seisaalleen. Takaseinä tulee varmasti kokemaan myös muutosta, mutta nyt halusin vain äkkiä napata kuvat tästä uudesta tulokkaasta. 🙂

      Mukavaa talven jatkoa sinullekin! 🙂

  13. Jos valaisin olisi aavistuksen alempana ja taulujen kehykset taustalla valkoiset, voisi kokonaisuus näyttää paremmalta.

  14. Todella kaunis lamppu! Löytyy omaltakin haavelistalta. Mielestäni lamppu sopii sisustukseenne, mutta tuolla paikalla kaipaa kyllä taustan yksinkertaistamista: tyhjä seinä tai yksi iso taulu. Nyt lampun kauniit kiemurtelevat muodot sekoittuvat mustiin taulujen kehyksiin. Minä myöskin laskisin lamppua alemmaksi. Tuon alle on kyllä varmasti ihana kerääntyä syömään 🙂

    • Kiva kuulla. 🙂 Kuten jo aiemmin kommentoinkin, tauluseinä tulee muuttumaan, mutta minusta se ei ole yhtään huono näinkään. Kuvissa vaan toimisi paremmin niin, että valaisimen takana ei olisi tauluja. Mutta kun sisustan kotia kuitenkin muusta näkökulmasta kuin valokuvakulmasta. 🙂

  15. Hei,

    Muistan kun kerroit haaveilevasi tästä ”kattokruunusta”. Minusta se sopii paremmin kuin etukäteen ajattelin. Blogistasi tekee kiinnostavan nimenomaan se, ettet seuraile muiden bloggaajien tyyliä, vaan muut seuraavat sinua. Persoonallinen, erilainen ja kiinnostava ratkaisu! 🙂

    • Olipa kivasti sanottu! Kiitos. 🙂 Sisustan kotia ihan vaan omasta näkökulmasta ja toki saan vaikutteita sisustuslehdistä ja -blogeista. Tiedän yleensä heti mistä pidän ja mistä en. Ja siihen pitää luottaa. Esim. en alunperin pitänyt Bourgie-valaisimesta, mutta sitten päädyin sen kuitenkin hankkimaan, kunnes nyt viimein myin sen pois. Olisi pitänyt luottaa omaan vaistoon siinäkin. Tähän Flosin valaisimeen ihastuin jo vuosia sitten, mutta ajattelin aina, että ”sitten jonain päivänä”. Ja nyt se päivä koitti. 🙂

  16. Tämä valaisin ei ole ennen kiinnittänyt huomiotani mutta nyt kun sen näen teillä niin onhan tuo aivan upea! Sopii teille loistavasti ja tuo kivasti uutta ideaa ja kontrastia teidän sisustukseen! 🙂

  17. Aivan upea valinta. Teillä on niin kaunis koti. 🙂

    Jotenkin tuntuu, että olet muita bloggaajia ”edellä”. Monesti olen huomannut, että alkuperäiset ideat ovat sinulta peräisin ja muut tulevat perässä jäljitellen.

    • Kiitos mukavista sanoistasi. 🙂
      Huh, enpä tiedä tuosta edellä olemisesta. Pidän silmät auki ja luotan omaan makuuni. Ei kai silloin voi mennä kovin pahasti pieleen, ainakaan omasta näkökulmasta. 😉

  18. Tykkäsin aiemmasta Kartellin valaisimesta enemmän tässä tilassa. Minusta Flos kaipaa enemmän tilaa ympärilleen. Meille valaistussuunnittelija ehdotti Flosia kuusi metriä korkeaan eteiseemme. Vielä en ole aivan vakuuttunut, että haluan sen.

