Kävimme tänään sähkömiehen juttusilla suunnittelemassa lamppujen ja pistorasioiden paikkoja. Piirustukset pitää lähettää pikapuoliin Kannustalolle, jotta putkitukset ehditään tehdä elementteihin.

Keittiön yläkaappien alle tuleva valaistus tuotti vähän päänvaivaa. Sähkömies oli sitä mieltä, että sinne kannattaisi laittaa nykyaikainen, ohuen ohut loisteputki. Itse en ollut kovin viehättynyt ajatuksesta, sillä loisteputken etureuna olisi näkynyt kaappien alta. Enkä muutenkaan halua loisteputkea. Haluaisin halogeenispotit (niin kuin viimeksikin), mutta ne ovat kuulemma vanhanaikaiset. Tällaiset tilanteet ovat minulle hankalia, kun en kehtaa sanoa suoraa vastaan jos toinen ei heti meinaa uskoa. Sanoimme, että mietimme asiaa. Mutta loisteputkia meille ei tule… 😀 Onneksi keittiönkaappeihin tulevan valaistuksen ehtii päättää vielä myöhemminkin, kun on tarkemmin selvillä millainen keittiö meille tulee.

Tänään selvisi myös, että kaivurihommat alkavat tontilla ensi viikon tiistaina klo 07.00. Sitten alkaa oikeasti tapahtua jotain konkreettista!

kuva: täältä

Author

24 Comments

  1. NYC Fashionista Reply

    >Pida vaan pintasi ja laita sita mista itse tykkaat 🙂 oli se vanhanaikaista tai ei! Me paadyttiin keittiossa siihen etta kaappien alle ei tullut valoja ollenkaan. Meilla on "recessed lights" katossa, riippuva lamppuvalaistus saarekkeen paalla ja valot liesituulettimessa. Muutenkin keittio on valoisa kun tilassa on niin paljon ikkunaa.

  2. >Käy katso http://www.adlux.fi sieltä asuntomessujen valaistus arvio…sain itse hyviä vinkkejä- Meille tulee paljon epäsuoraa valaistusta ja loisteputkia piiloon maitolasin taakse. Kattoon tulee "valaistus poteroita"..en osaa paremmin selittää..yksi kuva on sivullani. Blogi jossuma.Erittäin tyylikkäästi.. :)Spotteja en laittasi ollenkaan. Kamala, kun katot täynnä reikiä.Tässä minun mielipidettä, mutta laita miltä itsestä tuntuu..missään tapauksessa ne ei sa näkyä loisteputket.T. Jossuma

  3. >Hienoa, kaikki näyttää olevan hyvällä tolalla. Ja lupakin tuli kitkattomasti, niin eiköhän kaikki muukin onnistu aikataulujen mukaan.

  4. >Höh, jos spotit haluat, niin sähkömies sitten ne mukisematta laittakoon. On se tietysti hyvä, että alan ammattilaiset tekee ehdotuksia, kun tietävät uutuudet ja eri vaihtoehdot. Monesti vaan sieltä paistaa se asenne, että tämä on hyvä vaihtoehto, koska olen tehnyt tämmöisiä aikaisemmin ja se on minusta helppo toteuttaa.Sähkösuunnitelma on minusta muuten tosi vaikea juttu. Ensin pitäisi osata miettiä kalustus ja sen eri vaihtoehdot, että löytyisi oikeat paikat pistorasioille ja kattovaloille. Tästä syystä meillä on vielä oh-keittiö-ruokailutilan kattovalaistus vielä vaiheessa, pähkäillään mikä on riittävä määrä spotteja (ja millaisia halogeeni vai led?) kattoon, mihin kohti riippuvalaisimet oh:n puolella tulee jne.Niin ja tiedän kyllä tasan tuon tunteen, kun tekisi mieli pitää puoliaan tiukasti, mutta ei halua olla liian jyrkkä. Ja tää korostuu meillä, kun rakentajat on sukua, pitää pysyä väleissä :).

