Vuoden alussa minulle iskee yleensä mieletön karsimisvimma. Joulun aikainen runsaus pitää saada pois ja kaipaan kotiin selkeyttä. Usein innostun järjestelemään paikkoja ihan kunnolla, mutta vähintäänkin karsin sisustusta niin esillepanojen kuin värien suhteen. Kurkistetaan miltä olohuoneessa näyttää nyt tammikuussa.

Sisustin olohuoneeseen talvisen raikasta ilmettä

En olekaan vielä postaillut blogiin kuvia olohuoneesta joulun jälkeen. Jouluna innostuin vähän runsaammasta, Svenskt Tennin inspiroimasta tyylistä, mutta se alkoi aika pian jo ahdistaa. Kuitenkin oma tyylini on selkeämpi, vaikka en täysin minimalisti olekaan. Innolla siivosinkin joulun pois ja sisustin olohuoneeseen talvisen raikasta ilmettä.

Koska minussa on vähän hamstraajan vikaa, enkä aina raaski laittaa kierrätykseen harvemmin käytössä olevia sisustusjuttuja (varsinkaan jos ne ovat designia), niin kaapista löytyy aikamoinen varasto mm. koristetyynynpäällisiä. Se on ihan kivakin, kun voi käydä omasta kaapista hakemassa vaihtelua ilman että tarvitsisi ostaa uutta. Nyt innostuin taas Iittalan Issey Miyake -sarjan tekstiileistä, jotka olen saanut muutama vuosi sitten osana kaupallista yhteistyötä.

Olohuoneeseen syntyi karsitumpi ilme niin värimaailman kuin esillepanojen suhteen

Olohuoneeseen syntyi karsitumpi ilme niin värimaailman kuin esillepanojen suhteen. Sohvapöydällä on pallomaisia maljakoita (olen hulluna pallo-muotoihin). Nyt maljakossa ei ole kukkasiakaan, joten karsittu ilme korostuu. Karsin sisustusasetelmia myös sivupöydältä ja kirjahyllynhän järjestelin uudelleen jo jonkin aikaa sitten.

Suuri laiskanlinna, jonka olen saanut siskoltani, majailee nykyisin olohuoneen toisessa reunassa. Tuohon se sopii paremmin ja terassin oven edessä on taas väljempää. Jotain meidän piti kuitenkin keksiä tuolin terävien pyörien alle, sillä niistä jäi jälkiä lattiaan. Pelkät huopatassut eivät pysyneet renkaissa. Kiertelimme rautakaupassa avoimin mielin ja sieltä bongasimme tuollaiset sopivat messinkiset LVI-osat, jotka ovat täydelliset kupit tuolin renkaiden alle. Kiinnitimme kuppeihin pehmusteet ja sitten ne olivat valmiit suojaamaan lattiaa – hyvin on toiminut!

Rahia pidämme aina maton päällä, joten sen renkaista ei tule jälkiä lattiaan. Alkuperäinen suunnitelma oli, että tämä laiskanlinna olisi siirtynyt mökille yläkertaan, mutta koska en halua ottaa mitään riskejä, että siellä tulisi jälkiä lattiaan, on tuoli jäänyt meille kotiin.

Olohuoneen reunassa on jotain uutta kivaa kissoille: ostimme niille joululahjaksi kunnon raapimispuun. Se ei ole sisustuksellisesti maailman kaunein ratkaisu, mutta kissat nauttivat siitä. Meillä on aiemmin ollut sellaisia yksikertaisia tolppia raapimispuuna, mutta niistä purkautuu köydet todella nopeasti. Niinpä halusimme löytää jonkin kestävämmän ratkaisun. Tämä raapimispuu on tosi tukeva, eikä se nyt ihan rumimmasta päästä ole, vaikka ei varsinaisesti kaunistakaan olohuonetta. Mielummin haluan kuitenkin, että kissat raapivat sitä kuin sohvaa tai mattoa (jotka ovat molemmat saaneet kyllä osumaa kynsistä).

Kaipaan maljakkoon jotain ihanaa…

Olohuoneen karsitumpi ilme tuntuu kivalta tähän aikaan vuodesta. Täytyy kyllä myöntää, että kaipaan maljakkoon jotain ihanaa. Kukkaset viimeistelisivät lopputuloksen, joten taidanpa kipaista tänään kukkakauppaan! Meillä on tiedossa vielä pojan syntymäpäiväkaffetkin, joten kukat ovat paikallaan.

Author

1 Comment

  1. Moi moi!
    Muistan Vepsäläisen työvuosilta, että juuri noissa Chesterfield-tyylisissä sohvissa ja nojatuolissa tulee mukana pyöräsuojakupit, ettei ne pyörät vahingoita lattioita. Hyvä että löysitte korvaavan tavan laittaa suojaa. =)

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.