Ikean uusi PS-mallisto julkaistiin hiljattain ja bongasin siitä naulakon, joka näytti jonkin verran tutulta. En kuitenkaan väittäisi, että se on esimerkiksi Artekin naulakon kopio. Siitä kuitenkin inspiroituneena päätin tehdä pienen hintavertailun tämän tyylisten naulakoiden välillä.

naulakot_vertailuTällä kertaa otin mukaan vaihtoehdon myös pihistä- ja panosta-vaihtoehtojen väliltä. Eli ”siltä väliltä”. Ehkäpä tästä vertailusta on apua tämän tyyppistä naulakkoa etsiville. Naulakon valinnassa laatu on kyllä melkoisen tärkeää, sillä heikompilaatuinen naulakko alkaa ahkeran käytön myötä helposti heilua ja kulua. Pelkän hintavertailun lisäksi kannattaakin huomioida tuotteiden tukevuus ja materiaali.

Totta puhuen, olen vähän miettinyt tämän ”Pihistä – panosta” -postaussarjan kohtaloa. Itse pyrin mahdollisuuksien mukaan panostamaan laatuun ja kestäviin valintoihin, mutta joskus harvoin saattaa olla poikkeuksia, jolloin käännynkin pihistä-valinnan puoleen. Kopioista en pidä, mutta sekin on hyvin vaikea enää nykyisin määrittää mikä tuote on kopio; varsinkin silloin, kun muotoilu on hyvin yksinkertaista, eikä siinä ole mitään persoonallista jippoa, joka erottaisi tuotteen muista. Enkä haluakaan tällä postaussarjalla enää keskittyä pelkästään kopioiden esiintuomiseen vaan ehkä enemmänkin tuoda esiin erilaisia vaihtoehtoja samankaltaisista tuotteista.

En tee tätä pihistä-panostavertailua itseäni varten, vaan haluan antaa vinkkejä lukijoilleni. Joukosta löytyy hyvin eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä ja minusta on ihan ymmärrettävää ettei esimerkiksi opiskelijabudjetilla ostella monen sadan euron designtuotteita. Mutta kaikki voivat sisustaa kotinsa kauniisti ja ajattomasti, sillä vaihtoehtoja löytyy. Ehkä siitä syystä voisin vielä jatkaa tätä sarjaa…

Translation: A few coatracks of different prices.

Author

25 Comments

  1. Me päädyttiin hetki sitten Inno Okan valkoiseen naulakkoon ja olen niin tyytyväinen valintaamme! 🙂 Aivan upea ilmestys! Artek miellyttää vähiten näistä kolmesta, Ikea yllätti positiivisesti ainakin mut… hyvältä näyttää siis sekin.

    • Onpa mukava kuulla, että olette tykänneet Oka-naulakosta! Olen nimittäin miettinyt sen katosta roikkuvan mallin hankkimista meidän saunatuvan kylppäriin, kun siellä ei muuten naulakon paikkaa ole (pyyhkeille). Mutta en tiedä soveltuuko se naulakko kosteisiin tiloihin….

  2. Nämä on kyllä ihan mukavia postauksia, jatka ihmeessä näiden tekemistä 🙂

    Musta tuo Ikean oma on kyllä hienoin. ”Oksien” päät näyttävät kivammilta, kun eivät ole pyöristetyt kuin Artekissa, mutta silti pidemmät kuin Innossa. Jalusta voisi ehkä olla toisenlainen, mutta mielestäni Ikean valaisin näyttää tasapainoisimmalta noista kolmesta. Onneksi näitäkin on niin monenlaisia, kuten makujakin 😉

    • Ikean naulakko viehättää kyllä minuakin selkeydellään. Artekin naulakossa on vähän enemmän ”jujua”, eikä se ole niin tavanomainen.

      Kyllä varmaan jatkan tätä sarjaa…on varastossa monta ideaa vielä… 🙂

  3. Ikea ja Inno mielyttää eniten koko valkoisena. Artekissa taas silmiin ottaa liian montaa haaraa…

    • Ikean ja Innon naulakot ovat kyllä selkeimmät. Artekin naulakon oksissa on enemmän omaleimaisuutta sijoittelun suhteen. Siitäkin pidän. 🙂

  4. Vitsit, kun tekisi itsekin samanlaisen löydön kun serkkuni: Artekin 160-naulakko kierrätyskeskuksesta vitosella. Se se vasta oli pihistystä… Kauniita jokainen omalla tavallaan, kivat vaihtoehdot olet jokaisesta hintaluokasta löytänyt!

