Tietoa mainostajalle ›

Kiireisen arjen temmellyksessä saattaa helposti vapaa-ajallakin sortua liialliseen suorittamiseen: mielessä pyörii koko ajan erilaiset askareet ja se “mitä pitäisi tehdä”. Siksi pidän erittäin tärkeänä vaalia sellaisia päiviä, jolloin voidaan tehdä ihan mitä huvittaa. Tänä viikonloppuna olemme viettäneet juuri sellaisia hetkiä.

Eilen olimme uimassa lasten kanssa ja iltapäivän rentouduimme mökkitontin merimaisemissa. Illalla herkuttelimme laskiaispullilla ja katsoimme Putousta.

Tänään olen nauttinut hitaasta aamukahvihetkestä ja selaillut sisustuslehtiä. Olen lukenut blogeista Tukholman sisustusmessujen tunnelmista (lue esim. tämä siskoni postaus) ja miettinyt herkullisia väriyhdistelmiä. Sinapinkeltainen taitaa olla yksi kevään trendikkäimpiä värejä…

Napsin muutamia blogikuvia ensi viikkoa varten ja suunnittelin postauksia blogikalenteriini. Olen kuitenkin huomannut, että en ole vielä kertaakaan noudattanut kalenterin suunnitelmaani, vaan postailen aiheita edelleen fiiliksen mukaan. Mutta sekin auttaa, että seuraavan viikon aiheet on mietitty valmiiksi.

 

Olen haaveillut tulevan mökkimme sisustuksesta ja miettinyt mitä huonekaluja viemme vapaa-ajan paikkaamme. Olen selaillut nettikirppiksiä, sillä muutamia hankintojakin pitäisi tehdä. Vielä ei tokikaan ole kiire.

Toki olen myös pessyt pyykkiä ja astioita. Lämmittänyt eilistä siskonmakkarakeittoa ja imuroinut muruja lattialta. Iso puhtaiden pyykkien vuori odottaa vielä lajittelua, mutta en ole ollenkaan varma tartunko siihen toimeen tänään…koska ehkä leivomme mielummin mokkapaloja.

Bloggaaminen ja sisustaminen ovat henkireikä minulle, mutta sekään ei suju jos ei välillä saa ottaa ihan rennosti. Joutenolon hetkinä ideat tulvivat mieleen ja innostus ottaa taas vallan. Muistathan sinäkin ottaa itsellesi välillä joutenolon hetkiä?

Ihanaa sunnuntaita!


Transalation: It is important to sometimes take time to do nothing. This weekend has been just that: we’ve done whatever has come to mind. Perfect weekend.

Author

9 Comments

  1. Ihanan seesteistä ja samalla ripaus kevättä! Kenen valmistajan on tuo kaunis musta hyllykkö?

    • Suvi M Reply

      Ihana kuulla, kiitos kovasti. :) Hylly on Muuton “Compile” ja olen ostanut sen Sisustuksen Koodista. :)

  2. Ihania kuvia! Ja todellakin, välillä pitää osata olla jouten. Hirveän hankalaa minulle, tahtoo olla aina kotona joku touhu työn alla. Mutta onneksi viikonloppuna pikkuvieras “pakotti” pysähtymään ja pulkkamäkeen sekä pullan leivontaan. <3 Ps.Muakin kiinnostaa tuo musta hyllykkö!

    • Suvi M Reply

      Joutenolo on niin tärkeää. <3 Minäkin olen sellainen, että haalin kauheasti kaikkea tekemistä, mutta olen huomannut, että voin paljon paremmin jos on eri asioita vireillä tai jotain mitä ideoida. Musta hyllykkö on tosiaan Muuton "Compile". :)

  3. Hei! Mikäs tuo teidän olkkarin vaalea bees seinä olikaan? Muistelen, että maali ei ole Tikkurin. Se on kaunis vaalea.
    Mari

    • Suvi M Reply

      Kiitos, kiva kuulla! :) Se seinä on maalattu Kalklitirin Palladio-sävyllä.

  4. Hei. ihana lukea sun blogia ja päivittäin seuraan ig:tä. mutta missä säilytät viikkaamista odottavia vaatteita, itselläni se on aina semmonen pahe että joskus niitä kertyy ihan liikaa , vaan pitäisi aina heti viikata ja lajitella kaappeihin…

Write A Comment