Minun piti kirjoitella tänään jostain ihan muusta, mutta sitten innostuin kuvaamaan olohuoneen pikkuisen kulahtaneita pioneita Instagramiin ja päätinkin postailla näitä kuvia tännekin. Ja jakaa muutaman ajatuksen töihin paluusta loman jälkeen…

pionit

peonies_muuto

pioni

pionit_olohuoneessa

pionit_2

peony

Tänä vuonna töihin paluu kesäloman jälkeen tuntui minusta erityisen nihkeältä. En osaa eritellä tarkempia syitä siihen. Ehkä yksi syy oli se, että minua jäi vaivaamaan se mitä en lomalla ehtinyt tehdä. Tuntui, että loma loppui yhtäkkiä. Viimeisenä lomapäivänä huomasin miettiväni, että vielä pitäisi siivota ja järjestää lastenhuoneet, raivata kaapeista tavaraa kirppikselle, tehdä se ja se blogihomma jne. Ihan niin kuin loman jälkeen ei olisi enää aikaa. Töissä väsytti, kun unirytmi oli sekaisin ja päivät tuntuivat matelevan.

Mutta eipä tuo loma tuntuisi miltään ilman (työ)arkea. Pikkuhiljaa sitä taas tottuu arkirumbaan ja kaikki alkaa rullata kuten ennenkin. Siihen rytmiin päästään ensi viikon jälkeen kun lapsilla alkaa koulu ja Mankkukin menee takaisin töihin. Minä jatkan onneksi vielä 4-päiväistä työviikkoa, joten helpotusta arjen pyörittämiseen tulee kolmipäiväisestä viikonlopusta. Ja kuinka ihanalta viikonloput taas tuntuvatkaan!

Tästä tulevasta viikonlopusta meinaan nauttia täysillä! Ovat luvanneet lämpimiä ilmojakin, joten toivottavasti pääsemme uimarannalle (kuten eilen). Silloin pääsee taas hetkellisesti takaisin siihen lomamoodiin…

Translation: I think withered peonies look beautiful! My summer holiday is over and now I am trying to adjust back to normal everyday life…

 

Voit seurata blogiani Bloglovin’ssa / Blogipolussa / Facebookissa / Feedlyssä / Instagramissa / Twitterissä

Follow me on Bloglovin’ / Facebook / Feedly / Instagram / Twitter

Author

2 Comments

  1. Mulla on täysin samanlainen fiilis. Nyt ensimmäinen viikko päivää vaille valmis ja tuntuu, että ehkä tästä selvitään. Ja onneksi sitä aikaa on myös loman jälkeenkin, vaikka hetkeksi tuntuikin loppuvan kokonaan. 🙂

  2. Minulla on loma vielä tulossa, mutta paljon on ajatuksia tässä kesässä liikkunut. Riittääkö tämä auringon määrä muutenkin vähäiseen D-vitamiinin tarpeeseen? Millaiset ovat itsemurhatilastot ennen ensi kesää? Jotenkin vain tuntuu, että yleinen fiilis on ollut apea, vaikka kuinka väki on ollut lomalla (säät, työllisyystilanne, ruuan kalleus, myymättömät asunnot jne.). Jostain pitäisi saada positiivista meininkiä ämpärikaupalla koko Suomen ylle kehitettyä…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.