Ihanaa toukokuuta! Nyt kai voi jo sanoa, että eletään kevättä, vaikka lämpötilat eivät kovin keväsisiä olekaan. Sisustusuutisissa sen sijaan katsotaan jo ensi talveen, mutta toki paketissa on myös tämän kevään uutuuksia.

Kuvat: Roots Living

Kotimainen Roots Living tiedottaa uutuuksistaan. Mallistoa on täydennetty makuuhuonetekstiileillä sekä uudella Plain Hemp -käytävämatolla. Lisäksi Ulla Koskisen suunnittelemasta Ketju-matosta lanseerataan uusi upea, hillityn vaalea sävy. Ulla Koskisen suunnittelemat Ketju-matot ovat osa Roots Living Designer -mallistoa ja osa mattojen myyntituloista lahjoitetaan Naisten Pankin toiminnan hyväksi. Uutuusväri tulee myyntiin huhtikuun aikana Roots Living verkkokauppaan ja näyttelytilaan.

Täysikokoisten päiväpeitteiden rinnalle Roots Living tuo uutuutena kaksi pellavapuolipäiväpeitettä. Puolipäiväpeitteen avulla vuoteen voi sijata monin tavoin ja se toimii myös torkkupeittona.  Uusi Roots Linen -pellavapuolipäiväpeite on kaksipuoleinen: toinen puoli on luonnonvärinen ja toinen valkoinen. Lisäksi makuuhuonetekstiilivalikoima päivittyy suurilla kaksipuolisilla Roots Linen -pellavatyynyliinoilla.

Kuva: Vaarnii – Artek

Uuden huonekaluvalmistaja Vaarniin ensimmäinen, huonekaluista ja pientuotteista koostuva, täysin kotimaisesta männystä valmistettu mallisto lanseerattiin 29.4.2021 Artek Helsinki -myymälässä avautuvassa näyttelyssä. Vaarnii kuuluu jatkossa Artek Helsinki -myymälän edustamiin tuotemerkkeihin.

Yrityksen perustajat Antti Hirvonen ja Miklu Silvanto mainitsevat suomalaisen valmistusperinteen ja suomalaiset arvot ensisijaiseksi inspiraationlähteeksi uudelle huonekalubrändilleen. Vaarnissa perinteet yhdistyvät nykymuotoilun parhaisiin puoliin. Mallisto koostuu 12 eri tuotteesta, joita ovat mm. lepotuoli, ruokailutuoli, käytännöllinen jakkara sekä omaleimaiset pöydät ja pientuotteet.

Vaarnii-tuotteet on suunniteltu kestämään: ne ovat lujatekoisia, ne on suunniteltu kestämään vuosikymmenten käytön ja ikääntyvän arvokkaasti. Yritys on valinnut hyödyntää paikallisia resursseja – niin materiaaleja kuin ihmisiäkin. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen Vaarnii-mallisto on valmistettu tietystä luonnonmateriaalista paikallisilla tehtailla, paikallista käsityöosaamista hyödyntäen. Vaarniin ensimmäisessä tuotemallistossa yhdistyvät metsässä luonnollisesti kasvanut, kotimainen mänty ja suomalainen puuntyöstämisen ammattitaito.

Kuva: Marimekko

Marimekko kurkistaa jo ensi talveen ja on julkaissut kuvia talven 2021 kodinmallistostaan. Mallisto sisältää upeita kuoseja, joihin lukeutuvat Maija Isolan Puu kuutamossa (1979), Fujiwo Ishimoton Lepo (1991) sekä Aino-Maija Metsolan Joiku (2008) ja Ketunmarja (2018). Marimekon kuviokirjaston täydentyy myös Kuisma ja Kurjenmarja -kuoseilla sekä kahdella Aino-Maija Metsolan suunnittelmalla uudella kuosilla.

Ensi talvena Oiva-astiasarjan astioissa nähdään uusi kaunis maanläheinen lasite, joka sopii mainiosti yhteen kuvioitujen Oiva-tuotteiden kanssa. Talvimallisto tuo tarjolle myös minimalistisia, kierrätetystä nahkasta valmistettuja uusia tuotteita: mm. Vuolu- ja Liuske-kosmetiikkalaukut sekä Unikko-tossut, jotka on valmistettu kasvivärjätystä nahkasta.

