Kaupallinen yhteistyö: Värisilmä

Meillä on jo pitkään ollut tarkoituksena uudistaa saunatuvan ilmettä. Se on roikkunut to-do-listalla ties kuinka kauan ja olen siitä blogissani useasti maininnut. Mutta mitään emme ole saaneet aikaiseksi! Askel eteenpäin otettiin tässä taannoin, kun vierailin Värisilmän Color Cafe Showroomilla. Tuolta inspiroivalta käynniltä sain ideoita peräti kolmen huoneen muutokseen! Nyt onkin aika kurkistaa tarkemmin suunnitelmiini.

Ideoita saunatupaan

varisilma_saunatupa_harma

Ajatus saunatuvan uudistamiseen lähti siitä, että haluamme purkaa siellä olevan lautaseinän pois (kuva esim. ”Pientä pehmennystä saunatupaan” postauksessa). Tuolle seinälle olisi tarkoitus rakentaa säilytysjärjestelmä DVD-koteloille ja muille saunatuvalla oleville pientavaroille. Minun ajatukseni on tehdä kapeat hyllyt rimoista kuvassa olevan lehtikuvan tapaan, mutta kuitenkin niin että rimoitus olisi sen verran syvää, että sitä voi käyttää hyllyjen tapaan. Koko seinää ei ole tarkoitus täyttää tavaroilla, vaan osa rimoituksesta toimisi tehosteena kuten tuossa Residence-lehden kuvassa. Rimat asennettaisiin suoraan, mutta kuitenkin epäsymmetrisesti.

Rimoitus maalattaisiin samaan sävyyn kuin seinät. Alunperin olin miettinyt jotain tummanharmaan sävyistä maalia. Kuvassa värimallit Tikkurilan siniharmaistasävyistä ”Tyrsky” ja ”Mantteli” sekä ylempänä pienet värilastut Värisilmän Lumo-värikartasta, sävyinä ”Virkeä”, ”Kuje” ja ”Kotikissa”.

Mutta kuinkas kävikään – Color Cafen sisustussuunnittelija Krista Saurio haastoi minut miettimään muitakin värivaihtoehtoja kuin tyypillistä harmaata ja niinpä sain ajatuksen syvän viininpunaisesta sävystä. Tässäpä vertailun vuoksi tuo sama ideakollaasi uusilla värilastuilla:

varisilma_saunatupa_viinpun

Ajatus viinipunaisesta, munakoison sävyyn taittavasta väristä lähti, kun kerroin Kristalle meidän työhuoneesta. Sehän on maalattu kokonaan Tikkurilan sävyllä ”Kätkö”, joka äkkiseltään näyttää ihan mustalta, mutta valon osuessa siihen huomaa selkeästi munakoisoon vivahtavan tummanlilan sävyn. Aloin sitten haaveilla, että ehkäpä saunatupaan voitaisiin maalata selvemmin munakoison väriset seinät. Edelleen päätyseinä olisi saman tyyppistä rimoitusta kuin aiemmin kuvailin, mutta nyt tuossa munakoison sävyssä.

Tähän kollaasiversioon poimin Tikkurilan malliston sävyt ”Punajuuri”, ”Viikuna” ja ”Munakoiso”. Pienemmissä värilastuissa on Värisilmän Lumo-värikartan sävyt ”Lupaus” ja ”Mauste”. Kumman sävyinen kollaasi näyttää paremmalta, harmaat vai viinipunaiset sävyt? Syvän viininpunainen sävy viehättää minua kovasti, mutta mietin sopiiko se saunatupaan ja etenkin siihen seinälle, jossa on takka-kiuas…?