  5. >Itse olen lukenut epäsuorasta valaistuksesta mm. keittiön yläkaappien yläpuolella (loisteputki laitetaan listan taakse, jolloin valo tulee epäsuorasti), jolloin kaappien alapuolelle ei tarvitse laittaa spotteja/loisteputkia. Epäsuoran valaistuksen etuna kuulemma mm. se ei häikäise ja valaisee työtasot tasaisesti toisin kuin spotit. Käytännössä en tiedä miten toimii valaistuksen kannalta,mutta tarkoitus on puhua epäsuorasta valaistuksesta sähkömiehellemme kylpääriremontissa. Esim asuntomessujen yhdessä kohteessa (Lumi tai Helmi?!) oli hyödynnetty epäsuoraa valaistusta ainakin kylppärissä.Anonyymi mainitsikin jo Adluxin, heiltä voi tilata pientä opasta, joka on ihan hyödyllinen.

  6. >Laita mitä itse haluat, kunhan et laita loisteputkia 😉 Vakavasti ottaen, spotit voi olla vanhanaikaiset, mutta niin on loisteputketkin! Mielestäni spotit tai ledit sopii loistavasti kaappien alle ns. työvaloiksi ja sitten ohuet loisteputket kaappien päälle antamaan epäsuoraa valoa. Ja valojahan ei voi olla liikaa. Muuten olen kyllä kanssasi samoilla linjoilla, ei loisteputkia! Sen faktan kanssa sähkäri joutuu elämään.

  7. >Ole vaan tiukkana sen suhteen mitä itse haluat, teille se talo tulee. Nyt on vähän liikaa lietsottu tuota epäsuoraa valaistusta. Tosiasiahan on, että loisteputkien valo on värilämpötilaltaan kylmä ja kolkko, vaikka valitsisi luonnonvaloputket. Sisällä se ei kuitenkaan näytä yhtä kauniilta kuin ulkovalona. Epäsuoran valaistuksen kolkkous perustuu pitkälle varjottomuuteen. Valoista ja varjoista tulee se tunnelma kotiin. Itse en ainakaan pidä tiloista, joissa on joko tasainen valo tai ei valoa ollenkaan. Minusta kotona tarvitaan monta erilaista valaistusmahdollisuutta – kirkas hyvä yleisvalaistus ja pistettäisten valojen mahdollisuus. Myös keittiöön täytyy voida saada erilaisia valotunnelmia. Minä en pitänyt Vaasan asuntomessuilla esitellystä talosta jossa oli se päivänvalosysteemi. Siellä oli ihan sairaalamainen tasainen kolkko valo. Epäsuora valo sopii lisävaloksi = tehokeinoksi johonkin, ei pelkäksi yleisvaloksi.Mutta, ei siis loisteputkia, edes kaappien päälle (mun mielestä).

  8. >Meillä oli myös tuo välitilan valaistus isona ongelmana. Itse en halunnut loisteputkia ja ns. valolistaa yläkaappien alareunaan. Ja halogeenit eivät tulleet kysymykseenkään. Näin ollen keittiön yläkaappien pohjiin tuli puoliksi upotetusti ns. kämmenvalot. Nämä ovat pienloisteputkivalaisimia. Muistuttavat halogeeneja etäisesti, mutta eivät lämpene niin paljoa ollenkaan ja ovat paljon energiatehokkaampia. Näitä pienloisteputkivalaisimia tuli myös olohuoneen kattoon muutama. Suosittelen tätä vaihtoehtoa lämpimästi jos halogeeneja mielisi. Jos idea innosti, voisinhan lähettää sähköpostiisi ihan kuviakin toteutuksesta?Ps. keittiön asentaja asensi myös lamput, joten kaikki johdot menevät piilossa kaappien takana jyrsityissä onkaloissa. Lisäksi yläkaappien pohjat ovat täysin ehjät sisältäpäin, vaikka lamput ovatkin upotettu pohjaan. Naapurilla samanlaiset lamput, eri asentaja. Lopputulos on kaappien sisällä menevät johdot ja yläkaappien pohja on ikävästi rikki lamppujen kohdalta..

