Aivan ihanaa, että nyt on jo maaliskuu ja kohta voidaan alkaa fiilistellä kevättä, lempivuodenaikaani! Näin kuunvaihteessa on myös aika summata edelliskuukauden sisustusuutiset.

Photo: Finlayson

Kodintekstiilivalmistaja Finlayson keräsi vuoden 2017 aikana myymälöissään 12 tonnia eli noin 8 000 paria vanhoja farkkuja pyyhkeiden valmistusmateriaaliksi. Viime vuoden helmikuussa aloitettu kierrätystempaus jäi pysyväksi osaksi Finlaysonin liiketoimintaa, ja farkkuja voikin nyt kierrättää ympäri vuoden kaikissa Finlaysonin Suomen myymälöissä. Finlaysonin myymälät ottavat vastaan kaikenvärisiä ja -kokoisia farkkuja. Farkuiksi lasketaan myös farkkutakit, farkkupaidat ja muut farkusta valmistetut vaatteet.

”Emme tienneet kuinka innolla suomalaiset lähtisivät kierrättämään vanhoja farkkujaan, mutta yllätyimme todella positiivisesti. Suosion myötä haluamme tarjota kampanjalle jatkoa. Kannustamme myös kaikkia tekstiilialalla toimivia yrityksiä ottamaan entistä vahvemmin kiertotalouden osaksi liiketoimintaansa”, iloitsee Finlaysonin Jukka Kurttila.

Photo: Tikkurila

Tukholman huonekalumessujen inspiroimana Tikkurila on koostanut trendiraportin tämän kauden ajankohtaisista väreistä. Sisustusmessuilla nähtiin paljon levollisia, maanläheisiä sävyjä kuin myös kirkkaita värejä. Yhtenä suosikkina messuillakin nähtiin syvä ja lämmin terrakotan sävy, jota myös Tikkurilan vuoden väri ”Ruukku” edustaa. Trendiraporttia pääset selaamaan tästä linkistä.

Tikkurila julkisti myös jatkavansa yhteistyötä tanskalaisen trendianalyytikko Nina Bruunin kanssa entistä säännöllisemmin. Bruun tulee tekemään kuukausittain Tikkurilalle väripoimintoja designmaailmasta. Omaa konsultointiyritystään luotsaava Bruun on aiemmin tehnyt yhteistyötä Tikkurilan kanssa Color Now 2018 -väriraadissa. Aiemmin Bruun on työskennellyt mm. Muuton designjohtajana.

Bruunin värikollaasit tullaan julkaisemaan analyytikon omassa Instagramissa (@nina_bruun) #tikkurilacolorjournal-hashtagilla. Vuoden lopuksi väripoiminnoista koostetaan koko vuoden kattava trendiyhteenveto.

Photo: Jysk

Jysk lanseeraa maaliskuussa skandinaavista tyyliä henkivän Scandinavian Sense -malliston, joka koostuu orgaanisesta puuvillasta valmistetuista kodintekstiileistä: pyyhkeistä, lakanoista, torkkupeitoista ja kylpyhuoneenmatoista. Tuotteissa käytetty puuvilla on saanut GOTS-sertifikaatin.

Photo: Northern

Valaisimistaan tunnettu norjalainen Northern Lightning brändi on lyhentänyt nimensä Northerniksi ja laajentanut mallistoaan huonekaluihin ja sisustustuotteisiin. Uusi mallisto lanseerattiin Tukholman huonekalumessuilla. Mallisto sisältää mm. nojatuoleja, työpöydän, moduuleista koostuvan media-/säilytyskalusteen sekä porrasjakkaran. Suomalaista kädenjälkeä on nähtävissä Elina Ulvion suunnittelemassa Peek-peilissä ja Sami Kallion pinottavassa Pal-jakkarassa. Northernia saa Suomesta esimerkiksi Skannosta.

Photo: Carpe Diem

Ruotsalainen sänkyvalmistaja Carpe Diem Beds lanseeraa ”leijuvan” Vindö-sängyn. Sängyssä ei ole perinteisiä jalkoja. Sen sijaan se on kiinnitetty ainutlaatuiseen tukeen, joka on piilotettu sängyn mukana tulevan ylellisen maton alle. Siksi Vindö näyttää kuin se leijuisi maton päällä.

Vindössä on hyödynnetty viimeisintä tekniikkaa: sängyn asentoa, valaistusta ja hierontatoimintoja säädetään sängyn omalla sovelluksella ja sänkyä voidaan myös ohjata äänellä hyödyntäen Applen ja Googlen uusinta tekniikkaa. Vindö tulee myyntiin valittuihin myymälöihin ja vähittäiskauppoihin loppukesän 2018 aikana.

Photo: Fritz Hansen

Tanskalainen Fritz Hansen juhlistaa Arne Jacobsenin SAS Royal -hotelliin suunnittelemien tuotteiden 60v-juhlavuotta. Juhlan kunniaksi Fritz Hansen valmistaa 1958 kappaleen erän numeroituja Egg- ja Swan-tuoleja vaalealla nahkaverhoilulla. Vain juhlavuoden ajan myynnissä olevaa erikoiserää täydentävät Drop-tuoli, Pouf-rahi, Kaiser Idell -lattiavalaisin sekä merinovillainen viltti. Lisätietoa löydät täältä.

Photo: MTV3

MTV3:lla alkoi hiljattain uusi, kotimainen sisustusohjelma Kotoisa, jossa remontoidaan koteja ja kesäasuntoja sekä sisältä että ulkoa. Ohjelmassa nelihenkinen tiimi ottaa jokaisessa jaksossa vastaan yhden kohteen haasteineen, suunnittelee oikeat ratkaisut ja toteutukset sekä hoitaa näyttävän ja yllättävän muutoksen valmiiksi asti. Kotoisa esitetään MTV 3-kanavalla torstaisin klo 20 alkaen ja toki se löytyy myös Katsomo-palvelusta.

Lyhyesti:


Translation: Interior news of February 2018. Finnish company Finlayson continues the campaign of recycling old jeans into towels. It is now a permanent part of their production. Tikkurila continues co-operation with trend analysist Nina Bruun. Bruun will publish colour trend reports each month in social media. Jysk launches a new collection called ”Scandinavian Sense” made of ecological cotton. Northern Lighting is now called Northern and they have started producing furniture and interior accessories as well. Swedish Carpe Diem launches a bed without legs utilizing the lastest technology. Fritz Hansen celebrates the 60th anniversary of Arne Jacobsen’s legendary products by producing a limited collection of Egg and Swan chairs. A new tv-series Kotoisa has started in Finland.

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.