Tag

Keittiö

Browsing

Aamupuuro on syöty ja seuraavaksi vuorossa on tavaroiden järjestelyä ja muuttolaatikoiden purkamista (jälleen kerran). Kuinkahan kauan tässä kestää, että saamme kaikki tavarat paikoilleen…? Emme ole koristelleet kotia pääsiäistä varten kovin paljon. Lasten tekemät suloiset koristeet on laitettu esille ja rairuoho kasvaa keittiön välitilan ikkunalla kovaa vauhtia. Muuten,…

Mitä tähän muuttohässäkän keskelle vielä tarvitaan…mahatauti tietenkin. Meillä on ollut sitä töissä liikkeellä ja nyt se tuntuu iskeneen minuunkin. Mahtavaa! Mankku on raksalla siivoamassa pihaa ja kasaamassa huonekaluja, jotta saadaan lisää pahvilaatikoita. Täällä sängynpohjalla ihailen tätä kuvaa, jonka hän juuri lähetti: Hayn paketeista paljastui siis nuo baarituolit. Niiden…

Kotiuduin juuri raksalta. Heti kun Mankku tuli töistä kotiin, minä lähdin kaupan kautta raksalle siivoamaan. Kävin ostamassa uusia siivousvälineitä sekä suklaata ja salmiakkia tsempiksi. Vielä jäi siivottavaa… Ensin raahasin roskat pihalle ja raksatavaroita varastoon. Sitten imuroin. Lopuksi pesin ikkunat sisäpuolelta; siinä vaiheessa alkoi ulkona jo hämärtää. Ulkoapäin niitä…

Taas on aika kerrata, mitä viime viikolla tapahtui. Suurin juttu oli se, että Mankku alkoi asentaa parkettia paikoilleen. Hän aloitti pojan huoneesta… Lattia valmis pojan huoneessa Lattia valmis työhuoneessa Lattia valmis olohuoneessa (katossa on myös halogeenispotit, jotka otimme mukaan edellisestä talostamme; ne antavat kauniin, lämpimän valon)…

Olen saanut useita kyselyitä sähköpostitse Vola-hanastamme ja mistä se on hankittu. Siksipä ajattelin omistaa sille oman postauksen ja kertoa, että tilasimme Volan Innosta (www.inno.fi). Volan tuotteita saa myös useista keittiökalusteliikkeistä tilaamalla. Tässä vielä tarkempaa taustatietoa Vola-hanasarjasta: ”Vola on tanskalaisen arkkitehti Arne Jacobsenin 1960-luvulla suunnittelema hanasarja. Vola-hana on…

Viime viikolla laatoitettiin saunarakennuksen kylppärin lattia, asennettiin vetimet vaatehuoneen ja kodinhoitohuoneen kaappeihin, asennettiin halogeeneja kattoon ja Mankku maalasi eteisen vaatehuoneen valmiiksi. Perjantaina saapuivat myös erikoisparketti.fi:stä tilatut parketit. Viime viikolla asennettiin myös läpiviennit katolle ja Mankku eristi ilmanvaihtoputkia. Ai niin, Mankku on myös asentanut keittiönhanan, sen mun unelman ja…

Viime viikolla työt raksalla edistyivät taas sukkelaan, kun työmiehet olivat jälleen paikalla. Kaappeja asennettiin paikoilleen keittiössä, kodinhoitohuoneessa, kylppäreissä ja vanhempien vaatehuoneessa. Myös osa keittiön koneista on asennettu paikoilleen (kaikki muut paitsi liesi ja liesituuletin). Putkimies asensi hanoja, pönttöjä ja suihkuja. Nyt raksalla toimii vessat! Vaihteeksi kuva keittiöstä, kun…

Pieni etukäteiskurkistus siihen, mitä tällä viikolla on tapahtunut raksalla: Kodinkoneet asennettu ja välitila laatoitettu. Saarekkeen taso ei ole vielä paikoillaan. Myös vetimet on asennettu alakaappeihin (yläkaappeihin niitä ei tule) Keittiön välitila on nyt siis laatoitettu. Laattahan on se Laattapisteen Trento Nacar, josta aiemmin jo kirjoittelinkin. Laatta kuuluu…

Katsotaanpas taas mitä viime viikolla tapahtui raksalla. Vaan eipä siellä ollut mitään dramatiikkaa…vain paklausta ja maalausta (timpurit olivat toisella raksalla). Mankku sai vanhempien makuuhuoneen sekä khh ja vaatehuoneen pinnat valmiiksi. Minä kävin lauantaina pesemässä lattioita ja seiniä kylppäreissä, khh:ssa ja vaatehuoneessa, jotta kaapistot voidaan asentaa paikoilleen. Kodinhoitohuone. Oven…

Kävin äsken viemässä Mankulle ruokaa raksalle, sillä hän ei ehtinyt syödä ennen sinne menoa. Samalla nappasin kuvat tämän hetkisestä tilanteesta, jotta voin taas raportoida, mitä viime viikolla saatiin aikaiseksi. Viime viikko sujui pääosin -ylläri ylläri- paklauksen ja maalauksen parissa. Nyt vuorossa olivat khh, vanhempien vaatehuone, vanhempien makkari ja…

Heti yhdeksän jälkeen tänä aamuna pirisi puhelin ja Topi-keittiöiden edustaja soitti. Asiat on nyt sovittu Topi-keittiön edustajien kanssa: kaikki ovet vaihdetaan ja päätylevyiksi saadaan maalattua mdf:ää. Maanantaina pitää vielä jutella tarkemmin tehtaan edustajien kanssa. Hieno juttu kuitenkin, että asia otettiin näin nopeasti käsittelyyn.

Kauan odotettu keittiömme saapui tänään. Koska olin työmatkalla, pääsin katsomaan keittiötä vasta illalla, jolloin se oli jo osittain asennettu paikoilleen. Ja itku siinä pääsi…mutta ei mikään ilonitku. 🙁 Keittiön asennus aloitettu… Kauempaa katsottuna keittiö näytti ihan ok:ta, mutta heti kun menin lähemmäs, huomasin, että kaapiston runko näkyi…