Tag

Vaatteet

Browsing

Olen huomannut, että sunnuntaisin tekee mieli höpötellä tänne sekalaisia kuulumisia. Nyt innostuin tekemään asujuttua, kun päivitin hiljattain farkkuvalikoimaani. Pukeutumistyylini on aika rento ja ajatonkin, mutta kuten sisustusta, sitäkin tykkään maustaa pienillä trendijutuilla. Pillifarkut ovat kuulemma out. No, minä uskon, että niistä on vuosien varrella tullut vaatekaapin klassikko, enkä…

Olen joskus kuullut sanottavan, että sisustustyyli korreloi usein ihmisen pukeutumistyylin kanssa. Ainakin trendeissä on havaittavissa samoja suuntauksia niin sisustuksessa kuin pukeutumisessakin (esim. väreissä ja tyylisuunnissa). Nyt ajattelin raottaa ajatuksiani pukeutumistyylistäni ja siitä onko siinä havaittavissa samoja juttuja kuin sisustustyylissäni. Kirjoittelin jonkin aikaa sitten sisustustyylini kulmakivistä. Kulmakiviksi nostin mm.…

Satuimme Tukholmaan juuri mukavien alennusmyyntien yhteydessä, joten mukaan tarttui pientä täydennystä myös vaatekaappiin. En nykyisin enää juurikaan pidä shoppailusta ja kaupoissakiertelystä, mutta alennusmyyntien aikaan teen muutamia täsmäiskuja. Pyrin ostamaan alennusmyynneistä sellaisia tuotteita, joiden hankkiminen normaalihintaan kirpaisisi liikaa. Tarkistan aina myös materiaalilappusen, sillä suosin vaatehankinnoissakin luonnonmateriaaleja. neule: Hope -…

Päivän pitenemisen huomaa jo selkeästi: enää ei ole pimeää, kun lähtee neljän maissa töistä kotiin. Tänä aamunakaan ei tuntunut enää yhtä pimeältä kuin ennen. Valon määrästä innoissani räpäisin muutaman kuvan heti kun pääsin töistä kotiin: viikonlopun Helsingin reissun tuliaisiani meidän eteisessä. Näistä on piristystä sekä arkisiin asuihin että…

Jostain syystä innostun tyypillisesti vuodenvaihteessa päivittämään vaatekaappiani. Osasyynä voi tietysti olla alennusmyynnit, mutta nyt vaatekaappini ehti saada täydennystä jo ennen kuuminta alesesonkia. Löytöni olivat minusta niin ihastuttavia, että päätin kirjoitella niistä blogiinkin, vaikka nyt hiukan poiketaankin sisustusteemasta. Syksyllä ihastuin Marimekon ”Vevet”-silkkipaitaan ja tuntui, että se valikoitui useimiten päälle…

Näitä juttuja ihailen juuri nyt. Sininen inspiroi ja ripaus sinistä on löytänyt tiensä vaatekaappiini. Tilasin mm. uudet J Brandin farkut, jotka tuntuvat jalassa sukkahousuilta, mutta näyttävät farkuilta. Kyseessä ei ole tv-shopin kaltaiset selkeästi legginssien näköiset farkut, vaan nämä ovat viimeistelyitään myöten farkut (taskuineen jne.), mutta tuntuvat tosi mukavalta…

Kiitos kaikista edellisen postauksen kommenteista ja vinkeistä stressin selättämiseen! Nyt on jo parempi fiilis. Siksipä tuntuu luontevalta kirjoittaa taas vähän kevyempiä juttuja. Olen silloin tällöin saanut toiveita, että kirjoittelisin välillä pukeutumisesta ja päivän asuistani. Osa teistä tietääkin, että ennen tätä blogia pidin lifestyle-aiheista blogia, jonka yhtenä osana olivat…

Olen suunnitellut, että kesäloman sateisina päivinä hääräilen kotona sellaista, mitä muuten ei ole saanut aikaiseksi tehdä. Kuten käydä läpi vaatekaappeja. Olen jo pikkuisen päässyt projektissani eteenpäin ja laatikollinen omia vaatteitani on karsittu kirppistä varten. Samalla tulee tietysti tehtyä inventaariota siitä, mitä tarpeellista vaatekaapista vielä puuttuu. Minulta on puuttunut…

Minä täällä pakkailen ja yritän miettiä, että kummat Karhun lenkkarit ottaisin mukaan. Luvassa on viikonloppureissu ystävien seurassa (miehet jäävät kotivahdeiksi). Kovin kauas en ole suuntaamassa, mutta uskonpa että tämä pienikin irtiotto piristää kummasti. Laukkuun pakataan myös korkkarit jos menojalkaa alkaa vipattaa. Luulenpa, että minulle tärkein varuste on kuitenkin…

Täällä on aivan ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä! Olen käynyt vähän kevätvaatteita läpi ja taidanpa ottaa jo trenssin käyttöön. Kotimaiset Karhun lenkkarit otin käyttöön jo kuukausi sitten. On mahtavaa, että lenkkarit ovat nykyisin niin trendikkäät, eikä mukavuudesta tarvitse tinkiä. Mulberryn Alexa-laukku on ollut ahkerassa käytössä minulla jo monta…

Huomenna pääsen pitkästä aikaa ulkoiluttamaan tätä Acnen mekkoani. Luvassa on Gloria Blog Awards -gaala, jossa palkitaan sisustus- ja ruokablogeja eri kategorioissa. Jänskää! Asuvalintani oli selvä, sillä muita juhlamekkoja en omista, enkä yhtä iltaa varten aio hankkia, mutta apua tarvitsin asusteiden valinnassa. Onneksi siskoni osaa aina auttaa tällaisissa pulmissa.…

Kuten osa teistä tietääkin, kirjoittelin ennen muotiblogia. Enää aika ei riitä kahteen blogiin ja sisustuksesta kirjoittaminen tuntuu minusta tällä hetkellä mielekkäämmältä. Joskus kuitenkin tekee mieli kirjoitella vaatteistakin, joten olen ottanut itselleni luvan julkaista muotihömppääkin täällä silloin tällöin. Päälinjaus säilyy kuitenkin sisustamisessa. Jos muotihömpötys ei kiinnosta, voi aina skipata…