Sisustusblogeissa on jo jonkin aikaa kiertänyt haaste, jossa bloggaaja haastetaan kertomaan kuka kodissa päättää kaapin paikan sisustuksen suhteen. Minä sain haasteen Sadulta ”All you need is white” blogista, kiitosta vain! Ehkä arvaatte jo kuka meillä sisustuksen linjat vetää, mutta on kuitenkin kiva avata tätä aihetta vähän tarkemmin, sillä asia ei ole ihan niin mustavalkoinen kuin saattaisi luulla.

Kuvituksena tässä isännän valtakuntaa, eli saunatupaa. Yleensä olen ottanut kuvia saunatuvalla silloin, kun olen stailannut siellä. Näissä kuvissa saunatupa on melko normaalissa tilassa. Meinaamme tässä jossain vaiheessa ottaa lautaseinän pois, sillä nyt siellä on liikaa ”efektejä”. Yhtenäinen seinäpinta loisi rauhallisempaa tunnelmaa ja vähentäisi liiallista mustavalkoisuutta. Mattokin taitaa mennä vaihtoon… Vai kukas siitä sisustuksesta päättikään…?

marimekon_tyynyt

1. Osallistuuko puolisosi sisustuksen suunnitteluun?

Keskustelemme kyllä sisustuksesta, mutta minä saan onneksi melko vapaat kädet. Olen siitä todella kiitollinen, sillä ahdistuisin jos joutuisin asumaan kodissa, jossa en viihtyisi. Olemme järkeilleet tämän asian niin, että koska sisustus on minulle tärkeää ja rakas harrastus, on luonnollista että saan vaikuttaa siihen. Jos se ei toiselle ole niin tärkeää, niin miksipä siitä sitten sen enempää vääntää. Tietysti kysyn Mankun mielipidettä ja keskustelemme sisustuksesta…joskus kuulemma vähän liikaakin. 😉 Saunatupa on tila, joka on enemmän Mankun valtakuntaa. Olen kuitenkin toivonut, että se säilyisi sellaisena tilana, jota voisin tarvittaessa käyttää kuvien stailaamisessa.

Ja asuuhan meillä kaksi pienokaistakin – heidän mielipiteitään kunnioitan oman huoneen suunnittelussa, enkä halua lastenhuoneiden näyttävän siltä, että ”äiti on vähän sisustellut”.

 

smeg_tykki

2. Jos vastasit ei, toivoisitko puolisosi osallistuvan enemmän kodin sisustamiseen? Jos toivot, miten haluaisit hänen osallistuvan?

Vaikka minä päätäkin sisustusasioista, Mankku kyllä osallistuu aktiivisesti. Mankku on innokas nikkaroija ja innostuu tosi nopsaan jos ehdotan jotain nikkarointia tai huoneen fiksausta. Se onkin yksi juttu miksi sovimme niin hyvin yhteen: minä suunnittelen ja Mankku toteuttaa. Juuri eilen Mankku sanoi, että ”voi kun pääsisi taas rakentamaan”. Viime kesänä oli ihan huippua yhdessä suunnitella terassikalusteita! On minulla uusiakin nikkarointijuttuja mielessä… 😉 Niin ja kyllä Mankku itsekin keksii kivoja ideoita: kuvissa näkyvä stereohyllykkö on hänen itsensä ideoima ja rakentama.

stereotMankun suunnittelema ja rakentama stereohyllykkö

3. Eroavatko makunne toisistaan?

Eipä juurikaan. Piti ihan tarkistaa vielä Mankultakin mitä mieltä hän on tästä. Mankulle tuotteiden käytännöllisyys ja mukavuus tulee ennen kaikkea, minulle merkkaa visuaalisuus enemmän: hyvässä tuotteessa/huonekalussa nämä ominaisuudet yhdistyvät.

kaiuttimet

4. Riitelettekö sisustusratkaisuista?

Eipä oikeastaan. Muistan kyllä muutaman kipakan keskustelun raksa-ajoilta, mutta aina on kompromissi löydetty. Viimeisin vääntö on käyty saunatuvan sohvasta: Mankku haluaisi hankkia sinne uuden sohvan, sillä tämä nykyinen on huono istua. Olen siitä samaa mieltä, mutta minusta tuntuisi turhalta laittaa muuten hyväkuntoinen sohva pois ja tuossa sohva on niin kätevä kääntää makuuasentoonkin. Ei siellä saunatuvalla kuitenkaan niin paljon istuta ja olen sitä mieltä, että irtotyynyjen avulla sohvaan saan muokattua hyvän noja-asennon. Mutta katsotaan mihin ratkaisuun päädytään…

saunatuvan_sohva

5. Teettekö kotiin tulevat hankinnat yhdessä vai erikseen?

Kyllä minä teen perushankinnat itsenäisesti. Suuremmista hankinnoista keskustellaan kyllä yhdessä. Taannoin Mankku kannusti minua hankkimaan vintage-Jieldén kun ensin epäröin raaskinko laittaa säästöjäni siihen. Vastaavasti Mankku tekee omia harrastushankintojaan itse. Hän on hurahtanut vintage-hifiin ja meidän saunatupa onkin täyttynyt kaiuttimista ja vanhoista hifilaitteista viime aikoina. Mankku on innostunut myös fiksailemaan vanhaa Volvoansa.

