Tämä viikko on ollut melkoista hässäkkää. Jos joku ulkopuolinen olisi seurannut minua tänään, olisi saattanut pelkkä sivusta katsominen hengästyttää. Töissä singahtelin paikasta toiseen ja eteen tuli nopeita tilanteita, joihin piti reagoida. Kaiken lisäksi jouduin tänään lähteä aikaisemmin töistä, jotta ehdin erääseen blogityöhön liittyvään skype-palaveriin. Työstä toiseen. Moneenkohan mailiin olenkaan tänään vastannut…? Kun tulen töistä kotiin, sama meno jatkuu kotona – ainakin hetken.

keittio

bertoia

seiskat

viivikissa

laukut

bedesign_lume

Onkohan se jokin universumin kirjoittamaton laki, että kaikki tapahtumat ja kiireet kasaantuvat aina samaan ajankohtaan? Onneksi ne ovat kuitenkin ohimeneviä tilanteita, sillä kovin pitkään ei moista menoa jaksaisi. On varattava aikaa perheelle ja ystäville, ja välillä on tärkeää olla vain yksinkin. Onneksi on kevät, paras vuodenaika. Loistoonsa puhkeavasta luonnosta saan lisää energiaa ja lenkille tekee mieli mennä myöhäiselläkin. Ja sitä paitsi, se tunne kun langat pysyy käsissä useasta samaan aikaan päällä olevasta tilanteesta huolimatta, palkitsee ja motivoi entisestään. Pidän siitä fiiliksestä, joka tulee kun saa asiat hoidettua.

Tämä jorinani ei liity mitenkään näihin sekalaisiin kuviin. Tai no ehkä liittyy siinä mielessä, että työkuvioni ovat yhtä vaihtelevia kuin näiden kuvien teemat. Tänään meinasin vielä siivota, jotta saan huomisen vapaapäivän vain olla…

 

P.S. Olen löytänyt aivan täydellisen laatan meidän keittiön välitilaan, enkä malta odottaa, että pääsen kirjoittamaan siitä teille!

Translation: Random pics and random story about my hectic days, only in Finnish this time.

Author

4 Comments

  1. Tosi kauniita kuvia, erityisesti ruokatilasta otetut.
    Niistä ei kiirettä huomaa.
    Minullakin on juuri nyt tosi hässäkkää töissä.
    Jaksaa, jaksaa…

    • Kiitos, mukava kuulla! 🙂 Tsemppiä sinnekin – kohta helpottaa ja kesä tulee. 🙂

  2. Huoh! Samaa pyöritystä täällä. Tiedätkö, ihan pakko kommentoida näistä kuvista, että nuo punaiset Bertoiat ovat ihan parasta. Ne toimivat paremmin kuin hyvin teillä! Ethän pidä kiirettä niiden kunnostamisessa?!

    • Kyllä ne minustakin ovat tosi viehättävät punaisena! 🙂 Ei tässä kiirettä ole pitänyt maalauksen suhteen. 😉 Mutta muutama teräslanka on irti, joten sukkahoususilla ei näissä tuoleissa voi istua. Käytännöllisyyden kannalta ne on pakko kuitenkin fiksata ja maalata. Ehkä hankin vielä myös istuintyynyt… Sitten joskus… 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.