Värihaasteen viimeiseksi väriksi olen valinnut keltaisen. Keltaista olen aiemminkin käyttänyt tehosteena ja se oli ehkä itsestäänselvin värivalinta minulle. Näin sohvannurkkaan tuli keltaista ilmettä:

IMG_2534

IMG_2545

IMG_2544

HAY:n keltainen putkivalaisin oli aikoinaan jonkin aikaa olohuoneessamme, kunnes siirsin sen pojan huoneeseen. Sinne se sopiikin paremmin. Johanna Gullichsenin keltasävyinen koristetyyny on yksi suosikeistani ja se onkin usein näkynyt blogikuvissani. Pöydälle valitsin korurasian, joka kuuluu minun käsikorulleni sekä Kosta Bodan keltaiviiruisen lasin.

”Yksi väri. Yksi päivä. Haasteen tarkoituksena on löytää kodista 5 väriä ja esitellä ne eri päivinä ja haastaa jokaisena päivänä joku mukaan.” Haaste on lähtöisin Syhinä-blogista. Tämä haaste on kiertänyt jo tosi monessa blogissa, mutta jos se ei ole vielä tavoittanut sinua ja haluaisit sen toteuttaa, niin nappaa haaste tästä. En siis tällä kertaa haasta ketään bloggaria erityisesti.

Minusta tätä haastetta oli tosi kiva tehdä ja halusin näyttää kuinka sama kohta kodista voi näyttää erilaiselta vain koristetyynyjä ja pienesineitä vaihtamalla. Otin haasteen kuvat kerralla eräänä sunnuntaipäivänä ja jälkeenpäin tulikin mieleen jotain esineitä, joita jäi kuvista pois.

viisivaria

Mistä somistuksesta pidit eniten: vaaleanpunaisesta, vihreästä, sinisestä, ruskeasta vai tästä keltaisesta? Minä en oikein osaa sanoa, sillä usein sekoittelen värejä keskenään tai pitäydyn neutraalissa ilmeessä (kuten tällä hetkellä). Mutta jos ihan pakko on valita, niin valitsisin vihreän. Tai vaaleanpunaisen. 😉

Translation: I got a blog challenge where the aim is to choose different colour in five blog posts. One colour, one day for five days. In this last blog post I chose yellow. Which one of these is your favourite?

Author

36 Comments

  1. Vaikea valinta mutta kuvien perusteella sanoisin myös että vihreä, koska kuviollinen tyyny on superihana!

    • Saanan ja Ollin kuviollinen tyyny on minunkin suosikki. Se on ihana myös siksi, kun se on niin iso. <3

    • Ok, kiva kuulla! 🙂 Sininen kyllä minuakin houkuttelee, mutta lisäisi tuohon varmaan vielä jonkin toisen tyynyn kaveriksi. Nyt noudattelin vain tiukasti värihaastetta… 😉

  2. Keltainen ehdottomasti! se tuo iloa & pirteyttä neutraaliin taustaan. Toisaalta tuo ruskea on myös herkullinen sävy, joka sopii hyvin ja sekä lamppu, tyyny että lanterna ovat ihania.

    Mietin pitäisiköhän minunkin eka kertaa ottaa osaa johonkin haasteeseen….hhhmmmm.
    Uskaltaisinkohan…

    t.Tiina

    • Kävinkin kurkkaamassa, että olit napannut haasteen! Hienoa! 🙂

      Keltainen on kyllä minustakin kiva piristeväri. Tuo ruskea stailaus ei taas tunnu ihan omalta…

  3. Sininen, vihreä ja vaaleanpunainen olivat kaikki kauniita. Keltaisessa luulin tuota valaisinta mopin varreksi… Hih, olen ilmeisen design-lukutaidoton 😉 Kiva haaste, kiitos tästä!

    • Heh, hyvä mopinvarsihan tuo olisi! 😀 😀 😀 Ymmärrän kyllä, sillä samankaltaisuutta on pelkän kuvan perusteella kyllä.

