Meidän kodin sisustuksessa vuodenajat heijastuvat yksityiskohdissa. Vuodenaikojen mukaan sisustamisella tuntuu nykyään olevan vähän huono kaiku; mieleen tulevat tonttuverhot ja muut kliseiset sisustustekstiilit, jotka alleviivaavat meneillään olevaa sesonkia. Ehkä olisi syytä unohtaa kliseet ja myöntää, että on ihan kiva piristää kodin sisustusta pienin tavoin vuodenaikojen vaihtuessa. Se ei minusta ole yhtään epätrendikästä, eikä välttämättä vaadi mitään uusia hankintoja.

Sisustelin syksyistä tunnelmaa meidän makuuhuoneeseen kotoa jo ennestään löytyvien tekstiilien ja sisustusesineiden avulla. Petasin sänkyyn tummemmat pellavalakanat ja viimeistelin petauksen oranssisella koristetyynyllä sekä muhkealla lettipeitolla*. Pellavaverhotkin saavat vielä rajata ikkunoita – talven lähestyessä otan pitkät verhot pois kokonaan.

Sängynpäädyn tasolle järjestelin uuden asetelman syksyn sävyihin sopivista maljakoista ja kynttilänjaloista. Innostuin myös siivoamaan makuuhuoneen String-hyllyn. Karsin siitä turhaa tavaraa pois ja vaihdoin esillepanoja. Kaappehin on kieltämättä vuosien varrella kertynyt kiva kokoelma erilaisia pikkuvaaseja, kynttilänjalkoja ja muita sisustusesineitä, joten vaihtelua syntyy, kun kaivelee omia kätköjään.

Illansuussa makuuhuoneeseen kajastuva valo on minusta niin viehättävä! On jännä miten erilaiselta siniset seinät näyttävät eri valaistuksissa; välillä seinien sävy näyttää jopa tummanharmaalta. Heijastukset ja varjot luovat kiehtovaa tunnelmaa.

Ensi viikosta on tulossa kiireinen, joten on tärkeää pyhittää tämä viikonloppu levolle ja mukaville puuhille. Alkuviikosta suuntaan somistamaan Habitareen suunnittelemaani keittiötä ja sen näkeminen meinaa vähän jännittää. Tänä viikonloppuna täytyykin vain rentoutua mukavien puuhien parissa kotona ja mökkitontilla.

Mukavaa viikonloppua!

*jättineulepeitto saatu Omiakolta


Translation: Autumn look in our bedroom.

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.