Ja kyllä, näitte oikein: olen poiminut kollaasiin näytepalat kokolattiamatoista! Kerroinkin jo aiemmin, että omaksikin yllätyksekseni ihastuin Color Cafe käynnillä kokolattiamattomalleihin ja Mankku se vasta tästä ideasta innostuikin! Meidän saunatuvassahan on myös videotykki ja siellä katsellaan paljon elokuvia ja kuunnellaan musiikkia. Akustisesti kokolattiamatto olisi siis oikein hyvä valinta. Ja olisihan se mukava köpsötellä saunasta pehmoiselle matolle. Näytepalat ovat Golvabia merkkisiä. Ajattelin, että hiekansävyinen matto toisi pehmeyttä saunatuvan (mahdollisesti) tummaan ilmeeseen. Karhea sisal-tyyppinen materiaali ei tule kyseeseen, vaikka se kaunis onkin. Eli jokin pehmeä malli tulisi valittua, mutta olisiko ihan hullua laittaa kokolattiamattoa?

Tässäpä nyt riitää sulateltavaa, mutta en silti malta olla lyhyesti esittelemättä vielä kahta ideakollaasia. Kohteena pojan huone ja meidän työhuone.

Ideoita pojan huoneeseen

varisilma_pojanhuonesuun

Pojan huone kaipaisi päivitystä, sillä onhan se alunperin tehty 5-vuotiaan toiveita kuunnellen ja nyt 1o-vuotiaalla pojalla on aika erilaiset toiveet huoneensa ilmeen suhteen. Ei nykyinenkään ilme ole liian lapsellinen, mutta haluamme maalata katon valkoiseksi ja samalla vaivalla kannattaisi uudistaa myös seinäpinnat. Hän itse toivoi vihreitä sävyjä, joita minä valitsin Color Cafen valikoimasta.

Olen aina ihastellut ajatonta Arne Jacobsenin kuosiin pohjautuvaa Borås Tapeterin ”Wallpapers by Scandinavian designers” malliston ”Trapez” tapettia. Tulisiko sitä vihdoin meidän kotiin? Vai valittaisiinko sittenkin Borås Tapeterin uutta Linen-sarjan tapettia ”Jaden” sävyssä? Pojan mielipide oli selkeä: hän haluaisi mielummin Linen-tapettia. Jos taas päätyisimme maalaamaan seinät, voisivat olla Värisilmän Lumo-värikartan ”Aavistus” tai ”Kepeä” sävyä (pienet värilastut kuvassa). Pehmoinen ja vähän utuinen vihreä sävy viehättää kovasti!

Ideoita työhuoneeseen

varisilma_tyohuonesuunnitelma

Työhuoneen muutos ei ollut minulla alunperin mielessä ollenkaan. Mutta ihastuin niin paljon tuohon Hanna Werningin Borås Tapeterille suunnittelemaan ”Mårdgömma” kuosiin ja etenkin sen sävyihin, että aloin miettiä mihin sitä meillä voisi laittaa. Makuuhuone uudistettiin äskettäin, joten siellä ei aleta remppaamaan, mutta ehkä työhuonetta voisi muuttaa jos saunatupa maalataan lähes samalla sävyllä kuin mitä työhuoneessa on nyt. Hyvä perustelu, heh. Toisaalta seinät voitaisiin vaihteeksi maalata vaaleammiksi, esim. Tikkurilan ”Valamo”, ”Tuhka” tai ”Laasti” sävyillä. Mutta eikös vaan olekin ihana tapetti?

Tässä riittää nyt sulateltavaa, mutta kyllä se meidän saunatupa taitaa olla se, joka muutoksen tulee kokemaan. Värisilmästä kipaisemme vaan hakemassa kaikki tarvittavat tuotteet ja remppa voi alkaa! Lupaan raportoida miten käy. Ja kertokaahan miltä ideat vaikuttavat teidän mielestä?

Kaupallisessa yhteistyössä:

colorcafelogoMy collages sponsored by Värisilmä Color Cafe showroom.

