khh-1474

Meillä oli eilen vähän erilainen perjantai-ilta. Hääräsimme viikkosiivouksen parissa, kun huomasimme, että kodinhoitohuoneen lattialla on vettä. Pesukone oli päästänyt ison lammikon lattialle! Onneksi huomasimme sen melkein heti, kun kone oli laitettu päälle.

khh-1465

khh1-768

Talvella kerroin Snäpin puolella, että pesukoneemme ja kuivausrumpumme reistailee.  Tuolloin pesukone ei tyhjentänyt vettä itsestään pois, joten pyykit jäivät märiksi ja tästä seurasi se, että kuivausrumpu ei kuivannut pyykkiä kunnolla. Putsasimme molemmat koneet huolellisesti ja näytti siltä, että ne toimivat. Kunnes nyt.

khh-1475

Hankimme meidän Miele-pyykinpesukoneen viisitoistavuotta sitten, kun saimme opiskelut päätökseen. Kuivausrumpu hankittiin häälahjarahoilla pari vuotta myöhemmin. Eli melko iäkkäitä koneita molemmat, mutta eikös Mielen koneille luvata 20 vuoden toiminta-aikaa?

khh_allas

Viidessätoistavuodessa koneet ovat kehittyneet huimasti ja nyt markkinoilla on myös kuivaavia pesukoneita. Minä aloin nyt haaveilla sellaisesta. Pääsisimme eroon pesutornista ja saisimme lisää laskutasoa kodinhoitohuoneeseen. Se helpottaisi pyykin lajittelua huomattavasti. Kuulemma kuivurit eivät nykyisin kutista vaatteitakaan niin paljon…

Onko teillä kokemuksia kuivaavista pesukoneista? Mielelläni kuulisin oikeita käyttökokemuksia tai suosituksia.

P.S. Eikö olekin ihanan hellyyttävä Hellä Mietonen shampoo-pullo?

Author

28 Comments

  1. En suosittele kuivaavaa pesukonetta, jos vain on tilaa laittaa erilliset.

    Ostimme pari vuotta sitten kuivaavan. Yleensä pesen pari koneellista peräkkäin, mutta nyt se ei enää onnistu, jos haluaa käyttää kuivuria.

    Kuivuriominaisuus on superhidas. Pyykki on huomattavasti ryppyisempää, kuin erillisessä. Liekö syynä pienempi rumpu kuin erillisessä kuivurissa?

    • suvi m Reply

      Me päätimme nyt kuitenkin kokeilla kuivaavaa pesukonetta. Meillä suurin osa pyykeistä kuivataan kuivurissa, joten se ettei samaan aikaan voi pestä pyykkiä kun osa pyykeistä olisi kuivurissa, ei vaikuta niin paljon. Katsotaan miten uuden koneen kanssa sujuu. Onhan meillä vielä toimiva kuivurikin, joten jos tuo uusi peli ei toimi arjessa, niin sitä voi käyttää pääosin pesukoneena ja jatkaa kuivaamista vanhalla kuivurilla. 🙂

  2. Kuivaava pesukone on aikavaras – varsinkin, jos pesee paljon pyykkiä. Olisiko teillä tilaa sijoittaa pesukone ja kuivuri rinnakkain? Silloin tulisi sitä laskutilaakin. Torniin saa myös välisarjana ulosvedettävän tason – helpottaisiko se?

    • suvi m Reply

      Pesukonetta ja kuivuria ei voi sijoittaa viereikkäin, sillä tarvitsemme kaikki alakaapit likapyykkikoreille.

      Kuivaavat pesukoneet ovat kehittyneet paljon viime vuosina ja päädyimme hankkimaan sellaisen. Lupaan raportoida miten käy…

  3. Hankin alkuvuodesta kuivaavan Boschin pesukoneen ja en enää vaihtaisi pois. Se on paras hankinta koskaan! Aiemmin kämppä oli aina täynnä pyykinkuivaustelineitä, jotka eivät mahtuneet kunnolla mihinkään ja olivat aina tiellä ja pyykki kuivui niissä hitaasti. Nyt saan pyykit pestyä ja kuivaksi kolmessa tunnissa. Rakastan kuivaavaa pyykinpesukonettani! Erillistä kuivuria ei meidän parin neliön kokoiseen kerrostalokylppäriin mahtuisi.