    • Niinkö. Minä olen ihan eri mieltä. Minusta on nimenomaan jännää, että tämä Flosin valaisin on meidän kodikkaassa ympäristössä verrattuna esim. pressikuvien suuriin kivitaloihin ja huippukorkeisiin huoneisiin. Tätä valaisinta saa kahdessa koossa, meillä on se pienempi ja sopii mittasuhteiltaan minusta aivan täydellisesti tähän. 🙂

      • Moi! Jännä (moderni, ”vanha”, kruunumainen, ei mikään anteeksipyytelevä) valaisin, teille isoon ja avaraan kotiinne sopii varmasti. Hauskaa, että jokseenkin eteerisen valkoisiin sisustuksiin valitsitte juuri tuon, sillä helposti kaipaa sitä potkua pelkistettyyn sisustukseen. Okei, ei teillä liian eteeristä ole, ei huolta!;) Tsekkasin netistä juuri valaisimen eri vaihtehtoja ja jäin pikaisen selailun jälkeen just miettimään, oliko näitä eri kokojakin; vastaushan tuli tuossa. Kun niitä hintojakin oli erilaisia, lähemmäs kahta tonnia siis isompi ja yli tonnin tuo teidän. Näyttävä valaisin! On mahtavaa, että annat kaikkien kukkien kukkia, eli nekin saavat sanoa mielipiteensä, jos ovat eri mieltä. Sopiihan sen silloinkin perustella hyvin, niin voi keskustella. Blogin pitäjänä itsekin olen sitä mieltä, että ken leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön:)

        • On oikeastaan ihan mielenkiintoista keskustella tästä, vaikka ensin ajattelinkin että onpa ikäviä kommentteja (ne joissa kritisoitiin). Tulee itsekin nyt ehkä perusteltua normaalia tarkemmin miksi juuri tämä valaisin ja miksi juuri tähän kohtaan. Muuten se olisi jäänyt tekemättä ja avaamatta lukijoille. Helposti sitä vaan ensin pahoittaa mielensä…mutta onneksi lepyn nopeasti. ;D

  19. Minun kysymys ei nyt liity valaisimeen lainkaan, vaan tuohon polka dot -tyynynpäälliseen. Olen etsinyt kissojen ja koirien kanssa ja kolunnut nettikaupat, enkä löydä mieleistä. Mistä sinä olet tuon hommannut?

    • Ostin omani Legerasta, Kokkolasta. Varmaan he lähettävät postissakin jos kyselet:

      http://legera.fi/

      Toivottavasti saat metsästettyä oman Afroart-tyynysi! 🙂 Pidän peukkuja!

  20. Hei. Minun mielestä tuo ei sovi lainkaan keittiön pöydän yläpuolelle. Taustalla on paljon tyylikkäitä tauluja ja sisustus vaikuttaa nyt hätiköidyltä ja rauhattomalta.ennemmin voisin ajatella tuon valaisimen olohuoneeseenne.

    • Minusta taas valaisin olisi liian ”hieno” olohuoneeseen. Ja siellä on nyt Tolomeo Mega, niin sitten se jäisi vaille paikkaa. Tämä sopii minusta kivasti juuri siksi ruokailutilaan, että se tuo sinne jännää kontrastia kun muuten tila on aika rento.

  21. Minullekin tuli mieleeni, mutta jäi sanomatta, että olkkariin tuo olisi todella kaunis. Vaatii tilaa ympärilleen ja huonekalut sopisivat siihen paremmin.

    • Ok. Makuasioita. Vastasinkin tuossa ylempänä jo miksi minusta se sopii juuri ruokailutilaan. 🙂

  22. On se nätti, moderni kruunu. Sopii hyvin tuohon tilaan ja tekee ruokailutilasta oman ryhmän.

  23. Minä en tykkää 🙁 … mutta onneksi makuja on monia, olisihan se tylsää jos kaikki samasta pitäisivät. Jotain yksinkertaisempaa odotin. Kontrastia valaisin todellakin tuo, mutta omaan makuuni liikaa ja korostuu täten muuten rauhallisesta sisustuksesta. Korkea, eleetön tila olisi tämäntyyppiselle valaisimelle omiaan, mutta tuossa kohtaa ei toimi. Ja nämähän ovat vain ja ainoastaan makuasioita, eikä niistä sovi kiistellä. Minusta on kuitenkin kiva, että ihmiset tohtivat sanoa mielipiteensä vaikkei aina mene yksiin. Monella kuulostaa olevan sama maku kuin sinulla/teillä, aivan kuten minullakin, tämä oli siihen nähden erikoinen valinta.

