*ei-kaupallinen yhteistyö

Kuten monet meistä myös minä kannan huolta oman kotikaupunkini keskustan vetovoimaisuudesta ja kivijalkamyymälöiden tulevaisuudesta. Monet tekevät ostoksensa nettikaupoista tai suurista kauppakeskuksista ydinkeskustan ulkopuolella. Miten käy kivijalkamyymälöiden ja kaupungin keskustan jos siellä ei enää riitä tarpeeksi kävijöitä?

Mietin, mitä minä voisin tehdä asian hyväksi ja sain idean: päätin, että teen blogiini joulustailauksen oman kotikaupunkini, Kokkolan, kivijalkamyymälöistä löytyvillä tuotteilla. Mukaan valikoitui seitsemän ihastuttavaa putiikkia. Poimin myymälöistä kuvauslainaan omat lempituotteeni, joilla sisustin jouluisia tunnelmia meidän kotiin. Samalla inspiroiduin lisäämään mukaan myös joululahjavinkkejä. Otapas hyvä asento ja vaikka kupponen glögiä, sillä nyt on luvassa tuhti annos jouluinspiraatiota kotiin.

Tervetuloa peremmälle!

Jouluinen terassi

Yksi joka vuotisista jouluperinteistäni on somistaa kodin sisäänkäynti jouluisen kauniiksi. Tämä ilme syntyi MOM’S Garden kaupan valikoimalla. MOM’S Garden tarjoaa kukkia ja sisustustuotteita etenkin klassiseen sisustusmakuun, mutta myös modernimmasta sisustustyylistä pitävä voi tehdä sieltä aivan ihastuttavia löytöjä.

Minä valitsin mukaan saaristolaishenkiset kynttilälyhdyt, kokkolalaisen Biskophides-lampaantaljan, jouluruusuasetelman (jouluruusua voi pitää ulkona, kunhan nostaa sen sisälle yöksi) sekä upean kranssin, joka on käsin tehty viinipullonkorkeista. Näin sisäänkäyntiin muodostui viihtyisä ja jouluinen tunnelma.

Olohuoneen glögihetki

Olohuone ja ruokailutila ovat meidän kodissa yhtä suurta tilaa, jonne lähdin luomaan yhtenäistä tunnelmaa. Yksi kampanjaani mukaan lähteneistä kivijalkamyymälöistä on meille kokkolalaisille tuttu Kulmakaappi, joka myy mm. Marimekon ja Aarikan tuotteita. Päätin rakentaa olohuoneeseen modernin jouluisen tunnelman, jota määrittelee vahvasti Marimekon graafiset kuosit.

Sohvannurkka somistui glögihetkeen uudella punaisen ja lilan sävyisellä Unikko-koristetyynyllä sekä Räsymatto-torkkupeitolla. Glögit tarjoillaan Marimekon ajattomasta Oiva-teekannusta* ja nautitaan ihanan suurista Oiva-sarjan Puolikas-mukeista*.

glögi: MOM’S Garden, mantelit: Zinna, kynttilä: SisustEllen

Kukkakauppa Mari Havia tarjosi kotistailaukseni jouluiset kukkaset. Täytyy sanoa, että tunnelma olisi jäänyt aivan puolitiehen ilman Marin upeita kukkia! Syvän tummanpunaiset amaryllikset ovat erittäin näyttävät ja tuovat jouluisen tunnelman kotiin jo itsessään, vaikka muuta jouluista ei olisi vielä esilläkään. Marimekon Uurna-vaasiin* keksimme Marin kanssa laittaa mehikasveja; ne säilyvät sellaisenaan pitkään ilman kastelua. Aivan ihania minusta!

Jouluinen kattaus

Kulmakaapin marimekkoinen tunnelma jatkuu vahvasti ruokailutilan jouluisessa kattauksessa. Halusin luoda rennon puurokattauksen, joka sopii moniin hetkiin jo ennen jouluaattoakin. Kattaus rakentuu mustavalkoisen teeman ympärille, mutta jouluista tunnelmaa ovat tuomassa punaiset piristeet: Aarikan suloinen tonttu sekä Marimekon Sukat makkaralla-lasit ja Oiva-sarjan punaiset kulhot. Näyttävä puinen Stämpel-kynttilänjalka on Marimekon uutuus.

Mehiläisvahakynttilät MOM’S Gardenista

Kulmakaapin Anna oli keksinyt aivan loistavan pöytäliinaidean, jonka toin meille kotiin: Marimekon Tasaraita-kangas on taitettu kahtia ja laitettu ikään kuin leveäksi kaitaliinaksi pöydälle. Minusta tämä on aivan ihana, moderni idea: perinteiset kaitaliinat tuntuvat ehkä vähän tylsiltä ja pöytäliinat taas liian juhlavilta tämän tyyppiseen kattaukseen. Luulenpa, että tällaista ”modernia kaitaliinaa” tullaan näkemään meidän kodissa jatkossakin.

