Sunnuntain auringonpaiste houkutteli minut pihahommiin ja sain siistittyä meidän pensasaitaa ja haravoitua pihaa. Osa pensasaitaa on ilman haketta ja sen kyllä huomaa rikkaruohojen määrästä. Seuraavaksi pitääkin hommata lisää haketta, jotta saadaan viimeisteltyä pensasaitojen reunukset.

haravointi_pihalla

pensasaita

haravointi

Mietin, että pitäisiköhän hankkia myös sellainen rikkaruohonpoistajatyökalu. Nyt osa rikkaruohoista oli niin tiukassa, että en meinannut saada niitä käsivoimin kitkettyä irti – varsinkin sellaiset ”hormooniruohomättäät”, eli hirveän tiheät ruohotupsut. Onko teillä kokemuksia rikkaruohonpoistajatyökaluista? Ehkä se uusi haravakin pitää hankkia, kun tuosta nykyisestä on katkennut piikkejä…

etupihan_kasvit

Viime syksynä asennetut kupariset pihavalaisimet ovat tummentuneet paljon talven aikana. Kuparin väri kuitenkin hohkaa valaisimista niiden ollessa päällä pimeällä.

krookukset

tulppaanit

tulppaanirivi

askelkivet

viinimarjapuu

Olen iloinen, että meidän viinimarjapuu näyttää selvinneen talven yli ja siinä näkyy uusia nuppuja. Krookusten kukinta alkaa loppua, mutta tulppaanit puskevat vahvasti esiin ja kohta saadaan nauttia niiden kukkaloistosta. Onneksi kirjoittelin viime syksynä ”Kukkasipulit ja kaapelit maahan” -postauksen siitä, mitä kukkasipuleita laitoin mihinkin; en olisi yhtään muistanut enää, että istutin esim. jättilaukkaa ja ”Ice Wonder” tulppaaneja.

Tänä keväänä ja kesällä haluaisin vielä:

  • istuttaa magnoliapuun
  • laittaa salaattia kasvamaan
  • istuttaa vadelmapensaita ja raparperia
  • tehdä nätin kukkapenkin
  • istuttaa kauniisti kukkivan pensaan (en vielä tiedä minkä)
  • hankkia terassille puun, joka kasvaa suuressa ruukussa (jos mahdollista)
  • keksiä suuren kiven ympärille jotain kaunista kasvillisuutta ruohotupsujen sijaan

Täytyy kuitenkin aloittaa siitä hakkeesta ja nurmikon keväthuollosta. Pihalla on niin rentouttavaa puuhastella! Enpä olisi muutama vuosi sitten uskonut ajattelevani näin. Olen aina ollut surkea viherpeukalo, mutta nyt kun näkee konkreettisesti, että saa jotain kasvua aikaan, innostuu tästä hommasta entistä enemmän.

Translation: Sunday was a perfect day for gardening.

 

Author

28 Comments

  1. Kiva nähdä, miten kevät etenee missäkin päin Suomea. Meillä tuli juuri ensimmäiset tulppaanit kukkaan (älä kysy nimeä 😉 )

    Vanhemmillani on Fiskarsin voikukkakitkin ja mielestämme se on toiminut ihan hyvin. Toki toimenpide pitää uusia välillä, mutta harvemmin. Eräs tuttavani tosin ei ollut kovin innoissaan kyseisestä kitkimestä. Oli sitä mieltä, että ei uponnut heidän nurmikkoonsa/toiminut kunnolla. Mielipiteitä puolesta ja vastaan siis.

    Magnoliapuu kuulostaa aivan ihanalta. Täällä haaveillaan kirsikkapuun kaveriksi japaninvaahteraa. Jos muuten joskus haluat rajata kivien&katajien (?) aluetta, niin suosittelen lämpimästi EverEdgeä. Meillä rajaa tuijien ja nurmikon välistä rajaa ja on todella jämäkkää tekoa. Tuli vaan mieleen, kun alue on hieman kaartuva.

    Mukavaa viherpeukailua 🙂

    • Kiitos vinkistä, pitääkin tutustua tuohon EverEdgeen! 🙂 Ihan uusi tuote minulle.