Author

12 Comments

  1. Kivoja ideoita! Itseäkin miellyttää kovasti munakoison sekävedenvihreän sävyt tällä hetkellä. Ja aivan ihana tuo viimeinen tapetti. Uskon, että nuo violetin sävyiset valinnat sopisi hyvin teidän saunahuoneeseen -mutta itse valitsisin harmaat 🙂

    • suvi m Reply

      Luulen, että taidan minäkin valita harmaata. Se on ainakin varma valinta saunatupaan ja sopii sen takka-kiukaan kanssa yhteen. Vaikka munakoison sävy olisi kyllä tosi ihana…

  2. Tuota vihreänsävyä laitettiin tytön huoneeseen juuri. Ajattelin sen menevän nyt eskari-ikäsenä vaaleanpunaisen että myöhemmin ison tytön huoneen sävyjen kanssa.tykkään! 🙂

    Lilat ja punertavat voisi olla kivaa vaihtelua, harmaa on näkyvissä niin paljon joka puolella. Noiden kokolattiamattojen kanssa en laittaisi tuota vaaleamman liilaata sävyä vaikka kaunis onkin… Kaunis Harmaasävy on tietty varma ja kaunis valinta.

    Vimppa tapetti on ihana! Nuorimmaiselle lapselle(tyttö) pitäisikin alkaa laittamaan huonetta syksyllä ja tuokin voi olla kiva vaihtoehto.

    Sitten jälleen aiheen vierestä: kuinka paljon teidän pensasaita on kasvanut vuodessa? Oletteko leikanneet/suojanneet pupuilta tmv? Istutellaan juuri ja näyttäis siltä et rusakko tykkäis järsiä taimia

    • suvi m Reply

      Juuri noin minäkin järkeilin: murrettu vihreä sopii monen ikäiselle. Kokolattiamattoa pitää vielä miettiä…tykkään niin nykyisestä lattiastakin.

      En kyllä osaa yhtään sanoa paljonko meidän pensasaita on vuodessa kasvanut. Pitäisi verrata kuvia viime vuodelta. Leikattiin vain silloin aluksi. Nyt jätettiin leikkaamatta, kun tuumattiin että on se jo aika tuuhea. Käsittääkseni aitaa ei tarvitse suojata pupuilta, eikä mitään vaurioita siihen ole tullutkaan.

  3. Hei!

    Harmaat sävyt miellyttää omaa silmääni enemmän, mutta

    jos matto on noista väreistä sopisiko munakoiso paremmin.

    Voisiko ajatella, että kokolattiamatosta tekisi ison kantatun

    maton, joka on helpompi poistaa käytöstä, jos sattuukin

    muuttamaan mieltä.

    Työhuonekollaasi on kyllä kaunis ja pojankin huoneesta tulisi

    varmasti kiva hänen mieltymyksiensä mukaan tehtynä.

    • suvi m Reply

      Juu, suuri matto olisi ehkä järkevämpi kuin kokolattiamatto… Pitää vielä miettiä. Ehkä ei sitä kuitenkaan laiteta. Jos sinne hankkisi vain suuren, pehmoisen maton…?

  4. Kokolattiamattojen(kin) kanssa pakon edessä elävänä en kyllä sellaista edelleenkään vapaaehtoisesti ottaisi kotiini. Koko ajan saa pelätä, että matoille tulee sotkua, joka lähtisi vain pesemällä. Muutenkin ajatus likaa ja pölyä keräävästä materiaalista, joka on vuosia lattiassa ilman, että sitä pestään, ei ole kovin miellyttävä… Täällä voi sentään tarvittaessa tilata ammattilaisen puhdistamaan maton tai vuokrata siihen tarvittavan koneen, mutta miten on Suomessa? Mieluummin tosiaan oikein iso kantattu matto, jonka saa pois ja voi pesettää, kuin kokolattiaversio, jos minulta kysytään 😉

    • suvi m Reply

      Hyvä näkökulma! Kyllä minäkin olen kääntynyt enemmän suuren, pehmoisen maton kannalle. Pitää vielä keskustella isännän kanssa… 😉

    • suvi m Reply

      Minustakin! Hitsi ettei ole oikein paikkaa sille…ellei sitten innostuta sitä työhuonettakin remppaamaan (tuskinpa kuitenkaan). 😀

  5. Pingback: Helppo sisustuspäivitys pojan huoneessa - Meillä Kotona -blogit

  6. Pingback: Saunatuvan uusi hyllyseinä - Meillä Kotona -blogit

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.