Kaunista kattausta ei viitsisi maitopurkilla pilata, joten maidon voi hyvin tarjoilla tyyliin sopivasta karahvista. Tyylikäs Magisson karahvi löytyi Kultasepänliike Hanna Niemen valikoimasta. Ja huomasitko söpöt sirottimet? Ne ovat Sisustusliike Zinnasta ja niistä voisi ripotella vaikkapa kanelia ja sokeria puuron päälle. Teemaan täydellisesti sopiva Kokkola-juliste löytyi sekin Sisustusliike Zinnasta.

Kattauksen viimeistelee tietysti Kukkakauppa Mari Havian ihanat sammaleeseen käärityt hyasintit, havunoksat sekä söpöt mehikasvit, jotka ovat kuin tähtiä. Mehitähtiä ja sammaleeseen käärittyjä hyasintteja voi käyttää sellaisenaan kattauksissa ja asetelmissa, sillä niitä ei tarvitse kastella ollenkaan.

Trendinurkkaus

Olohuoneen keinutuolinurkkaukseen loin trendikkään ilmeen, joka ei alleviivaa joulua vaan henkii sitä hienovaraisemmin. Kallentorilla sijaitsevasta SisustEllen myymälästä löytyi monia sisustusjuttuja, joilla tuoda ripauksen sisustustrendejä kotiin. Hyvä esimerkki on Nordalin tunnelmavalaisin, joka on tällä hetkellä erittäin ajankohtainen muotokieleltään. Tämän nurkkauksen ilme rakentuikin nimenomaan tuon valaisimen ympärille.

Trendikäs valaisin ja sen kaveriksi valitsemani lasipallo sekä kivinen tuikkukuppi luovat ajankohtaisen asetelman. Kählerin maljakkoon* sujautin Marin kukkakaupasta saatuja punaisia heiniä – ne tuovat ripauksen jouluisempaa tunnelmaa. Kählerin maljakkoja saa Kokkolassa muuten Sisustusliike Zinnasta. Keinutuoliin valitsin SisustuEllenin valikoimasta muhkean 100% villapeitteen sekä oljenkeltaisen samettityynyn, jossa on kaunis lettipunos. Ihania lahjaideoita nämäkin.

Joulupetaus

Pidempään blogani seuranneet taitavatkin tietää, että meillä on perinteiset, Mulberryn ruudulliset joulutyynyt. Niinpä tiesin oitis, että nappaan joulutyynyt mukaan somistukseeni, kun käväisin Sisustusliike Zinnassa. Lexingtonin ruututyynyjen seuraksi valitsin petaukseen Gantin kauniin lettineuleisen torkkupeiton. Sisutusliike Zinnan tyyli painottuu ajattomiin ja klassisiin sisustustuotteisiin, mistä hyvänä esimerkkinä ovat nämä kaksi brändiä.

Makuuhuonetta somistaa myös poimintani ihastuttavasta Ihan itse Askarteluhuoneesta / Katariina käsityöliikkeestä. Minäkin, joka en ole mikään käsityöihminen, meinasin hullaatua liikkeen ihanien lankojen keskellä. Sujautin koriin pehmoisia jättineulelankoja lempiväreissäni. Seinälle ripustin jättineulelangasta askarrellun makrameen.

Ja huomaattekos mitä sängynpäädyllä on: mitä söpöimpiä jouluasetelmia, joita voi käyttää vaikkapa tonttuoven somistamiseen (alempana tarkempi kuva). Nämä löysin Ihan itse -askarteluliikkeen puolelta. Sieltä löytyi myös kranssirengas, johon kiinnitin Kukkakauppa Mari Haviasta saamiani havuja ja mustia marjoja.

Mitä kääräistä pakettiin?

Joulusomistuksen lisäksi haluan nostaa esille muutamia ihastuttavia lahjavinkkejä, joita minulle tuli mieleen stailausta tehdessäni. Tuumasin, että olisi ihana aloittaa sellainen perinne, jossa me puolisot antaisimme toisillemme joululahjat illalla ennen nukkumaanmenoa. Se voisi olla sellainen erityinen, kahdenkeskinen hetki. Tästä ajatuksesta inspiroituneena poimin Kultasepänliike Hanna Niemen valikoimasta muutaman esimerkin: Kalevala Korun ”Valoisa” korva- ja kaulakorusetin sekä tyylikkään Paul Hewitt-merkkisen kellon rannekorun kera.

Kultasepänliike Hanna Niemi

Paitsi upeita koruja Hanna Niemen kultasepänliikkeestä löytyy laadukkaita sisustustuotteita, jotka nostavat juhlatunnelmaa. Somistin makuuhuoneen jouluhetkeä Orreforssin lasisilla tuikkukupeilla, jotka ovat kuin lumilyhtyjä. Kosta Bodan maljakko on omani, mutta näitä myydään myös Hanna Niemen liikkeessä.