  9. >NYC Fashionista: juu, kyllä ehdottomasti pidän pääni. 🙂 Sitä on vaan niin vaikea sanoa jos toinen inttää. Jossuma: kävin tuolla adlux.fi-sivuilla. Olin kyllä aika eri mieltä monesta asiasta valaisinoppaan kirjoittajan kanssa. Ei valaistuksen ainoa funktio ole parantaa näkyvyyttä, vaan se luo myös tunnelmaa. Sivujen kirjoittaja on turhan kärkäs ja tuntui siltä, että hän pitää omaa näkökulmaansa ainoana oikeana ja se ärsytti. Varmasti joku saa tuolta vinkkejä, mutta itse ajattelen valaistusta eri näkökulmasta.arleena: toivotaan niin. :)Perla: sähkösuunnittelu on kyllä kinkkistä puuhaa. Varsinkin riippuvien valaisimien paikan katsominen, kun haluaa varmistaa että lamppu tulee keskelle ruokapöytää. Reikä pitäisi tehdä vasta, kun pöytä on paikallaan eikä se taida onnistua… ;)Mutta joo, spotit taitaa tulla keittiökaappien alle joka tapauksessa. :)Stella: epäsuoravalaistus toimii varmasti jossain paikoissa, mutta itse en sitä koko taloon soveltaisi. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Jossumalle vastasinkin jo mielipiteeni tuosta Adluxin sivustosta. ;)MS: olen samaa mieltä! :)Malia: just noin minäkin ajattelen! Ja samaa paasasin eilen Mankullekin. 😉 Valoilla luodaan tunnelmaa eikä pelkästään yritetä saada kaikkea näyttämään kirkkaalta. Meidän sähkömies ehdotti myös yläkaappien päälle sellaista epäsuoraa valoa (loisteputkia) ja suhtauduin heti varautuneesti. En halua liikaa "valoefektejä"; minusta ne ovat vähän mauttomia. Klassista ja ajonta pitää olla – myös valaistuksen suhteen. Kauniita klassikkovalaisimia ja kattospotteja, se on suunnitelma. Ja mielummin lämminsävyistä valoa kuin valkoista tai sinertävää.

  10. >Kiltsi: joo, valolista on minullekin ehdoton no-no. 🙂 Teidän ratkaisu kuulostaa hyvältä. Laita vain kuvia sähköpostiini, niin näen paremmin mistä on kyse. 🙂 On nämä kinkkisiä juttuja.

  11. >Hei.Vasta löysin Blogiinne ja heti pitää kommentoida!Meillä on myös toinen talo jossa ollaan asuttu nyt kohta vuoden. Mutta tuosta keittiön valaistuksesta.. meillä tuli keittiön välitilaan (eli yläkaappien alle) LEDIVALOKETJU! Sellainen pienen pieni helmilediketju, minkä sähkömies oon luultavasti useammasta palasesta koonnut. Se kulkee yläkaappien alla, takana,siis lähellä seinää (vaikea selittää). Meillä on myös tiskikaappi, jonka alle (kaapin takaosaan) laitoimme pienen riman, jota pitkin lediketju kulkee katkeamatta. Tämä siksi kun veden kanssa ei saa joutua kosketuksiin.Yhdessä yläkaapissa on sitten tämä pieni laatikko (noin 10x20cm, paksuus noin 5cm) takaseinässä kiinni, jonka ledit vaativat ja tälle varattiin tietty sähkö seinään.Tämä valaistus on yllättävän tehokas! ja huomaamaton. Kun valot ei ole päällä, lamppuja ei huomaa. Ja harmittaa kun kodariin ei tullut otettua samaa systeemiä.Voin myös lähettää kuvia, jos kiinnostaa enemmän 🙂

  12. >Laitan tosiaan kuvia kunhan saan siirrettyä ne koneelle.Meillä lamppujen sähköistys meni niin, että sähkäri veti yhden ylostulon liesituulettimen hormin viereen. Siihen laitettiin muuntaja ja jokaisen lampun sähköt vedettiin yksitellen kaappien rungon ja seinän välissä muuntajalle. Näin ollen muuntaja kaikkine sähköjohtoineen jäi piiloon liesituulettimen hormin kanssa maustekaapin taakse. Ja valoja meillä on (4m työtasolla) ensin joka toisen yläkaapin pohjalla ja lopuksi neljän lasikaapin alla. Yhteensä 6kpl (muistaakseni ööh..11w/kpl) ja valoteho on työtasolle täysin riittävä!

