Ostatteko te reissuilta tuliaisia kotiin? Minä tykkään ostaa jotain pientä muistoksi, mutta pyrin aina valitsemaan tuliaisetkin sillä silmällä, että niistä olisi iloa pitkään. Viime viikon Tukholman reissulta ostin muutaman pienen sisustusjutun, jotka ajattelin nyt näyttää teillekin.

Saavuin Tukholmaan aikaisin aamulla ja päätin ihan ensimmäiseksi käydä aamukaffilla ja sen jälkeen vähän kierrellä kaupungilla ennen suuntaamista huonekalumessuille. En muistanutkaan, että Tukholmassa kaupat aukeavat vähän myöhemmin kuin Suomessa ja niinpä sain tovin odotella ovien aukeamista.

Tavoitteenani oli poiketa muutamassa sellaisessa sisustuskaupassa, joita täällä meilläpäin ei ole. Ensimmäiseksi satuin menemään Designtorget-myymälään, jossa myydään monille tuttuja skandinaavisia merkkejä. Tuosta myymälästä ostin ensimmäisen tuliaisen: jo klassikoksi muodostuneen Stockholm-pannunalusen. Ajattelin, että tuo on kiva muisto ensimmäisestä ihan yksin tekemästäni ulkomaanmatkasta.

Sitten köpsöttelin Arketin liikkeeseen. Ajattelin, että haluaisin ostaa sieltä jotain pientä kotiin. Arketissa oli ehkä suppeampi sisustusvalikoima kuin olin etukäteen ajatellut. Ei liene ylläri, että ihastuin pikkumaljakkoon. Olen jotenkin heikkona pieniin maljakoihin, sillä tykkään käyttää niitä erilaisissa sisustusasetelmissa tuomaan vaihtelua kodin yksityiskohtiin. Yllätys ei liene sekään, että myös siskoni ihastui Lontoon reissullaan samaan maljakkoon ja nyt meillä molemmilla on tällaiset alla olevissa kuvissa näkyvät, läikykkäät pikkumaljakot.

Olen jotenkin heikkona pieniin maljakoihin

Pienen kaupunkikierroksen jälkeen suuntasinkin jo huonekalumessuille, jossa vierähti useampi tunti. Messupäivän jälkeen piipahdin hotellini lähellä sijaitsevassa kauppakeskuksessa syömässä ja tsekkasin samalla H&M Homen myymälän. Täältä kotikaupungistani ei tuota pistettä löydy Hennesistä, joten mielelläni katsastan Home-puolen aina, kun sellainen tulee vastaan. No ehkäpä messuista insprioituneena ostoskoriini pujahti reissun toinen maljakko.

 

Tämä kaareva maljakko näkyikin viime kertaisessa Sunnuntaisuosikit IG-tv-jaksossa. Minusta tämä kaareva maljakko kuvastaa hyvin tämän hetken sisustustrendejä niin väritykseltään kuin muotoilultaankin. Se tuo kivasti mieleen tämän vuoden Tukholman huonekalumessut.

Pidän siitä, että esineillä on jokin tarina, jolloin niistä muodostuu usein entistäkin rakkaampia

Edellisen kerran, kun vierailin Tukholman huonekalumessuilla vuonna 2016 ostin kaupungilta Vitran Eames-kankaisen koristetyynyn (näkyy tuolla nojatuolissa) ja se onkin yksi rakkaimmista tekstiileistäni. Tyyny on meillä aina esillä. Pidän kovasti tyynyn kuosista ja värityksestä, mutta se muistuttaa kivasti myös tuosta reissusta. Pidän siitä, että esineillä on jokin tarina, jolloin niistä muodostuu usein entistäkin rakkaampia.

Author

2 Comments

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.