Viikonloppuna tein kynttiläinventaariota. Samalla kokosin asetelmiksi lempituikkukippojani ja tuoksukynttilöitäni. Pidän kovasti marraskuun tunnelmoinnista, mutta tänä vuonna sitä virittää valtava haikeus.

Olohuoneen pöydälle asettelin Iittalan Kaasa-lyhtyni*, jotka ovat olleet lemppareitani jo useamman vuoden ajan. Pesin ne fairyllä ja nyt kipot kiiltelevät kauniisti. Seurana on Marimekon iki-ihanat vaasit*. Pyöreitä muotoja pyöreällä pöydällä.

Luulenpa, että vaihdan sohvapöytää vielä ennen joulua, sillä tämä pyöreä pöytä tuntuu liian pieneltä. Koen myös, että pyöreälle sohvapöydälle on hankalampi luoda asetelmia. Tykkään kasata asetelmiin myös lehtiä tai kirjoja, ja ne näyttävät minusta kivemmilta suorakaiteen muotoisella pöydällä. Sitä paitsi, tarvitsen joulukaudeksi kunnolla pöytätilaa, jotta siihen mahtuu kivoja joulukukka-asetelmia yms… Uutta sohvapöytää en ole ostamassa, vaan rymsteeraan kotona ja vaihdan pöytien paikkoja.

Kaappeja läpikäydessäni huomasin, että kruunukynttilöitä on hankittava lisää. Ja mieluusti eri väreissä. Olen useamman vuoden jemmaillut kaapissa ihania okran värisiä kynttilöitäni ja poltellut niitä tosi säästeliäästi. Nytkin jätin ne vielä kaappiin, mutta mitäpä niitä säästelemään. Luulenpa, että kaupoista löytyy muitakin kuin perinteisiä valkoisia kruunukynttiköitä.

Sisustukseen sopivia tulitikkurasioita

Kuten jo aiemmin totesinkin, täytyy minusta vuoden pimein aika pyhittää tunnelmointiin. Tänä vuonna meidän perheen tunnelmointi sai vain erittäin haikean sävyn, sillä maanantaina jouduimme jättämään jäähyväiset meidän rakkaalle Viivi-kissalle. Viivi sai olla kanssamme yli 18 vuotta ja nyt tuntuu todella surulliselta, kun tuo pieni nappisilmä ei enää tepsuttele vastaan kotiin tullessa tai tule herättämään aamuisin. En voi sanoin kuvailla kuinka surullinen olen. Mutta täytyy olla onnellinen, että saimme pitää Viivin niin kauan luonamme. Viivi oli ainutlaatuinen. Kiitos valtavasti kaikista viesteistä ja osanotoista, joita olette Instagramin kautta laittaneet. ♥

*Iittalan lyhdyt saatu aikoinaan blogiyhteistyön myötä, samoin kuin Marimekon Ming-maljakko


Translation: My favourite candle holders and lanterns.

Author

8 Comments

  1. Lemmikin menettäminen on niin ikävää, tiedän omasta kokemuksesta 🙁
    Lohdutusta sinne.
    Ihastuttavia kuvia, näyttää niin tunnelmalliselta ja tyylikkäältä. Nuo Kaasa-lyhdyt ovat kauniit, sellaisia ei itselläni olekaan.

  2. Voi miten minua itkettää :'( Tunnen menetyksen tuskanne elävästi. Joskus harmittaa, kun joku jolla ei ole eläimiä sanoo, että no sehän oli vaan kissa tai koira, josta jouduitte luopumaan 🙁 Ne ei ole vaan eläimiä. HE ovat rakkaita, ystäviä, perheenjäseniä. Uskomattomia, uniikkeja persoonia, joille omat ihmiset ovat kaikki kaikessa. Vaikka Viivi on tavallaan mennyt, ei hän teitä jättänyt. Pienet pehmoiset kissantassut tassuttelee edelleen ja tekee aamulenkkiään <3

    • Suvi M Reply

      Lemmikit ovat niin rakkaita perheenjäseniä. On todella kova ikävä Viiviä. <3 Vaikka Viivi sairasteli viime aikoina ja osasimme odottaa, että näin tulee käymään jossain vaiheessa, niin on tämä menetys tuntunut todella raskaalta.

  3. Lohdutusta myös täältä. Menee varmasti aikansa tottua perheenjäsenen poissaoloon. 18-vuotta on todella kunnioitettava ikä ja Viivi sai varmasti elää hyvän elämän. Hyvää syksyn jatkoa ????

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.