Olen aivan hullaantunut siniseen! Kokosin inspiraatiokollaasia asioista, jotka innostavat nyt erityisesti. Melko sinisävyinen siitä tuli.

inspiroi_nyt

Ihania nyt:

  • värillinen lasi
  • utuiset ja tummat sinisen sävyt
  • messinki ja kulta harmaata vasten
  • puuteriset pastellisävyt
  • vesivärikuosit
  • pallokuosit

Tekisi mieli täydentää juomalasivalikoimaa muutamalla savuisen sinisellä lasilla: Iittalan Kartio-lasit sävyssä ”Sade” olisi juuri se mitä etsin. Myös värilliset maljakot houkuttelevat. Tummaan, samean siniseen yhdistelisin hempeitä puuterisia pastellisävyjä, vaikkapa vain muutaman koristetyynyn muodossa. Toinen väriyhdistelmä, joka ihailen juuri nyt on harmaan ja messingin/kullan yhdistelmä (tähän liittyen olenkin kirjoittamassa erästä toista postausta). Pari uutta kaffikuppia piristäisi myös aamukahvihetkiä: Marimekon Sääpäiväkirja-sarjan kupponen olisikin ihana! Vesivärikuosit ihastuttavat nimittäin edelleen.

Olen tänä keväänä innostunut erityisen paljon Marimekosta. Jonkin aikaa sitten mietin, että olisi kiva pedata välillä kuviollisilla pussilakanoilla: mieleeni tuli etenkin tummansiniset lakanat, joissa olisi valkoisia pieniä pilkkuja. Jonkin aikaa googlattuani pilkullisia lakanoita löysin Marimekon Fokus-pussilakanasetin jostain ulkomaisesta verkkokaupasta. Marimekon omilla sivuilla niitä ei enää ole – onkohan Fokus-sarjan lakanoiden valmistus lopetettu, tietääkö kukaan?

Translation: Things that inspire me at the moment: shades of blue, coloured glassware, brass/gold against grey (lovely colour combination), pastels in powder tones, water coloured patterns, dots and round shapes. Somehow Marimekko has inspired me this spring.

Pics: Fantastic Frank / Marimekko / Iittala

Author

8 Comments

  1. Voi kun olen usein sadatellut, ettei Marimekko valmista tuplalevyisiä pussilakanoita! Monia tosi kivoja kuoseja heidän pussilakanoistaan kun löytyy. Ja mulle on tuosta Fokus-kuosista aina tullut mieleen Iittalan Kastehelmi 🙂

    • Niinpä, tuosta tulee kyllä Kastehelmi mieleen! 🙂 Meillä on vain yhdet Marimekon lakanat, jotka saatiin aikoinaan häälahjaksi… <3

    • Marimekolla on kyllä monesta muustakin kuosista tarjolla tuplapussilakanoita, mm. maailman ihanimmista trikooraitalakanoista 🙂 kannattaa käydä kyselemässä liikkeistä lisää, voivat näyttää ajantasalla olevat kuvastot, joista näkee mitä kaikki tuplapussilakanoita on valikoimissa ja mitä on tulossa tänä vuonna 🙂 Verkkokaupassa ei suinkaan ole koko valikoimaa jostain syystä ja monet eivät sitä tiedä. Terkuin Marimekon myyjätäti

  2. Hmmm mulla on kyllä muutamia Marimekon tupaleveitä pussilakanoita.. Kylläkin jo muutaman vuoden vanhoja, joten voi olla etteivät enää tuotannossa. Mutta tuo Fokus näyttää kyllä niin ihanalta, jotenkin nostalgiselta..

    • Totta, katsoin Marimekon nettisivuja ja onhan siellä tuplaleveitäkin! Tuuli-kuosi oli kylläkin omaan makuuni ainoa sellainen ainakin tällä hetkellä, ehkä olen aiemmin kiinnittänyt huomioni niihin vähiten hillittyihin joista ei sitten ole leveämpiä ollut saatavilla (Unikosta en tykkää).

      • No onpa hyvä, että tuplaleveitäkin saa! 🙂 Pitääkin käydä kurkkimassa mikä tuo Tuuli-kuosi on…ei nyt tule mieleen.

  3. Sininen on minullakin tullut vahvaksi suosikiksi sisustusjutuissa. Olohuoneeseen valikoitui jo syksyllä Vallilan sinimäntyinen Kallsvik ja jossain kaukaisessa haaveessa ollut jo pitkään Gan Rugsin Palermo.

    • Sellaiset ”sameat” ja pehmeät siniset viehättävät minua erityisesti. On jännä seurata lisääntyykö sinisen värin käyttö yleisestikin nyt suomalaisten sisustuksissa… 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.