Tänä kesänä voimme vihdoin nauttia kunnolla terassisohvasta ja betonipöydästä, jotka Mankku rakensi viime kesänä. Terassin sisustuksen viimeistelyksi olen miettinyt muutamia elementtejä, joiden avulla siitä tulee kodikas pesä. Tarkoituksena olisi hankkia myös pari uutta puutarhatuolia suuren terassipöydän ympärille – neljä tuolia ei oikein tahdo riittää.

terassille

Olen miettinyt, että Kartellin mustien Masters-tuolien seuraksi voisin hankkia kaksi harmaata Masters tuolia* (1.). Toisaalta Elloksen valikoimasta löytyvät Bargo-puutarhatuolit* (5.) miellyttävät myös kovasti ja olisi ehkä kiva koota pöydän ympärille erilaisia tuoleja. Tätä asiaa täytyy vielä miettiä!

Sohvanurkkaukseen olisi joka tapauksessa tarkoitus hankkia sään kestäviä koristetyynyjä* (3.), joita löytyy ainakin Rörhultsin valikoimasta, mutta ehkä haluan kuitenkin jotain kuosia yksiväristen sijaan. Matoksi ajattelin ensin Pappelinan muovimattoa, mutta luonnollinen juuttimatto taitaa kuitenkin vetää pidemmän korren. Jos vain jostain löydän tarpeeksi ison juuttimaton! Annolla on ainakin pyöreitä malleja (4.), jollainen meiltä löytyykin jo saunatuvasta.

Sitten olen ihaillut Ilse Crawfordin Ikealle suunnittelemia valaisimia (2.), jotka toisivat upeaa tunnelmaa terassille. Meidän pääterassi ei ole katettu, mutta terassisyvennykseen voisin tällaisen hankkia. Mutta nämä taitavat tosin tulla vasta syksyllä Ikean valikoimiin…?

Tässä on parina viime päivänä päästykin vähän terassielämän makuun, kun säät ovat hellineet. Tänäänkin oli tosi lämmin, kunnes saatiin sadetta. Se tekee vain hyvää – vehreys lisääntyy silmissä!

 

* =mainoslinkki

Translation: This will be the first summer that we get to enjoy the sofa and coffee table that my husband made at the end of last summer. I have, of course, been planning how I am going to make the sofa corner cosy on our terrace. I have to get some throw pillows that are made of weather-proof fabric. We also need a new rug; a jute rug would be perfect! Then we also need two more chairs around our large table: maybe Masters like we now have, but in grey. Or maybe I decide to buy Bargo chairs from Ellos. The lamps designed by Ilse Crawford would complete the look, but I guess they are not in stores yet.

 

Author

11 Comments

  1. Ihania juttuja! Itsekin haaveilen jostain valaisimesta terassipöydän päälle, vaikkei valoa täällä Pohjolan kesässä tarvitsekaan.

    Täälläkin on ruvennut jo ihanasti vihertämään, teillä varmasti jo enemmänkin. Ja juuri laitoin instaan kuvan, kun söimme jo ulkona:)!

    • Mutta sitten pimeinä (ja toivottavasti lämpiminä) elokuun iltoina olisi valaisin ihana terassilla! 🙂 Ja jos valitsee tuommoisen näyttävän yksilön, näyttää se kivalta päivälläkin.

      Minäkin tänään patistelin isäntää, että voisi pestä grillin, että päästäisiin grillailemaan. Ulkona olisi ihana syödä taas!

  2. Hei naapuri! <3
    Osaatko sanoa haalistuuko Hayn Tray tarjotinpöydät helposti lasitetulla terassilla?

    • No heipähei! 🙂 Sellaisesta ei ole kokemusta, mutta uskoisin niiden kestävän melko hyvin paahdetta. Ainakaan se meidän musta tray-pöytä ei ole yhtään haalistunut, mutta se on ollut vain sisätiloissa auringonpaisteessa.

  3. Noi valaisimet on kyllä hienot. Kuvasta heti silmään osuu ja silmää miellyttää juutti ja valaisimet.. Materiaalikysymys taitaa olla ja tämän hetken innostus. 🙂

  4. Kivoja valintoja ja värejä kollaasissasi. Tuo valaisin on todella hauska, jos sen vaan saa sään suojaan viriteltyä niin tuo varmasti paljon tunnelmaa terassille!

    • Kyllä, tuollainen valaisin olisi tosi näyttävä terassilla! Täytyy kyllä heti käydä tsekkaamassa ne, kun saapuvat Ikeaan. 🙂

  5. Ihania valintoja ja ihania värejä 🙂 Kiva tuo lamppu…harmi vaan meillä kesällä yöt valoisaa ja elokuussa ei pahemmin tarkene terassilla olla. Itekki miettinyt valaisinta ns. koristeeksi ja tuo vois olla kiva ja edullinen ratkaisu, kivan mallinen 🙂

    Harmi, täällä vielä niin märkää…just lumet sulaneet ja kädet syyhyää päässä haravoimaan.

    • Juu, tuo valaisin on tosi näyttävä sellaisenaankin, valoisalla. Täällä meilläpäin juhlitaan Venetsialaisia elokuun lopussa ja silloin on joskus ollut vielä tosi lämmin – sellaisiin iltoihin tämä valaisin olisi täydellinen! 🙂

      Toivotaan nyt aurinkoisia säitä! 🙂

  6. Heippa! Olen haaveillut jo jonkin aikaa mustista Masters-tuoleista. Sinulla ilmeisesti ovat olleet ulkokäytössä? Kuinka ovat sateita ja paahteita kestäneet?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.