Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Olen useamman vuoden ajan postaillut blogiini pihistä-panosta pareja. Tuossa blogisarjassa olen nostanut esille tuotteita, jotka muistuttavat toisiaan. Suorat kopiot ja replica-tuotteet eivät ole saaneet blogissani näkyvyyttä, mutta kieltämättä välillä on ollut vaikeaa määritellä onko jokin tuote kopio vai onko sen suunnittelussa vain inspiroiduttu design-versiosta. Toisaalta on myös tärkeää nostaa esiin selkeitä kopiointitapauksia, jotta niihin voidaan puuttua.

Tänä syksynä useamman edullisia huonekaluja ja sisustustuotteita myyvän brändin mallistoon on putkahtanut kuuluisimmista design-tuotteista inspiraationsa saaneita “serkkuja”. Jopa suoria kopioitakin, joita on jouduttu vetää pois verkkokaupasta. Tarjolla olisi monta hyvää pihistä-panosta-paria, mutta mietin haluanko jatkaa tätä postaussarjaa ollenkaan.

Koska halusin kuulla myös blogini lukijoiden mielipiteitä aiheesta, postasin kysymyksen Instagram Stories -pätkääni alkuviikosta. Mielipide oli selvä: 88% seuraajistani oli sitä mieltä, että minun kannattaisi jatkaa pihistä-panosta-sarjaa. Vain 12% ei kannattanut jatkoa.

Blogini tavoittaa viikottain tuhansia sisustusintoilijoita, joten haluanko antaa näkyvyyttä kopionnin rajaa hipoville tuotteille? Toisaalta haluan vinkata kauniista sisustuslöydöistä, jotka sopivat pienempäänkin budjettiin, mutta suoranaiset kopiot ovat minusta vääryyttä. Kuitenkin itse valitsisin lähes aina sen panosta-version jos mahdollista, sillä haluan ostaa kotiini laadukkaita huonekaluja, jotka kestävät aikaa ja joilla on myös hyvä jälleenmyyntiarvo. Edullisemmat versiot harvemmin täyttävät noita kriteereitä. Lisäksi arvostan taitavien muotoilijoiden työtä ja tulen vihaiseksi siitä, että joku matkii heidän luomuksiaan häpeilemättä.

Blogissa aiemmin julkaistuja pihistä-panosta-pareja

Tänä syksynä suomalaiset design-yritykset kampanjoivat yhdessä aitojen tuotteiden puolesta:

“Kampanja sai alkunsa, kun design alan pk-yritykset huomasivat, että yhteiset keskustelut ajautuivat yhä useammin kopiointiin liittyviin ongelmiin. Pienissä yrityksissä luovan työn osuus on todella merkittävä, eikä yrityksillä ole voimavaroja taistella kopiointia vastaan. Alkuperäisten tuotteiden kopiointi on kasvava ongelma: useat suomalaiset tuotteet ovat joutuneet kopioinnin kohteeksi sekä kansainvälisesti, että kotimaassa.”, tiedotteessa kerrotaan.

“Alkuperäiset tuotteet valmistetaan valvotuissa olosuhteissa, tarkoin valituista raaka-aineista ja hyvissä työoloissa. Alkuperäisten tuotteiden kohdalla taustalta löytyy aina yritys, johon voi ottaa yhteyttä vuosienkin päästä.”

Kampanjaan voi antaa tukensa jakamalla somessa kuvia omista, alkuperäisistä tuotteista ja tägaamalla kuvaan #loveoriginal

Itse aion todellakin osallistua tähän tempaukseen! Pihistä-panosta-sarjaa tulen jatkamaan ehkä entistä yleisemmällä tasolla tyyliin “pihistä-panosta pörröinen koristetyyny”.

Mitä mieltä sinä olet?