    • suvi m Reply

      Onpa mukava kuulla! 🙂 Niin paljon olen lukenut vain kriittisiä mielipiteitä ja yleensä sellaisilta, joilla ei itsellä kuivaavaa konetta ole – eli mielikuviin perustuvia mielipiteitä. Onpa mukava kuulla koneen omistajankin ajatuksia.

      Me emme siis malttaneet enää odotella ja kävimme eilen ostamassa LG:n kuivaavan pesukoneen. Kohta pesen ekat koneelliset ja odotukset ovat korkealla! 🙂

  4. Hei!

    Meillä on ollut kuivaava pyykinpesukone ainakin 7 vuotta ja me ollaan oltu siihen tyytyväisiä, koska

    a) kuivaamme pyykit lähes aina narulla

    b) silloin, kun tarvitsee kuivata pikaisesti joku tai joitakin vaatteita, kone hoitaa homman

    c) kun kuivuri on samassa koneessa pesun kans, ei se vie turhaan tilaa.

    Mutta, jos kuivaisin kaikki pyykit koneessa, hankkisin ehottomasti erilliset koneet. T 8hengen perheen äiti

    • suvi m Reply

      Me kuivaamme lähes kaiken pyykin kuivurissa ja nyt onkin mielenkiintoista nähdä mihin kuivaava pesukone kykenee (hankimme siis sellaisen). Onhan meillä vielä toki toimiva kuivuri, joten jos uusi kone ei olisikaan kuivausominaisuuksiltaan hyvä, niin voimme palata aiempaan systeemiin. 🙂

  5. Minulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta näissä asioissa erittäin tarkalla ystävälläni oli aiemmassa kodissa kuivaava pyykinpesukone eikä sitä suositellut. Olen ymmärtänyt että yhdistelmät ovat energiankulutukseltaan suurempia ja meillä myös pestään useita koneellisia pyykkiä peräkkäin ja jos ei olisi erillistä rumpua mihin laittaa niin hidasta olisi. Laskutilan puolesta tuo kyllä kiehtoisi, mutta olen sitä tyyppiä joka viikkaa lattialla joten liekkö sitä isompaa tasoa osaisin sitten kuitenkaan edes käyttää!:D

    • suvi m Reply

      Katsotaan miten kuivaava pesukone toimii meidän arjessa nyt kun hankimme sellaisen… Meillä pestään pyykkiä yleensä viikonloppuisin vain ja silloin useampia koneellisia. Lähes kaikki kuivataan myös kuivurissa.

  6. Tuota nostalgista shampoota on siis taas myynnissä!? Täytyypä käydä ostoksilla 🙂

  7. Paula Saukkonen Reply

    Meillä on kuivaava Samsung ja ollaan oltu tyytyväisiä. Kuivaan vain paksummat tekstiilit ja lakanapyykit ja siihen tarkoitukseen kyllä hyvä. Sihtiä ei tarvitse usein puhdistaa kun vaatenöyhtä poistuu veden mukana. Meillä ei ollut kodinhoitohuoneessa tilaa kuivausrummulle, mutta tämä ratkaisu toimii. Pauliina

    • suvi m Reply

      Onpa mukava kuulla! 🙂 Meille hankittiin LG:n kone ja innolla odotan, että pääsen testailemaan sitä.

  8. Meillä oli Walesin kodissa Siemensin kuivaava pesukone ja siellä se oli kyllä pelastus, sillä pyykki ei kuivanut narulla roikottamalla mitenkään. Minä silitän pyykkini aina ja kuivaavalla pesukoneella pyykki piti ottaa samalla sekunnilla pois koneesta, ettei rypyt ehtineet jämähtää. Joskus pyykki jäi myös silti vähän kosteaksi. Koska ohjelma kesti yli 4h, ei montaa koneellista päivässään ehtinyt pyykkäillä. Uuteen kotiimme valitsimme mieluummin erilliset koneet jo energian ja veden kulutuksen takia. Meillä ainakin tuo kuivaava kone kuivasi pyykin veden avulla.

  9. Itselläni ei ole kokemusta, mutta ystäväni osti sellaisen ja ei ollut ollenkaan tyytyväinen koneeseen. Aika pian sanoi kuivauspuoli sopimuksen irti … tietysti sen aikaa kesti, kun takuu oli voimassa ja korajus olisi maksanut maltaita, joten hän käyttää sitä nyt pelkkänä pesukoneena. Koneen merkkiä en muista.

