kotikuvia-9941

Kyllä on takana taas jälleen ihanan rentouttava pitkä viikonloppu! Helsingin reissun lisäksi olen nauttinut kotona oleskelusta ja oman perheen seurasta. Tuntuu kuin olisi ollut pidemmänkin aikaa pois töistä, joten huomenna alkaa arki taas uudella energialla. Tänään napsin sekalaisia kuvia meiltä kotona ja niiden seuraksi taitaa syntyä aika sekalaista tekstiäkin.

kotikuvia-9999

kotikuvia-9998

kotikuvia-9990

Ping Helsinki -tapahtumassa tuli puheeksi ajan käyttö ja bloggaaminen. Minun täytyy sanoa, että en ole kokenut sitä suureksi ongelmaksi. Silloin kun tekee jotain mistä innostuu kovasti, ei yleensä huomaa ajan kulua, eikä koe että mieleiseen tekemiseen käytetty aika olisi jostain muusta pois. Ymmärrän toki pienten lasten vanhempia; silloin tilanne on ihan eri. Kun lapset kasvavat ja leikkivät paljon omien ystäviensä kanssa, jää vanhemmille enemmän aikaa omiin puuhiin.

kotikuvia-9964

kotikuvia-9931

kotikuvia-0079

Koen, että sisustelu ja bloggaaminen auttavat minua jaksamaan paremmin kiireistä arkea. Sisustellessa ja valokuvatessa unohtuvat työasiat tehokkaasti ja uppoudun omaan kauniiseen kuplaani. Harrastuksen tarkoitushan on tuoda voimia arkeen. Sen suhteen joudun kyllä tehdä töitä, että muistaisin pitää bloggamisen kuitenkin pääosin harrastuksena, vaikka se sivutyöni onkin. Täysillä on vaikea keskittyä moneen asiaan samanaikaisesti.

kotikuvia-9994

kotikuvia-0067

kotikuvia-9986

Olen tehnyt kovasti töitä viimeiset puolisen vuotta ja siitä palkinnoksi ostin Helsingin reissulta itselleni uuden Célinen laukun.

kotikuvia-0058

kotikuvia-9933

kotikuvia-9899

Tänä viikonloppuna hääräsin sen verran, että pesin valkoiset sohvanpäälliset ja vaihdoin ne harmaiden päällisten tilalle. Tästä on muodostunut keväinen tapa. Valkoiset sohvat tuntuvat raikkailta ja niiden kanssa on helppo yhdistellä värikäämpiäkin tekstiilejä, joita usein kevään kynnyksellä tekee mieli laittaa esille. No, melko neutraali värimaailma olohuoneeseen vielä jäi, mutta luulenpa, että se tulee vielä muuttumaan…

Energistä keväistä viikon jatkoa teillekin!


Translation: Random pictures from my home. My way of relaxing from the busy work life is to decorate our home and take nice pictures. It is a way to forget all work issues and just focus on my passion, which is interior design. I have been working hard last few months, so as a reward for my self I bought a new bag from Céline.

Author

6 Comments

  1. Olen haaveillut oman blogin perustamisesta jonkin aikaa, mutta täytyy sanoa että onneksi en ole sitä vielä tehnyt! Nuorin lapsista onkin todella huono nukkuja ja nukun 1-2h pätkissä. Blogi olisi tällä hetkellä hyvin hiljainen, koska yksinkertaisesti ei ole aikaa eikä voimia bloggailuun! Hyvä kun saa arjen pyöritettyä. Mutta ehkä jonain päivänä…

    • suvi m Reply

      Oikein paljon voimia sinulle! Onneksi tuo vaihe kestää vain hetkisen. Kyllä sen blogin ehtii aloittaa sitten, kun unta on enemmän luvassa…

  2. Kiva postaus, itsekin koen sisutelun ja bloggaamisen voimaa antavana juttuna, kaikki muu unohtuu silloin 🙂

    Teillä on kyllä kaunis koti, ihailen tyyliäsi, samalla niin tyylikäs ja rento.

    Tuo lamppu keittiön pöydän päällä on myös upea, mistä se on?

    Aurinkoista uutta viikkoa sinulle <3

    • suvi m Reply

      Kiitos sinulle kivasta kommentista! 🙂

      Valaisin on Flosin 2097-30. Täällä ensimmäinen esittelypostaus tuosta hankinnasta:

      https://www.valkoinenharmaja.fi/flos-2097-30/

      Vuosikaudet haaveilin tuosta klassikosta, enkä ole kyllä katunut päivääkään sen hankintaa. 🙂 Vaikka niitä nykyisin näkeekin jo useammassa blogissa…

      Aurinkoista viikkoa sinnekin! 🙂

  3. Mukavasti erilaisia kuvakulmia teiltä.

    Tunnistan itsestäni tuon tunteen kaunis kupla, johon uppoutua.

    Lopuksi pakko ihastella uutta laukkuasi, vaikuttaa laadukkaalta.

    • suvi m Reply

      Kiva jos löysit näistä kuvista uutta näkökulmaa. 🙂 Napsin kuvia niin paljon, että riittäisi vielä toiseenkin postaukseen… 😀

      Laukku on aivan ihana! Nautin siitä joka päivä.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.