      Japaninvaahtera kuulostaa ihanalta. Meidänkin pihalla on vaahterapuu, mutta kovin pieni se on vielä. En malttaisi odottaa, että koko puutarha kasvaa ja rehevöityy. Siitä tulee varmaan aika runsas jos näin innokkaasti aina kasveja lisäilen… 😀

  2. Se fiskarsin rikkaruohonpoistaja on aivan mahtava vehje! 😀 Sitä kun alkaa käyttää, niin tulee suorastaan himo saada kaikki rikkakasvit maasta! Viime keväänä otin pihastamme viisi kottikärryllistä voikukkia (meillä on melko iso piha), ja homma kävi älyttömän nopeasti. Voikukat ja muut lähtevät ihan juurineen, käsin ei pysty mitenkään samaan. Paras puutarhaväline mitä on olemassa! Tulikohan selväksi että suosittelen kyseistä aparaattia…? 😉

    • Johannalle kysymys että pysyykö ne voikukat sitten pois vai saako niitä nyppiä koko kesän? 🙂

      • Aika hyvin pysyy pois. Toki jotain yksittäisiä voi tulla, mutta ”suuren työn” joutuu tekemään vain kerran. Juju lienee siinä että voikukan saa juurineen pois.

        • Komppaan Johannaa.Palkitsevaa, kunhan vain tekee huolellla. Ja moninkerroin järkevämpää kuin glyfosaattipohjaiset kasvinsuojeluaineet, kuten Roundup.

          • Voi hitsit, mun täytyy kans käydä hakemassa se vehje! 😀 Voin kuvitella miten tulee himo rikkaruohojen kitkentään! 😀 Ja Roundupia en halua minäkään käyttää – kauhea myrkky!

          • Ok. Kiitos teille vinkeistä! Uskallanpa varmaan tuon nyt sitten jo meille hakea. 😉

  3. Ihastelin kovasti viime syksynä teidän kuparista käpyvalaisinta, mutta onpas se nopeasti tummunut :/ Suosittelisitko tuota väriä, se kun on kuitenkin huomattavasti arvokkaampi kuin muut perusvärit?

    • Juu, se oli tiedossa että se tummuu. Toki kupariosat voisi varmaan käsitellä jollain aineella, mikä estäisi tummumista. Tai sitten putsailee ahkerasti. 🙂 Minusta ne näyttävät ihan kivalta noinkin. Aluksi olivat ehkä jopa liian kupariset. Pimeällä kuitenkin kuparin sävy tulee kauniisti esiin taas. Kyllä suosittelen tätä mallia jos kuparista pitää ja haluaa vähän erilaista ilmettä puutarhaan.

  4. Kannattaisi laittaa suodatinkangas ja sen päälle kuorikatetta, pitää rikkaruohot loitolla, ja jos niitä ilmaantuu on helppo nyppiä pois. Onpas kiva nähdä kuinka innostunut olet pihapuuhista.

    • Niinpä. Meillä on kyllä tullut rikkaruohoja suojakankaan ja kuorikatteen läpikin. 😀 Mutta ne on paljon helpompi nyppiä siitä pois, kun eivät pääse juurtumaan yhtä tiukasti kuin maahan.

      • Hei! Blogiasi ahkerasti lukeva täällä kommentoi :). Kiitos inspiroivasta blogistasi!
        Jos suojakangas/ juurimatto on tarpeeksi vahva, ei siitä rikkaruohot ”läpi” pääse. Rikkaruoho kuolee sinne alle. Hakkeen määräkään ei ole merkittävä tekijä. Nurmen ja penkin rajaus on oltava kunnossa. Hyvin perustuksin tehtyyn katettuun penkkiin rikkaruohoa tulee ainoastaan tuulen ym. mukana. Itselläni on laajoja alueita katetta/ nurmea rinta rinnan eikä vuosienkaan jälkeen ole rikkaruohoja näkynyt.
        Samoin kuin voikukat, naapurin voikukat siementää ym. Juuri se kyseinen voikukka lähtee lopullisesti sillä fiskarsin laitteella, jos sen saa pois juurineen. Lopullisestihan ne ei siis häviä koskaan :). Loisto vehje se on ja sitä ahkerasti käytän, kun voikukan pää pilkistää jostain.

        • Kiitos hyvistä vinkeistä! Onneksi kankaan ja hakkeen läpi puskeneet rikkaruohot eivät kuitenkaan ole niin tiukasti juurtuneet kuin nurmikolla tai mullassa olevat. Eli ne saa melko helposti nypittyä pois. Ideaalitilanne olisi tietenkin ettei niitä tulisi ollenkaan, mutta olen asennoitunut siihen, että niitä tulee kuitenkin. 😀 Tuo rikkaruohonpoistaja pitää kyllä hankkia!