    • Aika jännä kuulla, että sinun mielestäsi tämä oli erikoinen valinta. 🙂 Ei tokikaan kaikkien tarvitse tykätä samoista jutuista. Minusta yksi syy miksi tämä valaisin on juuri sopiva meille on se, että meillä ei ole sellainen hieno ja ”tyhjä” sisusutus kuten esim. Flosin pressikuvissa, vaan tämä tuo kontrastia rentoon kotiimme. Jos kaikki on hyvin eleetöntä ja sopii liian täydellisesti yhteen, tulee minusta liian tylsä sisustus. Mitäänsanomaton. Tykkään kontrasteista, mutta samalla myös pelkistetystä muotoilusta ja harmoniasta. Niitä pitää vaan olla sopivassa suhteessa.

  24. Mäkin alkuun mietin, että passaako noin kruunumainen valaisin teille, mutta en mieti enää… passaa, passaa ja passaa todella hyvin. Tuo musta valaisimessa tekee siitä samalla tyylikkään ja tilaanne oikein hyvin sopivan. Joten onnea onnistuneesta valinnasta! 🙂

    • Kiitos. 🙂 Tämä on kuitenkin modernin tyylinen kattokruunu, joten sen puolesta sopii minusta hyvin kotiimme.

  25. Onpas täällä kommentit jakautuneet kovin puolesta/vastaan 😀 Mun mielestä valaisin on ihan sopivalla korkeudella, sillä ei noin iso valaisin näyttäisi kivalta liian lähellä ruokailijoiden päitä, ja varmaan muutat tauluseinänkiin sellaiseksi, että valaisimen rakenne pääsee oikeuksiinsa 🙂 Sen sijaan kysyisin, että miten isot polttimot teillä on tuossa, kun joskus laskeskelin, että sähkönkulutus nousisi melkoiseksi, jos kaikissa 30 pikkulampussa on isoimmat mahdolliset tehot. Tietysti himmennysmahdollisuus auttaa siinäkin suhteessa. Joka tapauksessa ihana valaisinostos, ja ehkä meilläkin on vielä joskus sellainen koti, johon tuo unelma sopii!

    • Juu, tauluasetelma tulee varmasti muuttumaan jossain vaiheessa… 🙂
      Minun pitää tarkistaa tuo polttimoiden teho, en muista sitä ulkoa. Mieskin kuittaili siitä, että tämä valaisin vie sähköä. 😉 Mutta juuri himmennin on ratkaiseva ominaisuus: minusta valaisin on kirkkaimmalla tehollaan aivan liian kirkas emmekä ihan niin paljon valoa tarvitse, joten useimmiten tulemme käyttämään tätä vähän himmennettynä. En kyllä tiedä kuinka paljon se vaikuttaa sähkönkulutukseen…

      • Tarkistin, polttimot ovat 15 W ja niitä on 30 kpl. Mutta kuten sanoin, ei valaisinta poroteta täydellä teholla. Onneksi on himmennin! 🙂

        • No tuollaista vähän muistelinkin kulutuksen suhteen. Toisaalta noidenkin polttimoiden tilalle kehitetään varmaan jossakin vaiheessa vaihtoehto, joka ei kuluta juuri mitään, joten jatkan haaveilua sitä odotellessa 🙂

  26. Joku kommentoikin jo edellä ja minä komppaan: tässä on mielenkiintoisinta se, että sisustuksessa teillä on paljon sellaista jota voisin silmänräpäyksessä valita omaankin kotiini, mutta sitten tulee tällaisia yllätyksiä, joita on pakko pohdiskella pitkään! Saa vähän haastaa itseään 🙂

    Monesti tiedän heti jonkun tuotteen nähdessäni, että tykkään siitä, mutta toisinaan menee pitkään kypsytellessä. Sitten jonakin päivänä saatan tulla siihen tulokseen, että jokin juttu on tosi hieno. Harkitseminen monesti kannattaa!