Kuvat: Marimekko

Marimekon uusi kodinmallisto sisältää myös tuoksukynttilöiden sarjan, joka on syntynyt paikallisen yhteistyön tuloksena. Design- ja tuoksuyritys Osmia, Marimekon naapurista Helsingin Herttoniemessä, on tehnyt kookosöljypohjaiset kynttilät kakkoslaatuisiin Oiva-kuppeihin. Näin myös pienen kauneusvirheen omaavat tuotteet pääsevät hyötykäyttöön.

Kuva: Mifuko

Upeista korituotteista ja vastuullisesta toimintatavastaan tunnettu Mifuko on laajentanut maalistoaan kynttilänjalkoihin. Muotoilija Hanna Anonen on suunnitellut Mifukolle Kandili-kynttilänjalkasarjan. Sarja koostuu viidestä osasta, joista keväällä 2021 on julkaistu A- ja D-mallit. Kandilit valmistetaan kermansvaaleasta saippuakivestä, jossa on punertava marmorointi. Kynttilänjalkojen kuviointi ja koko vaihtelevat hieman. Eri osia voi yhdistellä keskenään pinoamalla niitä päällekkäin tai käyttämällä niitä yksittäin. Osia voidaan myös käyttää sekä tuikkukynttilöiden että pitkien kruunukynttilöiden kanssa.

Ja joko kuulit Mifukon ja Chloén laukkuyhteistyömallistosta? Upeaa!

Kuvat: Muurla

Muurlan kevään 2021 uutuustuotteita ovat värilliset lasimukit, Rinkeli-maljakko sekä Veneer-kaadin.

Värilliset lasimukit on tehty kestävästä borosilikaattilasista ja värivaihtoehtoja saatavilla neljä erilaista. Lasimukien muotokieli on saanut inspiraationsa Muurlan klassikoksi muodostuneista emalimukeista. Rinkeli-maljakko on moderni yhdistelmä borosilikaattilasia ja betonia. Rinkeli koostuu kolmesta erillisestä osasta, joten sitä voi käyttää eri käyttötarkoituksiin: yhdistämällä kaikki kolme osaa Rinkeli toimii sekä maljakkona että kynttilälyhtynä isommille kynttilöille, yhdistämällä kaksi alinta osaa Rinkeli muuntautuu lyhdyksi lämpökynttilöille. Veneer kaadin on yhdistää lasin ja kotimaisen koivuvanerin samaan tuotteeseen.

Kuva: IKEA

IKEA lanseeraa LOKALT-malliston, joka on syntynyt yhteistyössä ammanilaisten, delhiläisten ja bangkokilaisten suunnittelijoiden sekä IKEA-suunnittelijoiden kanssa. Mallistosta löytyy käsintehtyjä tekstiilejä ja keramiikkaa, jossa paikalliset perinteet kohtaavat perinteisen käsityön. Jokaisen tyynynpäällisen, maton, korin ja kulhon taustalla on ajatus siitä, että ne luovat tasa-arvoa, yhteistyötä ja toimeentuloa alueilla, joilla sitä eniten tarvitaan.

LOKALT-mallisto on saatavilla IKEA-tavarataloista ja -verkkokaupasta kesäkuussa 2021.

IKEA on julkaissut myös kattavan valikoiman ulkokalusteita, valaisimia ja muita puutarhaan ja parvekkeelle sopivia tuotteita. Pääset selaamaan uutta pihakuvastoa tästä linkistä.

Lyhyesti:

  • Vitran mallisto on laajentunut useilla uutuuksilla, joita ovat mm. uudet värit Panton-tuolista sekä Alexander Girardin suunnittelmat keraamisten rasioiden sarja Ceramic Containers, Flower Table ja massiivipuinen Girard Bird, joka on abstrakti, lintua muistuttava veistos. Inspiroivia, keväisiä kuvia pääset selaaman tästä linkistä.
  • Kotimainen puukomposiittialtaistaan tunnettu Woodio laajentaa mallistoaan wc-istuimiin sekä yhteistyössä Niimaarin kanssa suunniteltuihin kierrätyssäilyttimiin.
  • Ellos on lanseerannut yhteistyössä ruotsalaisen some-vaikuttaja Elsa Billgrenin kanssa rajoitetun erän vintagetekstiilejä. Lanseerauksessa on kyse vanhan ja uuden yhdistämisestä ja jo olemassa olevien resurssien hyödyntämisestä. Tuotteet ovat myynnissä Elloksen verkkosivustolla.

 

Artikkelikuva: Vitra

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.