    • suvi m Reply

      Ok, katsotaan miten arki lähtee rullaamaan meidän koneen kanssa. Moottorille on 10 vuoden takuu. 🙂

  10. Meillä on ollut noin vuoden käytössä kuivaava AEG:n pesukone, joka toimii lämpöpumppu-tekniikalla, eli se ei käytä vettä kuivaamiseen. Olemme olleet tyytyväisiä, kunhan ensin totuimme todella pitkiin pesu/kuivaus ohjelmiin. Koneen lisäksi meillä olisi käytössä kuivauskaappi, mutta se on ollut päällä vasta pari kertaa.

    Aiemmin meillä oli erillinen pesukone ja kuvausrumpu. Kuivausrumpu oli todella nopea, mutta kuumensi pyykit aina polttavan kuumaksi. Kuivaava pesukone kuivaa mielestäni viileämmällä ilmalla ja muutenkin vaatteet näyttävät säilyvän paremmassa kunnossa.

    • suvi m Reply

      Kiva kuulla kokemuksia muilta! 🙂

      Meillä on nyt viikon verran ollut tuo LG:n kuivaava pesukone ja täytyy sanoa, että olen todella tyytyväinen hankintaan! Pesu+kuivaus ei kestä normaalia pesutornia kauempaa ja koneeseen mahtuu aivan järkyttävän paljon pyykkiä! Toivottavasti vaan tekniikka kestää monta vuotta – sitä jännitän ehkä eniten näin Mielen koneiden jälkeen.

  11. En ole ikinä omistanut kuivuria, koska olen sitä mieltä et pesutorni kauhea hökötys. Nyt kuitenkin ostimme kuivaavan LG:n koneen. Ei mitään valittamista. Myyjä hölmönä kysyi et onko tilan puute, kun et ota pesurornia. Joo ei ole.

    • suvi m Reply

      Mekin olemme todella tyytyväisiä LG:n kuivaavaan pesukoneeseen ja on ihanaa saada lisää laskutilaa kodinhoitohuoneeseen. Saa nähdä kestääkö LG yhtä monta vuotta kuin vanha Mielemme…epäilen.

  12. Kuivausrumpu satunnaisessa käytössä (kesällä kuivaan kaiken ulkona, talvella lakana- ja pyyhepyykin rummussa), joten harkinnassa kuivaavan pesukoneen hankinta tilan säästämiseksi…joten kiinnostaa kokemuksesi nyt kun teillä on kuivaava pesukone ollut jo useamman kuukauden käytössä 🙂

    • suvi m Reply

      Aikeissa on kirjoitella kokemuksista oma postaus… Sen verran voin jo sanoa, että olemme olleet kyllä oikein tyytyväisiä hankintaan. 🙂

  13. Nyt saa Whirpoolin 299€ eli hajonneen Boschin kuivausrummun tilalle halvin mahdollinen erillinen kone!

  14. Hei, kuinka on mennyt kuivaavan pesukoneen kanssa. Onko ollut mitään ongelmia? Tässä suunnitellaan rouvan kanssa AEG:n kuivaavan pesukoneen ostoa.

    • Suvi M Reply

      Hyvin on mennyt. Ei ole ollut mitään ongelmia. 🙂 Pyykit ovat ehkä vähän ryttyisempiä kuin erillisessä kuivurissa kuivatessa…

  15. Eva-Liisa Laitinen Reply

    Heippa, meillä hajosi 12v. vanha LG:n pesukone vuosi sitten, (jotkut vesiletkun tiivisteet tai jotain….) Se korjattiin ja nyt on vuoden toiminut kunnes tässä muutama päivä sitten oli taas kylppärin lattia täynnä vettä. Eilen testasin uudestaan ja sama juttu. Nyt sitä ei ehkä enää kannata korjata.

    Haaveilen kuivaavasta pesukoneesta ja olen tässä tutkiskellut kaikenlaisia vertailuja. LG ei niissä ole saanut kovin hyviä arvosteluja. Olin kuitenkin ajatellut juuri LG:tä, koska vanha pesutorni toimi niinkin kauan todella hyvin. Kuivurin pistäisin pois kokonaan niin saisi laskutilaa ja muutenkin tuntuu, että meille sopisi paremmin kuivaava pesukone, koska kuivurin käyttö on ollut melko satunnaista. Tämä varmasti riittäisi lakanapyykin kuivatukseen.

    Mielelläni kuulisin näin muutaman vuoden käytön jälkeen oletko vielä yhtä tyytyväinen hankintaan?

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.