Author

Suvi M

Browsing

Kirjahylly on laitettu osiin ja kummassakin lastenhuoneessa on nyt yksi kirjahyllyn pala. Työhuoneeseen ei tullutkaan Sovellaa vaan Elfaa, mutta nehän ovat ihan samanlaisia. Vielä täytyy järjestää kaikki tavarat hyllykköön ja ostaa muutama nätti säilytyslaatikko sekalaiselle roinalle. Hyllystä tuli ihan hyvä!

Lastenhuoneiden säilytysasiat ovat painaneet mieltäni. Kummankin huoneessa on vaatekaapin lisäksi kaksi samanlaista lipastoa, johon mahtuu paljon tavaraa. Mutta esim. kirjoille ei ole vielä ollut sopivaa paikkaa. Kunnes keksin, että siirrämme lastenhuoneisiin Ikean kirjahyllymme työhuoneesta. Kirjahylly on kahdessa osassa, joten kumpikin saa yhden osan. Jee, se pulma ratkesi! Toki…

Huh, nyt ollaan kotiuduttu! Olipas monipuolinen ja mielenkiintoinen reissu. Perjantaina olin Helsingissä eräässä blogiin liittyvässä koulutuksessa ja jatkoin siitä sitten matkaa Turkuun, jossa vietimme lauantaina meidän isin synttäreitä. Välissä ehdin käydä vähän ostoksillakin. Hankimme kotiin muutamia juttuja Koodista (Hay:ta taas) sekä Ikeasta kaikenlaista pientä ja tarpeellista kuten matot…

Päätin tänäkin vuonna olla mukana tukemassa Kissakaveria Ei Jätetä! -kampanjaa ja kantaa korteni kekoon jakamalla tietoa blogini välityksellä sekä tietenkin omalla lahjoituksella. Kampanjasta voit lukea tarkemmin kissakaveri-nettisivuilta, mutta lyhykäisyydessään on kyse siitä, että ihmisiä kannustetaan vastuulliseen lemmikin omistajuuteen. Kampanjan järjestävät SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry ja Whiskas…

Sain tänään mieluisan paketin. Siskoni oli lähettänyt minulle Therese Sennerholtin kortteja! Noita on jälleen saapunut Koodiin. Olen kovasti tykästynyt Theresen töihin ja yksi hänen taulunsa löytyykin jo meiltä ennestään. Noista korteista minun ehdoton suosikkini on tuo ”I eat cake in bed”. Printtityöt ovat vain osa seinillemme tulevaa…

Olemme nyt asuneet uudessa kodissa reilun kuukauden. Ajattelin kirjoitella vähän niistä ratkaisuista, joihin olemme olleet erittäin tyytyväisiä ja toisaalta myös sellaisista jutuista, jotka eivät ole menneet ihan nappiin. Näihin asioihin kiinnittää helpommin huomiota, kun on juuri muuttanut sisään, myöhemmin oivallukset ja virheet unohtuvat arjen keskellä, kun niihin tottuu.…

Sain ihanaiselta Cocolta mukavan haasteen, johon ajattelin tarttua. Haaste liittyy kampanjaan, jossa tarkoituksena on kuvata oma ”Smile-hetki” – hetki, joka saa sinut hymyilemään. kuva ehtaa Photobooth laatua Minut saa tietenkin hymyilemään omat lapset ja läheiset sekä monet pienet arkiasiat. Ajattelin nyt kuitenkin lähestyä aihetta blogin näkökulmasta: minut saa…

Täällä ollaan sairasteltu, joten blogin puolella on ollut hiljaisempaa. Meille iski oksennustauti ja eilinen päivä vietettiin sängyssä. Nyt alkaa jo helpottaa. Toivottavasti tämän vuoden mahataudit on nyt meidän perheen osalta sairastettu, olihan tämä jo kolmas tänä vuonna. Kotimme sisustus on vieläkin melko keskeneräistä, mutta tässä pieni kurkistus eteisen…

Aiemmin mainitsinkin, että Kannustalolta on tulossa uusi moderni-malliston esite, jossa esitellään uusia Harmaja-malleja. Siitä lähtien olen vähän väliä käynyt Kannustalon nettisivuilla kurkkimassa, olisiko uusi esite jo virtuaalimuodossa – ja nyt vihdoin se sieltä löytyi. Esitteestä löytyy kauniita kuvia ja käytännöllisiä tilaratkaisuja. Mutta onneksi ei tullut sellaista fiilistä, että…

Lastenhuoneet ja työhuone ovat meillä keskeneräisimmät huoneet tällä hetkellä. Lastenhuoneisiin täytyisi asentaa kirjahyllyt paikoilleen, laittaa taulut seinille ja löytää sopivat matot lattialle. Hyvin siellä kuitenkin leikit sujuu, vaikka keskeneräistä vielä onkin. Tiedättekös mitä tässä kuvassa tehdään: …no, leikitään ”lintupeliä”, eli Angry Birdsiä. Ja tiedättekös mikä on aivan ihanaa?…

Moikka moi! Blogger toimii taas, jee! Ajattelin vain tulla kertomaan, että huomenna alkaa Sisustuksen Koodissa kesän avausale ja mm. aiemmassa postauksessa mainitsemani Fatboyn riippukeinun saisi nyt mukavaan hintaan. kuva: studio coolpool Eipä mulla muuta tällä kertaa. Nyt jääkiekkoa katsomaan!