Translation: I have had a post series featuring look-a-likes: furniture and interior items that reseble each other. Now I am wondering whether I should continue the series on my blog or not. I think copying is wrong and therefore I have not picked any replica items. But still the pairs resemble each other a lot. Maybe I should stop the post series altogether…

 

Author

11 Comments

  1. Ihailen toki asennettasi tuohon alkuperäisen tuotteen ostamiseen ja siihen pyrin itsekin, mutta kaikki eivät ole niin “onnellisessa” asemassa että pystyvät ostamaan usein melko hinnakkaita design-tuotteita. Kai silläkin voi omaatuntoaan rauhoittaa että ostaa suomalaista muotoilua joka on kuitenkin made in taiwan.
    Mutta jatka ihmeessä sarjaa, onhan se toisaalta mukava seurata kuinka suoria kopioita kehdataan tuoda markkinoille.

    • Suvi M Reply

      Toki tiedostan sen, että ihmiset sisustavat erilaisilla budjeteilla ja minulle onkin tärkeää etsiä sisustusideoita, joita voisi hyödyntää monenlaisella budjetilla. Aitoa designiakin löytyy edullisemmin käytettynä. Itse olen pikkuhiljaa usean vuoden kuluessa rakentanut kotimme sisutusta. Mielummin säästän ja ostan sen aidon kuin kopion, joka ei koskaan ole sama asia kuin alkuperäinen: mutta kaikki eivät toki ajattele samalla tavalla.

      Ja se mitä tulee siihen, että joidenkin suomalaisten tuotteiden tuotanto on siirretty muihin maihin ei minusta vähennä aidon tuotteen arvoa. Arvostan todella paljon suunnittelutyötä ja suomalaisen muotoilun perinnettä. Minusta on aika kauheaa jos perinteisiä suomalaisia brändejä alettaisiin siksi boikotoida ettei tuotanto ole enää Suomessa. Siitä ei yrityksiä minusta pidä rankaista. Edelleenkin nämä brändit työllistävät monia suomalaisia tuotekehityksen ja markkinoinnin parissa. Olisi todella sääli jos menettäisimme ikoniset brändimme.

  2. Mielestäni ei jatkoon ainekaan sellaisena sarjana, jossa näkee selvästi idean ja tuotteen muotoilun tulevan jotain design tuotteesta.. Vaikka ymmärrän toisaalta sen pointin, että monet ostaa sitä kopiota, koska ei ole varaa, mutta minä itse ajattelen, että ostan sitten jotain muuten vain edullista, en kopioita. kyllä on paljon edullisia tuotteita muitakin. Ja en itse tykkää siitä, että on pakko saada ns. Designiä vaikkei sitten sitä oikeasti ole. Ja niille yrityksille tämä on paha juttu, myöskään siksi en suosi niitä kopiota.. Käytettynäkin saa edullisesti designiä, jos sitä haluaa, muttei ole varaa uuteen. Joten sinuna ja sisustusblogistina, Design panostajana, jatkaisin sarjaa vain hyvin yleisellä tasolla verraten ja niin ettei tuote oikeasti ole sellainen jonka kohdalla pitää miettiä onko kopio vai ei…

    • Suvi M Reply

      Niinpä, olen samaa mieltä. Kuten lopussa kirjoitinkin, jatkan sarjaa yleisemmällä tasolla. Kovin montaa pihistä-panosta-postausta en toki aikaisemminkaan olen vuoden aikana tehnyt, mutta mielelläni tekisin jos vain kivoja pareja (ja aikaa) löytyy.

    • Kannattaa nyt ottaa huomioon, että monelle eivät nuo aidot designit edes sano mitään… Sitä kun voi olla kiinnostunut sisustamisesta ilman, että on ns “ajan hermolla”. Silti sisustaminen voi olla tärkeää. Ja edelleenkin on nähtävissä se, että moni kommentoija ei todellakaan ymmärrä, ettei ole mahdollista jäädä säästämään siihen aitoon kun sitä rahaa ei normaali elämisestä vaan säästöön kerry. Siksi ostetaan sitä mihin on varaa. Ei köyhät asu omakotitaloissa ja tee seuraavalle vuodella haave/ostolistaa mitä haluan kotiini ja säästä, että saisi tonnin valaisimen… Sehän Suomessa on nykyään ongelmana, ettei vaan pystytä asettumaan köyhien kenkiin.