stereot_tuuletin

6. Kuinka paljon kompromisseja teette yhteisen kodin sisustuksen eteen? Kumpi joustaa enemmän?

Kuten aiemmin jo mainitsin, silloin tällöin on tehty kompromisseja. Lähinnä raksa-aikana. Mankku halusi mielummin tummat ikkunanpuitteet myös talon sisäpuolelle, kun minä taas olisin silloin valinnut valkoiset. Siinä tehtiin kompromissi ja olen ollut ihan tyytyväinen tähän ratkaisuun. Muitakin kompromisseja on varmasti tehty…

saunatupa_ovi

7. Miltä puolisosi koti näytti silloin, kun ensimmäistä kertaa vierailit siellä? Tuliko välittömästi olo, että tämä on tässä vai mietitkö hiovasi puolison maun paremmaksi/toisenlaiseksi?

Mankun ensimmäinen oma koti oli opiskelija-asunto, jossa oli vain yksi huone. Siellä oli paljon Muumi-juttuja: Muumi-verhot yms. Mankku oli varsinainen Muumi-fani nuorena. Se puoli on karissut pois vuosien varrella. Muumi-tatuointi ei kyllä lähde pois… 😉

Tämä haaste piti vielä antaa eteenpäin: minäpä lähetän haasteen Divaani-kollegoilleni: Kesällä kerran -blogiin, Kettukarkkiin ja Villa Solsidaniin!

Translation: I got a blog challenge where the idea is to answer questions about who makes the decisions regarding interior decoration in your home. I feel very lucky that my husband lets me decide almost everything when it comes to decoration. However, he has his room (our sauna house) where he can decorate according to his hifi-hobby.

Author

14 Comments

  1. Liputan hyvän sohvan puolesta ihan jo leffan katselunautinnon takia ;-). Vanhanhan voi myydä eteenpäin tai antaa hyväntekeväisyyteen niin tilanne on ihan win-win.
    Meillä menee niin että mä heittelen ideoita enemmän mutta päätökset tehdään yhdessä. Paitsi sohvatyynyt, pyyhkeet ja astiat ei miestä juuri kiinnosta. Isompi tv sitäkin enemmän ;D

    • Jep, mutta aina kun katsotaan saunatuvalla leffaa, niin käännetään sohva makuuasentoon (se kun sujuu niin kätevästi). Sohvalla istutaan yleensä vain silloin, kun istuskellaan saunalla iltaa ystävien kanssa. Mutta katsotaan katsotaan miten sohvan kanssa käy… 🙂 Täälläkin kyllä kaikenlainen elektroniikka kiinnostaa isäntää paljon enemmän kuin minua.

  2. Meillä mies on ainoastaan kerran pistänyt ja jyrkän ein, kun olisin siihen aikaan halunnut Kartellin Victoriat ruokailutilan tuoleiksi. Itse näppäränä ajattelin niiden olevan lapsiperheessä käytännölliset, kun sen kun vaan rätillä huiskii puhtaaksi, mutta tottahan se on, että onhan ne ehkä maailman epämukavimmat istua yhtään pidempää aikaa… :DD

    • Ymmärrän pointtisi, mutta kyllä se istuinmukavuus on tosi tärkeää ruokapöydän tuoleissa. Ja ehkä ne Victoriat olisi jossain vaiheessa kuitenkin alkaneet kyllästyttää…? 🙂

  3. Näitä haasteita on ollut kiva lukea nyt, kun meillä on alkamaisillaan uusi remontti. Erityistä keskustelua on aiheuttanut takkahuone, jonka funktio on vähän samanlainen kuin teidän saunatupa. Aten mielestä se saisi olla vaikka ihan rumakin, kunhan ajaa asiansa. En oikein ole vielä niellyt ajatusta rumasta huoneesta… 😉 varsinkin, kun se on kiinteästi yhteydessä asuntoon. Eiköhän tässä joku kompromissi löydetä.

    • Heh, kuulostaa melko tutulta. 🙂 Kyllä tekin varmasti vielä kompromissin löydätte. Tsemppiä remonttiin! 🙂

  4. Kiitos haasteesta! Muumi-tatuointi jäi kyllä askarruttamaan… 😀

  5. Onko jossain vaiheessa tullut postaukset teidän edellisistä asunnoista? Ainakin Harmajasta edellinen, jonka itse rakensitte on mennyt minulta ihan ohi 🙂

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.