Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Mökkiprojektimme etenee hitaasti, mutta varmasti. Ennen kuin voimme hakea rakennuslupaa, täytyy meillä kuitenkin olla mökin piirustukset ja tarkemmat suunnitelmat valmiina. Se millainen mökki, tai pikemminkin pieni talo, meillä on haaveissa, on ollut hyvin selvää jo ennen mökkitontin löytymistä. Nyt toteutetaan niitä unelmia, joita meillä talonrakentamisessa vielä on mielessä.

Rakennamme sympaattista pientä taloa maltillisella budjetilla

Me emme kuitenkaan ole rakentamassa mitään ökymökkiä (siihen ei todellakaan ole edes varaa), vaan sympaattista pientä taloa maltillisella budjetilla. Kaava määrittelee, että saamme rakentaa 80 m2 kokoisen vapaa-ajan talon, 20 m2 kokoisen saunatuvan ja 20 m2 kokoisen varastorakennuksen. Varastorakennusta emme ole rakentamassa, mutta emme silti saa hyödyntää siihen varattuja neliöitä taloon. Se asettaa jonkin verran haasteita, sillä ensimmäisessä luonnoksessa pikkutalomme pinta-ala oli jonkin verran yli 80 m2. Nyt täytyy alkaa karsia jostain.

Mökin julkisivut

Arkkitehtuurisesti tavoittelemme jotakin modernin ja klassisen tyylin välistä. Emme halua rakentaa ultramodernia laatikkotaloa, mutta emme toisaalta rönsyilevää pitsihuvilaakaan. Molemmista tyyleistä pidän toki kovasti. Tavoitteena on rakentaa talo, joka henkii ajatonta skandinaavisuutta sopivin klassisin piirtein.

Pidän todella paljon funkiksesta, joten ripaus funkistyyliä nykypäivään tuotuna kiehtoo kovasti. Ehkä se tulee näkymään muutaman pyöreän ikkunan muodossa. Myös ns. saaristolaismökkityyli viehättää minua kovasti.

Tavoitteena on rakentaa talo, joka henkii ajatonta skandinaavisuutta sopivin klassisin piirtein

Emme ole rakentamassa hirsimökkiä, vaan pientä puutaloa. Julkisivujen panelointi tulee olemaan pystysuuntaan ja tähän minulla on mielessäni pientä jujua. Todennäköisesti mökistä tulee hyvin tumma, mutta ei välttämättä kuitenkaan musta – uusi jännä sävy on jo mielessä. Saunatupa tulee luonnollisesti noudattelemaan mökin tyyliä.

Mökin sisätilat

Mökin pohjaratkaisu tulee olemaan hyvin simppeli – onhan kyseessä pieni talo. Keskipisteenä on suuri yhtenäinen olohuone-, keittiö- ja ruokailutila, joka avautuu ylös saakka. Yläkertaan jää parvi, jonne sijoittuu makuutilat lapsille ja tarvittaessa useammallekin hengelle. Meidän vanhempien makuuhuone tulee sijaitsemaan alakerrassa tämän hetkisten suunnitelmien mukaan.

Keskipisteenä on suuri yhtenäinen tila

Sisätiloihin ei tule wc:tä tai kylpyhuonetta, sillä mökillemme ei tule viemäröintiä ja vesiliittymäkin on saatavilla vain kesäveden muodossa. Söpö, pikkuinen huussi on siis myös rakennettava. Saunatupaan sijoittuu saunan ja pesutilan lisäksi yksi oleskeluhuone, jossa vieraat voivat majoittua.

Pintamateriaalit

Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan mökkimme rakennetaan betonilaatan päälle. Näin ollen ajattelimme jättää alakertaan betonilattian. Toki se täytyy käsitellä valun jälkeen vielä sellaiseksi, että pinta jää miellyttävän tuntuiseksi. Yläkertaan haluaisimme puulattian, mutta tarkemmat suunnitelmat  sen osalta ovat vielä auki.

Seinät tulevat olemaan kipsilevyä, jotka maalataan neutraalein sävyin. Sisäkatto paneloidaan puupaneelilla, joka käsitellään vaaleammaksi. Jos mahdollista, katon rakenteita jätetään näkyviin ja ne täytyy käsitellä samansävyisiksi puupaneloinnin kanssa.

Pyrimme pitämään valinnat hyvin ajattomina

Ikkunakarmit voisivat minusta olla sisäpuolelta tammensävyiset ja ulkopuolelta mustat tai saman sävyiset kuin talon julkisivut.

Saunatuvan pintamateriaalit noudattelevat mökin linjaa. Saunasta haluamme tehdä vaalean, sillä kotimme sauna on musta. Laattoja pesuhuoneeseen ja saunan lattiaan en ole vielä miettinyt kovin tarkasti, mutta pyrimme pitämään valinnat hyvin ajattomina. Kalanruotoladonta houkuttelisi nyt kovasti, mutta mietin onko se liian trendikäs ratkaisu.