    Pointtini oli siis se, että tykkään melko paljon teidän sisustuksesta ja nyt sain uuden pohdiskelun aiheen uudesta valaisimestanne. Kiitos inspiraatiosta 🙂

    • Kivaa jos voin tarjota uutta näkökulmaa ja pohtimisen aihetta. Tuoda uusia tuttavuuksia esille. 🙂

  27. Kovasti ovat mielipiteet jakautuneet. Mun silmiin lamppu on todella kaunis (etenkin kuparisena), mutta ruokapöydän valaisin se ei mielestäni ole. Tai ainakin muun ympäristön pitäisi olla ’prameampi’. Lamppu vaatisi ympärilleen muuta kuin perinteisen puuruokapöydän ja muovituolit! Kokeile ihmeessä olohuoneeseen, pääsisi lamppu arvoiseensa ympäristöön.

    Ihan saman vinkin voisin antaa myös ihan naamatusten 🙂

    • Kuten aiemmin kommentoinkin, minusta tämä valaisin on juuri siksi hyvä tähän, että se tuo kontrastia rentoon ruokailutilaan. Ymmärrän, että kaikki eivät sitä pointtia näe tai allekirjoita. Ei siinä mitään. En vain omasta kodistani halua tehdä liian hienoa ja ylellistä, joten siksi juuri ruokailutila on minusta hyvä paikka tälle Flosille. Ja nuo Arne Jacobsenin seiskatuolit eivät suinkaan ole muovia, mutta taisitkin tarkoittaa Masters-tuoleja. 🙂

      • Mastersseja tarkoitin, kuten varmaan ymmärsit. Vai oliko tarkoituksesi yrittää näpäyttää, etten tunnistaisi noita arkisia jokapaikan huonekaluja?

        • Eikun oikeasti hämmennyin, että mitkä muovituolit. Ehdin jo julkaistakin kommentin, kunnes hoksasin, että tarkoitit Mastersseja ja kävin sitten lisäämässä sen tuohon kommentin loppuun. Mastersit on meidän terassituolit ja väliaikaisesti vain sisällä, joten en siksi heti ymmärtänyt, että tarkoitit niitä…

  28. Niin upea ja kaunis valaisin <3 !! Sopii kyllä tuohon paremmin kuin hyvin :). Kuuluuko valaisimeen luonnostaankin laittaa jääkapin valot, vai oliko se vain teidän keksintönne 🙂 ?

    • Nuo polttimot tulivat valaisimen mukana ja kuuluvat siihen. Pari polttimoa oli kuitenkin rikki ja kun mies kävi niitä ostamassa, niin selvisi, että ne ovat jääkaapin valaisimen polttimoita. 🙂 Osti ensin uunilamppuja, mutta ne oli erilaisia.

  29. Olin aluksi myös sitä mieltä, ettei valaisin sovi tuohon. Mutta nyt kun katsoo tarkkaan, ei se oikeastaan ole yhtään hullumpi! Aika hauska, että nuo ovat jääkaapin valaisimen polttimoita 🙂

    Mielestäni siis nappivalinta! Täytyy osata katsoa oikein 😀

    • Kiva kuulla. 🙂 Ehkä tämä on sellainen valaisin, johon pitää vähän aikaa totutella jos on entuudestaan tuntematon tuote…

  30. Kylläpä on tullut kommentteja valaisimesta. Suomalaiset eivät satsaa valaisimiin noin yleisesti ottaen. Kodeissa näkee ns rautakauppa-valaisimia, jotka ovat edullisia ja usein selviä kopioita laadukkaista designvalaisimista.
    Makunsa kullakin, sen huomaa kommenteista.
    Kartellin Flos-valaisin on suosittu, siinä minua häiritsee materiaali ja sen muotokieli korostaa vielä lisää muovisuutta.

    • Tarkoitin Kartellin Fly-valaisin ( Flos on taas tässä postauksessa olevan Kattokruunun valmistaja)

      • On minusta eri asia pitää / ei pitää valaisimesta, ja toisaalta pitää / ei pitää sen sijoituspaikasta. Osan kommenteisa lukeneena olin huomaavinani, että aika monet ”negatiivista” palautetta antaneista kyllä pitivät valaisimesta, mutta olivat sitä mieltä ettei se pääse oikeuksiinsa sijoituspaikassaan.

    • Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Materiaalilla on isosti merkitystä, itse en myöskään muovista ostaisi, mutta Kartellin Fly:n muotikieli (=selkeys, yksinkertaisuus) taas ovat mieleeni.

      • Minustqkin F/LY on muotoilultaan oikein kaunis. Miinusta vain materiaalista. Enkä kyllä lähtisi niitä kahta valaisinta vertailemaankaan keskenään, mutta luonnollisesti nyt tehdään niin, kun se FLY oli aiemmin tässä tilassa.

  31. U-p-e-a valaisin, kerta kaikkiaan!

    House of Philian Petralla on ollut muistaakseni tämän tyyliset jouluvalaisimetkin ikkunoilla, ja tykkään niistäkin. 😉

    Mutta tosiaan, ruokailuryhmänne on kyllä vähän.. vaatimattoman oloinen tämän kruunun pariksi..vaikka sinällään kaunis yksinkertaisuudessaan onkin. Monesti olen nähnyt valaisinta yhdistetyn antiikkituolehin ja -pöytään, kontrasti on mahtava.

    Muutoin teidän kodissa jokikinen kohta on sellainen jonka ottaisin ilosta kiljuen omaanikin.

    • Ai, olisipa kiva nähdä mitä jouluvalaisimia tarkoitat. Pitää varmaan vähän käydä tutkimassa… 🙂

      Minusta on vähän sääli etteivät kaikki näe sitä, että juju piilee juuri siinä kontrastissa, jonka valaisin tuo meidän ympäristöön. Vaan luotetaan siihen tavanomaiseen yhdistelmään, että tämän valaisimen pitäisi olla jossain ylellisessä ympäristössä. Mutta ei siinä mitäään, makuasioista harvoin pääsee yhteisymmärrykseen.

      • 12. joulukuuta tulleessa postauksessa joulukynttelikkö näkyy monessa lähikuvassa. 🙂

        Petran vanhemmilla muuten Flosin kruunu näyttäisi sijaitsevan kaksikerroksisen ullakkoasunnon portaikossa tai jossain muussa kahden kerroksen korkuisessa avoimessa kohdassa, suurten ikkunoiden edessä, aivan ässä paikka noin huikealle valaisimelle. 🙂 Itse ihastelen aina vanhempien asuntoa Petran sinällään suloisen huvilan sijaan; vanhempien kaupunkiasunto on täynnä toinen toistaan kauniimpia designklassikoita!

  32. Hei,

    makuja on monenlaisia. Itselläni on sama valaisin. On hämmentävää, että olet saanut kommentteja, kuinka Kartellin Fly sopi paremmin tilaan. Ei valaisimia voi edes verrata keskenään, koska ovat eri materiaalia ja kokoluokkaa.

    Tähän Flosin kyseiseen valaisimeen en ole Suomessa juuri törmännyt blogeissa, sisustuslehdissä tai kodeissa. Muualla Skandinaviassa valaisin on todella suosittu tällä hetkellä, joten ehkä se on tänne tulossa myöhemmin.

    Ruokailutilani ja olohuoneeni on avointa tilaa ja vinon katon korkein kohta on n. 4 m. Siitä huolimatta päädyin laittamaan myös oman Flosini ruokapöydän yläpuolelle (2,8m),koska halusin kontrastia. Olisin voinut laskea valaisintani hitusen alemmas, mutta koska se on massiivinen/leveä, on se myös ihan ok hieman korkeammalla. Kun otin kuvia, näytti kuvakulma siltä, että valaisin on aivan väärällä korkeudella. Luonnossa taas näyttää olevan silmämääräisesti oikealla korkeudella.

    Valaisin sopii teille tuohon tilaan täydellisesti. En allekirjoita alkuunkaan, että valaisin vaatii fiinin tai 6 m korkean tilan. Kivaa kevättä sinulle ja onnittelut vielä uudesta kauniista valaisimesta!

    • Kiitos mukavasta kommentista ja uudesta näkökulmasta tähän keskusteluun. 🙂

      Tätä Flosia verrataan herkästi nyt FLY-valaisimeen, joka meillä aiemmin oli tässä tilassa. Minustakaan niitä kahta ei oikein voi verrata keskenään.

