Tag

uusikoti

Browsing

Kaupallinen yhteistyö: Festivo Yksi tämän kodin tärkeimmistä kodinkonehankinnoista oli kotimaisen Festivon kylmiöpakastinyhdistelmä. Olin haaveillut Festivosta vuosikaudet ja olin innoissani, että pystyimme toteuttamaan tuon hankinnan tähän kotiin! Olemme asuneet tässä kodissa nyt puolisen vuotta ja ajattelin kertoa käyttökokemuksemme Festivosta. Lopussa myös vastauksia teidän kysymyksiin. Olemme huomanneet selvästi käytännössä, että…

Blogissa on ollut viime aikoina hiljaisempaa, sillä uuden kodin remontti sekä muutto ovat pitäneet meidät kiireisinä. Muutto isosta omakotitalosta oli aikamoinen urakka ja kaiken lisäksi vielä kotiin, joka on osittain keskeneräinen. Mutta täällä ollaan uudessa kodissa! Olemme asuneet uudessa kodissa nyt reilun viikon ja kodissa vallitsee vielä melkoinen…

Meidän uuden kodin remontti alkaa olla loppusuoralla ja muuttopäivä häämöttää jo pelottavan lähellä! Kurkistetaan uuden kodin nurkkiin remonttikuulumisten kera… Instagramissa olleen Stockmann-yhteistyön myötä sisustelin syystunnelmaa muutamaan nurkkaukseen uudessa kodissa, joten annetaan niiden kuvien siivittää tätä remonttikertomusta. Olohuoneessa on vielä vanhempieni toinen sohva sekä sohvapöytä, joten sisustus tulee kyllä…

Kaupallinen yhteistyö: Festivo Nyt pääsette kurkistamaan uuden kodin keittiöön ensimmäistä kertaa täällä blogissa! Olen niin innoissani keittiöstä ja erityisesti Festivo-kylmiöpakastimesta, josta olin haaveillut monta vuotta. Miksi valitsimme juuri Festivon – siihen on monta syytä… Visuaalisesti rosterinen Festivo-kylmiöpakastin on täydellinen valinta keittiöön, mutta vaakakupissa painoivat muutkin seikat Uuden kodin…

Blogissa on kesällä hiljaisempaa, mutta nyt innostuin tallentamaan tänne uuden kodin remonttikuulumisia. Olemme kesälomalla nauttineet mökkeilystä ja rennosta loma-arjesta, mutta myös remontti on edennyt. Uuden kodin lattiat ovat nyt valmiit ja keittiökin on jo saapunut, mutta sitä ei ole vielä asennettu. Seinien maalaus Remontti alkoi kylpyhuoneen laattojen tilauksella…

Kaupallinen yhteistyö: Teknos Mankku on remontoinut uutta kotiamme erittäin ahkerasti ja vaikka vielä on paljon tekemistä, pääsen jo näyttämään teille uuden kodin makuuhuonetta! Olemme todella tyytyväisiä makuuhuoneen seinävärin valintaan sekä ihaniin listoituksiin, jotka kunnioittavat talon aikakautta. Uuden kodin remonttia suunnitellessa päätimme, että teemme ensimmäisenä suuren makuuhuoneen mahdollisimman valmiiksi.…

Nyt ollaan kuulkaas päästy siihen pisteeseen, että olemme aloittaneet remonttihommat uudessa kodissa! Päätin aloittaa uuden postaussarjan, jossa käyn läpi uuden kodin sisustusvalintoja. Aloitetaan kylpyhuoneesta. Meillä on ollut iso urakka tyhjentää vanhempieni vanhaa kotia, josta tulee meidän perheen uusi koti. Nyt olemme vihdoin saaneet asunnon suurin piirtein tyhjennettyä ja…

Joulun alla kerroin alustavasti suunnitelmistamme luopua tästä kodista ja muuttaa ”uuteen kotiin”. En silloin vielä avannut aihetta tarkemmin, mutta nyt kun asiat etenevät ja tulen pian postailemaan tarkemmin myös uuden kodin suunnitelmista, on aika kertoa tarkemmin millaiseen kotiin muutamme… Uusi kotimme on itse asiassa meidän koko perheelle kovin…