    • Voi että kadehdin aina tuollaisia löytöjä! Itse en ikinä löydä mitään! Onneksi serkkusi sai ”pelastettua” naulakon. 🙂

      Minustakin nämä jokainen ovat omalla tavallaan kauniita.

  5. Minusta pihistä-panosta jutut ovat tosi hyviä. Luen ne mielellään ja on kiinnostavaa katsoa vaihtoehtoja!

    • No mukava kuulla! Jatkan vielä näitä, mutta ehkä pikkuisen eri näkökulmasta kuin aiemmin…tai no, katsotaan miten postaukset muodostuvat…

  6. Ihan puhtaasti ulkonäön perusteella valitsisin Ikean version 🙂 miellyttää näistä eniten silmää ja myös lompakkoa. Näitä on kiva lukea, joten jatka ihmeessä!

    p.s sulle on haaste mun blogissa 🙂

    • Minäkin tykkään kyllä Ikean versiosta. Se on selkeä ja pitkillä oksilla pysyvät vaatteet varmaan hyvin.

      Kiitos vielä haasteesta! Se on muhimassa tuolla pääkopassa vielä… 🙂

  7. Itse tykkään kovasti näistä pihistä/panosta-postauksista! 🙂 Omaan silmään kaunein on Oka-naulakko. Olen sitä katsellut jo pitkän aikaa, mutta tämänhetkisessä vuokrakaksiossa ei tilaa taida sellaiselle löytyä. Ehkä sitten joskus, kun on ihka oma talo!

    • Minäkin olen miettinyt tuon Oka-naulakon sitä versiota, joka roikkuu katosta. Saas nähdä kotiutuuko se joskus meidän saunatupaan…. 🙂

  8. Ääni Ikealle. Joskus näköjään jäljittelyllä voi päästä pidemmälle.
    En muutenkaan sinänsä pidä noita jäljittelyitä kovin suurina rikoksina ellei kyseessä ole poikkeuksellisen törkeä varkaus kuten Tiimarin Mariskooli-kopio tai Kodin1:n Bourgie-kopio – niiden tarkoitushakuisuus on aika uskomatonta. Toisaalta monien design-tuotteiden hinnat ovat kerrassaan niin järkyttäviä, ettei niiden maksamista voi edes itselleen millään puolustella. Varsinkin kun suuri osa on vanhojen designien uudelleen lämmittelyä, missä kulutkin luultavasti ovat maltilliset – ja myyntikatteet suuret. Toki korkea hinta ehkä nostaa esineen arvoa omissa silmissä niin, että siitö pitää hyvää huolta ja se pysyy matkassa kauan.

    • Minusta nämä eivät ole toistensa kopioita, vaan lähinnä saman tyylisiä naulakoita. Siinä ei ole mitään pahaa. Minuakin harmistuttaa ne selkeät kopiot sellaisista omaleimaisista tuotteista ja joista heti näkee mitä on yritetty kopioida. :/
      Hintaan vaikuttaa niin paljon myös käsityön ja valmistusmaan osuus. Minä satsaan kyllä mielelläni kotimaisiin tuotteisiin jos mahdollista ja silloin maksan mielummin vähän enemmänkin.

  9. Munki mielestä nää pihistä/panosta jutut on kivoja! 🙂 tykkään itsekin design tavaroista mutta joskus ostan myös ikeaa. Tässä kohtaa ääneni menee ikean naulakolle, on näistä ulkonäöllisesti kaunein <3

    • Mukava kuulla! Mielenkiintoisin sisustus syntyykin minusta erilaisia tuotteita yhdistelemällä. Jos koti on pelkkää designia, niin siitä voi tulla vähän jäykkä ja ”esittävä” fiilis…mutta tietysti on pääasia, että itse viihtyy kodissaan. 🙂

  10. Hei, miksiköhän en Ikean sivuilta tuota PS-naulakkoa löytänyt? Sen haluaisin nimittäin itselleni 🙂

    • Se ei taida ihan vielä olla myynnissä. Nämä uudet PS-sarjan tuotteet tulevat myyntiin muistaakseni ensi kuussa….

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.