Sisustusliike Zinna

Toivon joka vuosi joululahjaksi uuden pyjaman. Mikään ei ole niin ihanaa, kun sujahtaa aattona uuteen pyjamaan ja hengailla koko loppuilta se päällä. Sisustus Zinnasta valitsin mukaan Lexingtonin pehmoisen flanellipyjaman, joka olisi minusta kyllä aivan täydellinen valinta joulupyjamaksi.

Lisäksi poimin Kokkolan kivijalkamyymälöistä pieniä lahjavinkkejä, joita voisi antaa melkeinpä kenelle vaan: opettajalle, ystävälle tai sukulaiselle riippumatta siitä millainen maku lahjan saajalla on.

MOM’S Garden: glögiä + kynttilänpidike, joka muuttaa pullon kynttilänjalaksi, kynttilät, kuusenkoriste
SisustEllen: lämpöistä villaa, kaunis kynttilänjalka ja trendikäs samettityyny
Askarteluhuone Ihan itse: joulusommitelma tai rekvisiittaa tonttuovelle
Sisustusliike Zinna: kuorrutettuja manteleita ja lakua, söpöt sirottimet
Kulmakaappi: Aarikan söpö tonttu, Marimekon joulukoriste ja Räsymatto-kulho

Toivottavasti inspiroiduitte poiminnoistani ja keskitätte jouluostokset mahdollisimman pitkälle oman kaupungin kivijalkamyymälöihin. Minusta erinomainen periaate on se, että ostaa oman kaupungin kivijalkamyymälöistä sen mikä on mahdollista, sitten katsastaa kotimaiset verkkokaupat ja vasta sitten jos niistä ei löydä etsimäänsä, suuntaa katseensa ulkomaisiin verkkokauppoihin. Vastuullisuus ja se, että ostaa vain tarpeeseen on nykypäivänä tärkeää, mutta samalla kantaisin huolta suomalaisista työpaikoista ja kaupungin keskustojen elinvoimaisuudesta. Me jokainen voimme vaikuttaa näihin asioihin omilla valinnoillamme. Ja hei, haastan myös muut bloggaajat tuomaan esiin oman kotikaupungin kivijalkamyymälöitä omaan blogiin sopivalla tavalla!

Mukana Valkoisen Harmajan joulukampanjassa:

Löydät Valkoisen Harmajan joulukampanjassa mukana olleet liikkeet tietysti myös somesta. Sitä kautta onkin mukava seurata myymälöiden tunnelmia ja sitä mitä uutta liikkeisiin saapuu. Otapas siis seurantaan nämä tilit:

Kulmakaappi: Instagram / Facebook

SisustEllen: Instagram / Facebook

Askarteluhuone Ihan itse: Instagram / Facebook – Käsityöliike Katariina: Instagram / Facebook

Sisustus Zinna: Instagram / Facebook

MOM’S Garden: Instagram / Facebook

Kultasepänliike Hanna Niemi: Instagram / Facebook

Kukkakauppa Mari Havia: Instagram / Facebook

Lämmin kiitos Kosekille, joka auttoi yritysten kontaktoinnissa!

*Kivijalkamyymälöiden tuotteet kuvauslainassa, kukat saatu näkyvyyttä vastaan. Blogin kautta saatuja tuotteita ovat ne, joiden yhteydessä on tähti.

Author

13 Comments

  1. Ihana postaus ja erittäin tärkeä sellainen! Kivijalkakaupoista saa upeiden tuotteiden lisäksi yleensä myös erinomaista palvelua.

    • Suvi M Reply

      Kyllä, hyvä palvelu on tärkeä asia! <3 Keskustelusta kauppiaiden kanssa saa uusia näkökulmia ja vinkkejä.

  2. Vau, upea postaus! Nostan hattua hienolle idealle ja kauniille toteutukselle, olet tehnyt melkoisen työmäärän tärkeän asian eteen! Melkoinen joululahja alueen pienyrittäjille <3

    • Suvi M Reply

      Voi kiitos Riikka! <3 Olihan tässä aikamoinen työ, mutta oli se niin mukavaa! Toivottavasti inspiroin lukijoita käymään useammin ihanissa kivijalkamyymälöissä. 🙂

  3. @decoratiia Reply

    Aivan huippu idea ja niin kauniita kuvia! Kyllä täältäkin siis löytyy upeita liikkeitä ????

    • Suvi M Reply

      Voi kiitos! 🙂 Kyllä täällä on ihastuttavia liikkeitä, joista voi tehdä vaikka mitä löytöjä.

  4. Hienosti toteutettu postaus! Kokkolassa on ihania kivijalkamyymälöitä mistä saa loistavaa palvelua ja toivottavasti saadaan nauttia niistä jatkossakin 🙂

    • Suvi M Reply

      Voi kiitos Emma! 🙂 Minäkin toivon kovasti, että saadaan vielä pitkään nauttia kivijalkamyymälöistä ja että keskustat vain senkus vilkastuvat.

  5. Kiitos, todella tarpeellinen ja kiva postaus! Olisi ihanaa, jos jokaiseen tyhjään huoneistoon tulisi joku yritys. Autio keskusta on kauhistus!

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.