  13. >rohkeesti vaan intät vastaan jos toinen jankkaa/tuputtaa omia ideoitaan. mä sanoin heti päättäväisesti EI, ennen ku toinen oli ees ehtiny lauseen loppuun :D. se myös säästi paljon aikaa vuoden aikana, mies ois varmaan kuunnellu kiltisti ja kärsivällisesti kaikenmaailman liirumlaarumesittelyt 😛

  14. >Mari: oi, luulostaa mielenkiintoiselta ratkaisulta. Laita vain kuvia tulemaan. On hyvä nähdä eri vaihtoehtoja. Kiva, että täällä on näin auttavaista porukkaa. :)Kiltsi: kuulostaa kätevältä. Tosi kiva jos laitat kuvia tulemaan. :)S: joo, niin pitää tehdä. Niin minäkin sanon yleensä topakasti heti oman mielipiteeni, mutta tässä tapauksessa en heti ymmärtänyt mitä hän tarkoitti. Kun näin lampun livenä, tiesin heti ettei meille sellaista tule. 🙂

  15. >Olet huomannut adluxin oppaasta aivan oikean asian: sen laatija pitää omaa näkökulmaansa ainoana oikeana vaihtoehtona! Hän on arvostellut minunkin kotini, ja arvostelua tuli asioista mitkä MEIDÄN mielestämme olivat oikein kivoja. Hänen mielestään joka paikassa olisi pitänyt olla sinertävää PÄIVÄNvaloa- päivänvalo päivänvalo ja vieläkerran päivänvalo. . . ;)Kodissa pitää olla tunnelmaa, Totta puhut!Minuakin mietityttää tulevan kotimme keittiön välitila. Ja tulemme kait laittamaan sen ledinauhan jota aiemmin tässä joku kehui. Olen vain miettinyt tarvisiko se jonkun listan että se ei näkyisi. Jos sen laittaa kaappien takareunaan niin silloinhan se näkyy rumasti…hhhmmm?????Toinen mikä mietityttää on lattiavalinta. Löytyisipä joku ajaton malli,ettei se olisi 5vuoden päästä aivan out. Ei täältä vinkkejä saisi? 🙂

  16. >Välitilaan tulevia led-valaisimia on saatavilla myös samannäköisinä pyöreinä upotettavina kuin halogeeneja. Niiden etu on vähäinen sähkönkulutus, pitkä kesto (ei tarvii ikinä vaihtaa), toisaalta valo on kylmempi väriltään kuin halogeeneissa. Eli ainoa vaihtoehto ei ole led-nauha.Ajattomin lattia on varmastikin tammi ja kauneimmillaan se on lankkumaisena mahdollisimman vähäsauvaisena. Sen voi valita öljyttynä tai valkoöljyttynä tai valkolakattuna, näin se ei näytä sellaiselta perinteiseltä tammelta. Itse olen valinnut omiksi lattioikseni tammen muodossa jos toisessa jo parinkymmenen vuoden ajan…ei kyllästytä edelleenkään :)Huomaan myös huonekaluissa saman. Viidentoista sisustusalan työvuoteni aikana tammea on myyty aina yhtä paljon, siihen ei muodit vaikuta.

  17. >Vinkkinä kerron meidän 😉 lattiamateriaalin. Meillä on kolmeen kertaan lakattu betonilattia.Tosi huoleton, helppohoitoinen ja miellyttävä jalalle. Ei yhtään sen kovempi tai liukkaampi kuin laattalattia. Kosteat tilat on ainoat jotka meillä on laatoitettu, muut olemme lakanneet värittömällä lakalla. Betoni muuttui ruskean-harmaan-vihertävän sävyiseksi.