      Eli sinäkin huomasit saman kuin minä, että kuvissa valaisin näyttää olevan korkeammalla kuin todellisuudessa. Muutenkin kuvissa valaisin sulautuu tiiviimmin takana olevaan tauluryhmään, kun taas livenä se näyttää pikkaisen erilaiselta. Ja tuo juuri kivasti sitä kontrastia, mitä mainitsitkin.

  33. Mielestäni valaisin sopii tuohon tilaan ihan törkeän hyvin! 10+ Täydellisimmiltä tuntuvat sisustukset vaativat rohkeutta.

  34. Pakko jättää kommentti että mielestäni valaisin on levottoman näköinen ja itse en kyllä hankkisi valaisinta 🙂 mutta näinhän se on että ei tosiaan kaikki voi miellyttää kaikkia. Onnea silti uudesta valaisimesta 🙂

    • Ok, se on sinun mielipiteesi. Minä iloitsen hankinnastani ja ihailen tätä valasinta joka päivä. 🙂

  35. Jännintä tässä kommenttikeskustelussa on mielestäni se, että kukaan ei kommentoi sanallakaan sivulausettasi, jossa viittaat tulevaan uuteen kotiin jossa on korkeammat huoneet..? 😉

    • Heheee, ei siihen kannatakaan tarttua. 🙂 Mutta sellainen seikkakin täytyy huomioida, sillä tämä valaisin hankittiin valaisemaan kotiamme moniksi kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Eikä ole mitenkään poissuljettu ajatus, että vielä rakentaisimme joskus kolmannen talon….

  36. Hei, ihana valaisin ja kauniita kuvia! Haluan kommentoida polttimoasiaa, Airamilla on nimittäin jo olemassa tähän polttimoon lediversio Airam mini LED, 2,5 W. Itse käytän sitä Block-valaisimessa. En tosin tiedä, onko se himmennettävissä.

  37. Pingback: 10 x valaisin | homevialaura

  38. Wow! En ollut kuullutkaan tästä valaisimesta ennen kuin näin sen blogissasi ja hurahdin siihen samantien. Niin jotenkin oudolla tavalla ihana, erikoinen ja koukuttava 🙂 Haluaisin nyt myös meille tämän valaisimen, mutta on todella vaikeaa miettiä ostaisinko pienemmän vai isomman ja riiteleekö se muiden valaisinten kanssa. Sijoittaisin sen ehkä olohuoneeseemme ison Lokin paikalle, mutta mihin sitten laitan sen poloisen…Valaisin on yli 40 vuotta vanha ja olen saanut sen lainaksi vanhemmiltani 🙂 Ruokailupöydän päälläkin se olisi oiva, mutta lähellä on musta Tord Boontjen Garland ja mietin riiteleekö se sen kanssa liikaa.
    Onnittelut vielä upeasta valaisimesta!

  39. Hi, I just got the same lamp, your blog was the one convincing me to get it. Looks fantastic! I live in New Zealand (but am Swedish, well 1/2 Finnish too:) and ordered it from the UK.

    Was it hard to assemble?

    • suvi m Reply

      Nice to hear from you! 🙂 The lamp was quite easy to assemble, no problems.

  40. Pirjo Porola Reply

    Hei,

    Olen hankkimassa samaa Flos 2097 valaisinta mutta pienempänä eli 18:lla polttimolla. Pitäisikö sinusta olla pienempäänkin malliin himmennin (meillä ei ole) ? Mitä led-lamppuja suosittelet jotka eivät olisi niin ”räikeitä”? Vielä mietityttää tuo asennus kun valaisimessa suositellaan sähköammattilaisen asennusta, laitoitteko itse ja oliko se vaikeaa?
    Kiitos jo etukäteen neuvoista. Kotisi on ihana 🙂

    • Suvi M Reply

      Meillä ei ole led-polttimoita tässä valaisimessa, joten valitettavasti en osaa neuvoa sen suhteen. Minusta himmennin on melkeinpä ehdoton, sillä valaisin on muuten tosi kirkas. Me asensimme sen itse. 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.