  5. Hyvin tuolla haravalla vielä haravoi, omastani meni piikkilapa varren vierestä poikki viikko sitten 😀 Sillä ei oikein enää tee mitään. Varmaan tuo muovi haurastuu ajan kanssa, en nimittäin suorittanut sillä mitään väkivaltatekoja, haravoin vaan pensaan alustaa kun meni poikki. Joku tuossa suositteli suodatinkangasta hakkeen alle. Mä en sitä voi suositella, siitä kasvaa heinät läpi niin että kohina käy… Kunnon juurimatto tai mansikkakangas kannattaa laittaa. Tietty riippuu vähän mitä rikkaa siinä kasvaa, joskus pelkkä hakkeen lisäys ja valon vähennys sitä kautta auttaa pitämään rikat loitolla. Tuolta nurmikolta vaan herkästi heinät tahtoo siirtyä tuonne hakkeen sekaan kasvamaan.

    • No onpas sinun haravasi huonossa hapessa! 😀

      Kuten jo kommentoinkin, on meillä rikkaruohot kasvaneet kankaan ja hakkeen läpi. Levinneet tuosta nurmikolta kuten kirjoitit. Pitäisi ehkä laittaa paksumpi kerros haketta…

  6. Näyttää kadehdittavan hyvältä ja valmiilta teidän piha, vaikka muka noin pitkä tehtävälista sinullakin. 🙂
    Ihanat on noi kivet ja laatat toiseksi alimmassa kuvassa.

    • Voi niinkö? 🙂 Minusta tuntuu, että on vielä niin keskeneräistä. Tai en malttaisi odottaa, että pensasaita ja puut kasvavat reheviksi. Siihen menee vuosia…

  7. Todellakin, teillä näyttää jo nyt hyvältä! Me aloittelemme uuden pihan laittoa ja ensimmäisenä vuorossa nurmen kylvö. Pihahommat on kivoja ja mukavaa on myös tämä toisten pihakuvien katselu. 🙂

    • Voi kiitos, minusta tuntuu että meidän piha on niin keskeneräinen. Saan kyllä aika monta vuotta odotella, että kasvit kasvavat niihin mittoihin kuin olen kuvitellut. 😀

  8. Teillä näyttää ulkona aivan yhtä ihanalta kuin sisälläkin. Täynnä kivoja yksityiskohtia! Minullakin on pensassuunnitelmia ja ajatuksissani on marjaomenapensas, ehkä sinäkin saattaisit pitää siitä 🙂

    • Onpa mukava kuulla! 🙂 Marjaomenapensas kuulostaa tosi ihanalta! Kuulin myös, että sellaisia viinirypälepuitakin on, jotka menestyvät jopa Rovaniemen leveysasteilla saakka. Heti tuli fiilis, että sellainen pitää saada! Minulle ei yhtään pitäisi mainita noista marja/hedelmäpuista – haluan heti kaikkia lajikkeita! 😀

  9. Mä olen kanssa unelmoinut Magnoliasta siitä saakka, kun joskus 2000-luvun alussa olin opiskelemassa Hollannissa. Siellä kevät oli kyllä suurta kukkaloistoa. Toivottavasti joskus olisi se paikka, mihin sen Magnolian istuttaisi.

  10. Puutarhatonttu Reply

    Kannattaisi rajata nuo istustusalueet (pensasaita yms), kyllä ne ruohot sinne kasvaa vaikka haketta olisikin. Lisäksi ruoho vie kasveilta melko paljon ravinteita, vähän isompi alue olisi hyvä jättää istutusten ja nurmikon väliin.
    Magnolia on melko arka, sen menestyminen on melko epävarmaa täällä Turun seudullakin, saati sitten siellä. Mutta kannattaa toki kokeilla 🙂

    • Juu, niin kannattaisi rajata. Mutta uskonpa ettei nyt kuitenkaan siihen hommaan ryhdytä. Lisätään haketta ja minä käyn tarvittaessa sitten nyppimässä rikkaruohoja.

      Meinaan kokeilla onneani magnolian kanssa. Katsotaan miten käy… 🙂

  11. Minäkin haaveilin Magnoliasta ja jopa onnistuin hankkimaan semmoisen, mutta liian laiskasti peitin ensimmäisenä talvena ja paleleltui ilmeisesti. Kannattaa muistaa peittää talveksi hyvin. Taidan kokeilla vielä uudeTaan onnistuuko. Olisi aivan ihana omalla pihalla.

    • Aina kannattaa kokeilla! 🙂 Kiitos vinkeistä, pitää sitten yrittää muistaa suojata se hyvin ennen talvea. Peukut pystyyn meidän molempien magnolian kasvatukselle! 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.