  18. >Anonyymi: on kyllä ikävä juttu, että teidän valaistusta on arvosteltu. Pääasia, että itse viihtyy ja on tyytyväinen valintoihinsa.Me aiomme laittaa keittiön välitilaan spotit joka tapauksessa; joko led tai halogeenit. LEDejä saa nykyään myös lämpimimmissä sävyissä, mutta pitää nähdä ensin. Minusta on kivan näköistä, että spotit muodostavat välitilaan tunnelmalliset, kolmionmuotoiset valokiilat.Minäkin ajattelin heti tammea jos haluaa ajattoman lattian. Muutama vuosi sitten oli "muotia" laitta tumma lattia ja nyt trendinä on tosi vaalea tai valkoinen lattia. Valkoinen lattia voi olla myös ajaton, mutta jos haluaa ripauksen lämpöä kannattaa valita jokin puunsävy, kuten juuri esim. tammi. Minusta myös edellisessä talossamme ollut vaahteraparketti on ajaton valinta eikä se kellastu niin kuin koivuparketti. Emme ole vielä päättäneet minkä lattian nyt laitamme, mutta vaihtoehtoina on jokin lankkuparketti (jos ei ole liian kallista) valkolakattuna tai sitten voisin ehkä harkita tammea. Toisaalta, meillä on jonkin verran koivunsävyisiä huonekaluja, joten en tiedä miten tammilattia sopii niiden kanssa. Voi kyllä olla, että Artekin koivukalusteet muuttaa saunarakennukseen… ;)Malia: hyvät vinkit annoit! Ajattelin just samaa. :)Mari: betonilattia on varmasti hieno! Sopii moderniin sisustukseen.

  19. >HEi,tuo on kyllä kiva toi lakattu betonilattia.Olemme vakavasti sitä harkinneet.Ainoa asia mikä on mietityttänyt; jos lattiabetoni halkeilee. Onko teillä Mari käynyt näin?Millaista lakkaa laitoitte,kirkasta,mutta merkki?:)Voiskohan sitä kentiess laittaa värillisenä,jos haluis sävyttää joksikin muuksi väriksi kuin se rusehtava-vihertävä mikä tulee kirkkaasta. Ihan jopa puhdas se alkuperäinen betoninväri olis kiva,mutta käyköhän siinä just niin että se sävy muuttuu kun sen lakkaa.Mutta ompa vain kiva tää raksablogi,voi ideoida kaikki puoleen jos toiseen! :)Kiitos siis itse tämänkin raksablogin pitäjälle,kun mahdollistuu tällainen ajatusten vaihto! :)Mikä tammen sävy olisi hyvä parketti? Tuntuu et moni tammisävy on kovin oranssihtava…lakattu versio olis kiva,mutta katsonko aivan väärin kun monesti ne näyttää aavistuksen vaaleanpunaiselta? Onko (väri)näössäni jotain vikaa?:)

  20. >Anonyymi: toivottavasti Mari tulee takaisin tänne kommenttiboxiin ja näkee kysymyksesi.On tosi mukavaa jos tästä blogista on apua jollekin. :)Minusta öljytty tammiparketti on kaunis. Pidän myös valkoöljytystä tai -lakatusta. Joskus lakattu tammiparketti kyllä on aavistuksen punertava, mutta minusta öljytyssä parketissa ei ole sitä ominaisuutta.