Piha ja terassit

Mökin piha jätetään luonnontilaan niin pitkälle kuin mahdollista. Toki kaivinkoneet tulevat jylläämään osan tontista, mutta ehkä voimme säilyttää metsänpohjaa ja siirtää sitä takaisin kaivinkoneiden jylläämiin kohtiin. Tarkoituksena on pitää mökin piha mahdollisimman helppohoitoisena – ei nurmikkoa tai kukkapenkkejä.

Piha jätetään luonnontilaan niin pitkälle kuin mahdollista

Haaveissamme on, että rakentaisimme yhden suuren terassin mökin yhteyteen ja pienemmän terassin saunatuvan läheisyyteen. Ehkä nikkaroimme jossain vaiheessa myös pienen huvimajan rantaan.

Paljon on suunnitelmia ja tekemistä. Mökin ensimmäiset piirustukset ja 3D-mallinnoskin meillä jo on, mutta kerron näistä tarkemmin vasta sitten, kun olemme hioneet yksityiskohdat valmiiksi ja tiedämme mikä on mahdollista toteuttaa niin rakennusteknisesti kuin oman budjettimmekin rajoissa. Joudumme varmasti tekemään kompromisseja, mutta uskomme että lopputuloksesta muovautuu sellainen pieni talo, josta olemme haaveilleet.

 

Inspiraatiokuvat: Villa Boreale: CARGO Architecture, Dave Tremblay, www.archdaily.com / Ola Wolczuk + Joanna Wuzyk home, photo by Hanna Dlugosz via restless.ach / Karin Boo Wiklander / Chen + Suchart Studio via Dezeen / artikkelikuva: loggarkitecter.no


Translation: Ideas for our summer house. It is going to be a mix of timeless skandinavian style and classic cozy house. Our aim is to build a small, cute house with a modern twist.

Photos: Villa Boreale: CARGO Architecture, Dave Tremblay, www.archdaily.com / Ola Wolczuk + Joanna Wuzyk home, photo by Hanna Dlugosz via restless.ach / Karin Boo Wiklander / Chen + Suchart Studio via Dezeen / article photo: loggarkitecter.no

 

Author

13 Comments

  1. Teidän suunnitelmat kuulostaa Suvi ihanalta! Mielenkiintoista päästä seuraamaan teidän mökkimatkaa. Meilläkin on mökki ilman sisävessaa ja hyvin on pärjätty kesät siellä.

    • Suvi M Reply

      Voi kuinka kiva kuulla! :) Kyllä mökillä pitää olla vähän mökkitunnelmaa – ei saa olla liian helppoa… ;)

  2. Kivalta näyttää ja tsemppiä mökkiprojektiin! Jos talviaikaan tulee käytyä mökillä,niin kuin pian saisi lämpöiset oltavat sisälle mökkiin? Vai onko tarkoituskaan? ☺

    • Suvi M Reply

      Kiitoksia! :) Tsempit tulevat tarpeeseen. Kyllä ajattelimme pitää peruslämmön yllä. Laitetaan sähkölämmitys lattiaan ja ilmalämpöpumppu. Ja takalla lämmitetään myös.

  3. Voi miten hurmaannuin noista mökin ulkokuvista! Omat mökkihaaveet nousivat juuri potenssiin tuhat… Tosi jännää jäädä seuraamaan teidän projektia. Ei epäilystäkään, etteikö lopputulos olisi juuri niin hurmaava kuin suunnitelmat antavat jo nyt odottaa!

    • Suvi M Reply

      Ihana kuulla! :) Odotukset ovat korkealla ja kuitenkin samalla pitää pitää jalat maassa ja budjetti realistisena…

  4. Hienoa seurata projektianne! Tuleeko mökissä olemaan peruslämpö myös talvella vai pitääkö teidän huomioida, että ratkaisut kestävät kylmää?

    • Suvi M Reply

      Kiva kuulla! :) Kyllä ajattelimme pitää peruslämmön yllä, sillä varmasti tulemme talvellakin käymään siellä.

  5. Suunnitelmat kuulostavat erittäin hyviltä! Inspiraatiokuvien sekä kertomasi perusteella en malta odottaa nähdä ensimmäisiä kuvia suunnitelmistanne. Lopputulos tulee olemaan varmasti ihan mieletön! Tsemppiä urakkaan!

    • Suvi M Reply

      Voi kiitokset! :) Tsemppiä varmasti täytyy löytää vielä monta kertaa. ;D

    • Suvi M Reply

      Aivan ihana kuulla! :) Mahtavaa, että myötäelätte tässä projektissa.

  6. Vanhempien mökillä on perinteisen ulkohuussin nykyään korvannut polttava WC (http://cinderellawc.fi/). Toimiva ratkaisu, joka on käytännössä hyvin lähellä perinteistä vessaa, mutta ilman ulkohuussin vaatimaa ikävämpää työtä…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.