  4. vihreä on lemppari, vaikkei vihreätä meidän kodin sisustuksessa olekaan koskaan nähty : >

    • Ei meilläkään kovin paljon vihreää ole, joten yllätyin että pidän siitä niinkin paljon. Toisaalta nuo vihreän sävyt ovat aika neutraaleja. Ainoastaan Saanan ja Ollin tyynyssä oli voimakkaampaa vihreää.

    • Mukava kuulla, että noin moni väri miellytti. 🙂
      Helpostihan tuota voisi mopinvarreksi luulla… 😀 Varsinkin kun valaisin ei ole päällä…

  5. Tykkään ruskeasta ihan mahottomasti. Johtuneeko vuodenajasta mutta se on kaikkein houkuttelevin.
    Hih..minäkin luulin keltaista putkea mopinvarreksi. En olisi kehdannut tähän sitä kirjoittaa mutta kun Kaisa rohkeni, niin tunnustan minäkin tyhmyyteni. Ajattelin, että näytät meille ettei sisustuksen tartte olla niin vakavaa 🙂
    Tiina

    • Heh, hyvä että tunnustitte! Päivän piristys! 😀 Ei sisustuksen tokikaan tarvitse olla vakavaa.
      Ruskea stailaus sopii kyllä tähän aikaan…

    • Vaaleanpunaisesta pidin minäkin yllättävän paljon. Aiemmin olen vain yhdistänyt noita roosan sävyisiä koristetyynyjä muihin väreihin, mutta näin tosi pelkistettynäkin näyttää kivalta. 🙂

    • Ok, kiitti mielipiteestä! 🙂
      Mopinvarsi on muuttanut takaisin pojan huoneeseen… 😉

  6. Minun suosikkini on sininen: tyylikäs ja ajankohtainen. Sopii myös tähän vuodenaikaan. Olisi hienoa nähdä kuva tuosta keskustelua herättäneestä keltaisesta valaisimesta omalla paikallaan :).

    • Sinistä olisi kiva laittaa enemmänkin kotiin. 🙂
      Se valaisin taitaa näkyä jossain lastenhuoneen kuvissa, mutta niistä postailen harvemmin, sillä huoneet eivät yleensä ole kuvauskunnossa. ;D Eikä äiti siellä niin paljon sisustele kuin muualla – lastenhuoneet ovat lasten valtakuntaa ja saavat itsekin sisustella siellä.

  7. Hämmästyttäen itseäni pidän eniten vaaleanpunaisista tehosteista. Meiltä sitä väriä ei löydy kuin ihan muutamasta tytön vaatteesta. Ehkäpä olen pikkuhiljaa alkanut lämmetä tuolle värille, kun tyttö pian 2 v. – siedätys hoitoa. 🙂 Pitäisipä omaan kotiinkin vaihtaa useammin tekstiilejä.

    • Tuollainen vähän puuterisen sävyinen vaaleanpunainen voi olla ihan tyylikäs valinta. Sävy on olennainen juttu. Jos valitsee liian kirkkaan vaaleanpunaisen sävyn, on fiilis ihan eri. Tekstiilejä on kyllä niin kiva vaihdella! 🙂

  8. Pidin ehdottomasti eniten vaaleanpunaisesta somistuksesta. Viimeksi esittelemäsi keltainen on toinen lempparini. Toinen somistus on harmoninen ja toinen pirteä. Molemmat ovat omaan makuuni sopivia. Koska minulla on tapana yhdistellä värejä, saattaisin kuitenkin omaan olohuoneeseeni laittaa sopivassa suhteessa sekaisin kaikkia esittelemiäsi värejä. 🙂

    • Kiva kuulla! 🙂 Kyllä minäkin luontevimmin sekoittelisin näitä keskenään. Jonkin aikaa sitten tykkäsin tosi paljon puuterisen vaaleanpunaisen ja keltaisen yhdistelmästä. Minulla olikin juuri tuo Gullichsenin tyyny ja HAY:n puuterisen sävyinen koristetyyny soffalla silloin.

    • Heh, kävin kurkkaamassa blogiisi ja ymmärrän miksi valitsit keltaisen. 🙂
      Pitääpä itsekin piipahtaa siellä Vajassa…

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.