      Toisaalta koko pihistä ja panosta on minusta vähän huvittavaa, sillä tämäkin blogi on yhteystyössä ollut mm Elloksen kanssa ja sieltä jos mistä löytyy selvää kopiointia. Mutta jokainen toki tavallaan, itse jättäisin tuon aiheen. Siinä tulee vähän sellainen pröystäily mieleen, varsinkin jos on kommentointeja lukenut. Niin ja itse en siis ole edes köyhä, se omakotitalo löytyy ja ulkomaanmatkaa kauemmas teen pari kertaa vuodessa. Enkä häpeä sanoa, että sisustushankintoja teen useasti mm huuto.netistä tai ostan kuluttomalla ja korottomalla uutta. Hauska sinänsä, että ulkomaanmatkaa en ole koskaan lainalla tehnyt, siihen säästän, koska se on vaan minulle tärkeintä. Uudet maat ja kokemukset ovat minulle elämän suola ja kotonani viihdyn ilman sitä pallotuoliakin, jonka saattaisin ostaa jos olisi todella paljon ylimääräistä rahaa. Tai sitten en. Ei se voita matkustelua minun arvoasteikolla.

  3. Kiva kun jatkat postauksia, koska ne on tällaiselle keskituloa alemmassa luokassa olevalle tarpeellisia, jos haluaa kauniin kodin, mutta ei voi maksaa siitä itseään kipeäksi. Meinasin kommentoida juuri siitä, että sitä voi jatkaa yleisemmällä tasolla, ottaa sellaisia tuotteita joissa on selvästi sama idea, mutta ovat tarpeeksi erilaisia ollakseen vain alkuperäisestä inspiroituneita. 😊

    • Suvi M Reply

      Jep, juuri noin meinaan jatkaa. Minulle on tärkeää, että blogistani saisi vinkkejä monenlaiseen budjettiin. :)

  4. Itse kannatan ajatusta, ettet jatka sarjaa sellaisenaan. Olisi kiva nähdä tuotepareja, joissa edullisempi tuote on samantyyppinen olematta kuitenkaan selkeä kopio.

    Mielestäni osa designtuotteiden viehätyksestä on juurikin siinä, että niiden ostaminen usein vaatii harkintaa ja säästämistä. On ihan parasta, kun saa toteutettua pidempiaikaisen designhaaveen! Kopio ei toisi minulle samanlaista riemua.

    • Suvi M Reply

      Ajattelen ihan samoin. Designtuotetta arvostaa ihan eri tavalla kuin muita, sillä se on usein pitkäaikaisen haaveilun kohde tai parhaimmassa tapauksessa sen löytää onnenkantamoisen kautta vintage-versiona. Tietysti me ihmiset arvostamme eri asioita, eivätkä kaikki halua satsata aitoon designiin. Siltikin kopiointi on minusta hurjan väärin.

  5. Mä olen usein miettinyt, että miksi pihistä-panosta-jutuissa pitäisi olla nimenomaan toisiaan muistuttavia tuotteita. Itsellä kopiotuotteet saa verenpaineen nousemaan ja kuten sanoit, rajanvetoa on vaikea tehdä.
    Jos ei vaikka ole varaa Secto Designin Octo-valaisimeen, niin miten olisi vaihtoehtona Ikean Sinnerlig-rottinkivalaisin. Ei tietty tarvitse valita näin tunnettuja juttuja, mutta esimerkkinä. Vaihtoehtona voisi nostaa esiin nimenomaan omaperäisiä ja tyylikkäitä, mutta edullisia tuotteita. Dekolehdellä on muistaakseni ollut tällainen juttusarja, taitaa olla vieläkin.
    Itse panostan hyvään suunnitteluun ja laatuun, mutta hankin lähes kaiken käytettynä, niin ei hintakaan hirvitä.

    • Suvi M Reply

      Kyllä, yritän jatkaa sarjaa yleisemmällä tasolla. :) Sopivien parien löytäminen vaan vie melkoisesti aikaa, joten postauksia tulee sitä mukaa, kun sattumalta löydän sopivia pareja.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.