Category

Sisustus

Category

Törmäsin tässä blogeja selatessani kuvaan, jossa näkyy miten kivalta näyttää, kun yhdistelee erilaisia Blossa-glögipulloja kynttiläasetelmassa. Meillä on kylläkin vain tämän vuotisia pulloja, kuten aiemmin kirjoittelin, mutta eiköhän…

Luin tänään T.i.l.a-ohjelman Facebook-sivun statuspäivityksestä ettei ohjelma jatku enää. ”Tilalle” on tullut uusi sisustusohjelma Tyylivarkaat. Katsoin Tyylivarkaat ensimmäisen kerran viime sunnuntaina sattumalta ja nyt tässä tätä kirjoittaessa…

Sain Padmerinelta mukavan haasteen, jossa kuuluu kertoa kahdeksan asiaa itsestään. Tämmöiset haasteet ovat minusta mukavia, sillä on kiva saada tietää bloggaajasta enemmän. Olen joskus vanhassa blogissani tehnyt haasteen,…

Sain arvosteltavaksi uuden sisustuskirjan K niin kuin koti. Kirjassa esitellään 10 suomalaista aitoa kotia, ei stailattuja luksusasuntoja. Kodit ovat asukkaiden itsensä sisustamia ja lukijoiden on helppo poimia…

Tänään olemme laittaneet vähän jouluvaloja esille. Ihan pikkuisen vain. Eteiseen laitoin Ikean tähdet, jotka meillä on ollut jo monta vuotta. Lapset olivat innokkaita apureita. Nyt…

Olen tässä viime aikoina ihmetellyt, että miksi kuvistani tulee niin kellertäviä. Lapset tuossa pelasivat jalkapalloa eteisessä ja sain hetken omaa aikaa. Otinpa sitten kameran ja viime jouluna…

Sanonpa vaan, että jo on aikoihin eletty, kun pitää käydä glögitkin varaamassa Alkosta! Kyseessä on tietysti tuo paljon puhuttu Blossan vuosikertaglögi. Kaksi vuotta sitten en vielä tiennyt tästä…

Minulla on ajatukset vahvasti joulussa. Ensimmäinen joulu uudessa kodissa! Tekee mieli panostaa koristeluun ja kaikenlaiseen jouluvouhotukseen. Sisustusblogi.fi:n puolelle kirjoittelin juuri Tine K Homen joulutyylistä. Tyylikkäitä joulukoristeita on aika…