  21. >Anonyymi: Kyllähän lattia halkeilee (kaikilla, se vain muilla on peitetty laminaatin/parketin alle). Meillä on yksi halkeama näkyvissä, juuri keittiön ja olohuoneen välissä eli näkyy todella selvästi. Enkä pidä sitä pahana. Joku oli kerran ihmeissään katsonut ystävieni lattiaa (josta sain vinkin meidän lattiaan), että teilläkö on lattia halki..niin se halkeaa siis kaikilla. Tuo meidän halkeama on sellainen särö, minusta hauskan näköinen kun on kuin savimaa kärsisi kuivuudesta. Ei siinä siis mitään rakoa ole, vaan sellainen säröilevä viiva.Lakatessa betonin väri muuttuu, itsekin kauan mietin sitä josko sävyttäisi lakkaa, mutta me lopulta lakkasimme Fintexin lattialakalla (ikävä kyllä en enää muista tarkkaan nimeä). Ystäväni käytti jotain kakskomponenttilakkaa. Lakkasin kolmeen kertaan ja yhdestä 9litran purkista riitti yhden noin 12-15 neliön huoneen lattialle. ja tuo purkki maksoi 100 euron paikka.Uusimmassa GlorianKoti-lehdessä on esitelty aika kiva koti, jossa on lattia maalattu Tikkurilan Betolux-maalilla valkoiseksi sekä venelakalla (mikä on kyllä kallista). Me maalasimme juuri autotallin lattian tuolla Betoluxilla ja sillä tuli minusta liukkaampi lattia kuin meidän talon Fintexin lattia.Ed. asuntomessuilla taisi olla jossain modernissa talossa olohuoneessa lakattu betonilattia, joka oli vaaleanharmaa. Otin yhteyttä sisustussuunnittelijaan, joka oli sen talon sisustanut, ja hän kertoi että siinä oli jo lattiaa valaessa laitettu jotain betonin mukaan.

  22. >Meillä tehdään parhaillaan sähkösuunnitelmaa ja erillistä valaistussunnitelmaa. Siksi tämä postaus ja kommenttiketju on erittäin kiinnostava. Lisäisin edellisiin vaihtoehtoihin vielä sen, mitä olemme valaistussuunnittelufirman kautta saaneet tietää. Olemme siis ihan alustavasti vasta tehneet heidän kanssaan yhteistyötä, ja vasta matkalla heidän näyttelyynsä, jossa monet asiat ratkeavat. Minua kiinnostavat ledit, ja ne onkin ihan mahdollista laittaa vaikka koko taloon, mutta tulee noin 3 kertaa kalliimmaksi kuin muut vaihtoehdot. Ledit eivät ole myöskään vielä tarpeeksi kehittyneitä valon saadun suhteen, jotta laittaisimme niitä koko taloon. Meille on kerrottu, että halogeeneistä on olemassa joku uusi parempi versio, ja näihin on mahdollista tulevaisuudessa mahdollista vaihtaa energiataloudellisemmat ledit, kun niitä on markkinoilla nykyistä parempina versioina. Tiedän tästä enemmän vasta, kun olemme tutustuneet aiheeseen lisää ko. näyttelytilassa. Sen verran osaan sanoa meidän valinnoista, että ainakin himmentimiä tulee, ja ilman muuta irrallisia valaisimia kattoon, lattialle, pöydille jne.Suvi, joko päätitte pistorasiat ja valokatkaisimet? Olen niiden(kin) kanssa aivan sekaisin, mielettömät valikoimat. Lähinnä olen katsonut valkoisia sekä alumiinia ja terästä sekä johonkin vessaan voisi tulla lasinen valokatkaisijan levy, mutta en tosiaan ole päättänyt mitään. Meidän sähkösuunnittelijalla on toimistossaan onneksi rajattu valikoima, joten voin valita niistä hyvät eikä tarvitse kauheasti kierrellä.

  23. >Violette: meillekin sähkömies kertoi, että tulevaisuudessa on mahdollista vaihtaa halogeenien tilalle kehittyneemmät ledit. Halogeenejä tulemme siis laittamaan yleisvalaistukseksi eteiseen, keittiöön, kylppäreihin ja kodinhoitohuoneeseen. Olohuoneeseen tulee samat kohdevalot kattoon kuin edellisessä asunnossa (otimme ne mukaan). Muuten tulee sitten kohdevaloja ja katosta roikkuvia valaisimia.Mekin aiomme laittaa himmentimiä. Viimeksi meillä oli kylpyhuoneessa himmennin ja pidin siitä kovasti. Sai hämyisen tunnelman, kun meni kylpyyn. Joten nytkin tulee kylppäreihin himmentimet. :)Meidän ei vielä tarvinut päättää pistorasioita ja valokatkaisimia, mutta uskon, että otamme ne perusvalkoiset. Haluan, että ne ovat mahdollisimman huomaamattomat. Perusjuttuihin ei kiinnitä huomiota. Ja tulee halvemmaksi. 😉 Toki sellaiset erikoisemmat mallit ovat upeita.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.