Author

Suvi M

Browsing

Joulu alkaa olla ihan lähellä ja joululahjaideat pyörivät mielessä. Aikuiselle voi olla hankalaa keksiä lahjoja ja kuitenkin on kiva antaa jotakin, ja niinpä meidän perheessä on ollut tapana antaa pieniä joululahjavinkkejä toisillemme sähköpostitse tai muutenkin. Kokosin nyt tähän postaukseen oman toivomuskollaasini. Sikko voisi tehdä saman omassa blogissaan, vink…

Taas olen täällä käärinyt kukkaruukkuja. Tällä kertaa kääreeksi valikoitui Marimekon lahjapaperi, joka on peräisin isäinpäivälahjasta. Naru on samaa kuin muissa aikaisimmissa viritelmissäni. Olen nyt ihan hurahtanut tähän ideaan, mutta se johtuu ihan siitä ettei minulla ole kivoja ruukkuja, joihin kukkia istuttaisin. Tämä on niin kätevä tapa naamioida…

Arvatkaas mitä? Emme ole vieläkään löytäneet niitä meidän Mulberryn tyynynpäällisiä. Etsitty on ahkerasti. Hukassa ovat myös punaiset Linumin samettityynyt sekä meidän joulupöytäliina. Samassa paikassa luultavasti kaikki. Voi että, joulukin lähestyy jo uhkaavasti! Anoppi on ollut taas ahkera ja kutonut meille tuollaisen kauniin tyynynpäällisen. Aivan ihana ja sopii niin…

Ihanaa, että tänään on vapaapäivä! Aamu alkoi rennosti hitaalla aamiaisella ja sen jälkeen oli vuorossa pienimuotoista siivousta. Päivänvaloa ei nykyisin riitä moneksi tunniksi, joten näpsäisin kuvia ympäri kotia – saa vähän blogimateriaalia ”varastoon”. Suurimman muutoksen koki tänään ruokailutilamme, josta purin tauluasetelman pois ja laitoin tilalle yhden suuren isäni…

Ei se viime viikonloppu ihan täysin harakoille mennyt; sain nimittäin olla kokoamassa yhtä unelmieni valaisinta. Asettelin teräslankoja ja lappusia kuvassa näkyvään Ingo Maurerin Zettel Z -klassikkovalaisimeen. Tuo valaisin on yksi kauneimmista esineistä, jonka tiedän – ja koti, jossa se sijaitsee on myös yksi kauneimmista, missä olen…

Olemme viettäneet tämän viikonlopun vain levätessä, sen kummempia hääräämättä. Vaikka mitä olisi voinut tehdä, mutta joskus täytyy viettää tällaisiakin viikonloppuja. Tänä viikonloppuna olisi esim. voinut jalostaa näistä Kodin Terrasta löytämistäni kukkapöydistä jotain uutta. Jalkojen muotokieli viehättää minua kovasti – muistuttavat hiukkasen Eamesin tuotteiden muotoilua. Ajattelin, että noita jalkoja…

Joulukuun ensimmäinen päivä. Lapset saivat avata ensimmäiset luukut kalenterista – voi sitä riemua! Tyttömme oli saanut päiväkodissa olla ensimmäisenä kurkistamassa joulukalenteriin ja innoissaan kertoi siitä heti minulle, kun hain lapset kotiin. Päiväkodin kalenterista tuli langasta tehty tonttu mukanaan seuraava teksti: ”Tontut ovat kertoneet, että olet kohtelias tyttö…

Kirjoittelin alkusyksystä tuijista, jotka ostin koristamaan sisäänkäyntiämme (voit lukea jutun tästä). Ajattelin pitää ne ruukuissa talven yli, joten niinpä oli keksittävä jokin keino suojata kasvit liialliselta kylmyydeltä. Äitini keksi, että voisin vuorata ruukut styroksilla ja kiepsauttaa ympärille sanomalehteä tms. Jalostimme Mankun kanssa tuota ideaa siten, että kiepsautimme ruukun…

Viaplay-arvonnan voittajat on nyt arvottu ja tällä kertaa arpa suosi seuraavia nimimerkkejä (nimimerkin jälkeen on päiväys, jolloin kommentti on jätetty): [email protected], 26. marraskuuta 2011 20.00 Nea, 25. marraskuuta 2011 23.04 Lumi, 25. marraskuuta 2011 21.57 marika.vaisanen(at)me.com, 27. marraskuuta 2011 21.56 Padmerine, 25. marraskuuta 2011 21.57 Marjukka, 25.…

Eilinen päivä meni pikkujouluillessa perheen kanssa, joten en ehtinyt tänne postailemaan. Tontut kävivät jättämässä lapsille pienet pikkujouluyllärit ja tämä päivä on mennyt mukavasti niillä leikkiessä. Joten ehti äitikin sitten vähän kuvailemaan. Kuten aiemmin mainitsin, saimme vanhemmiltani heidän vanhan viininpunaisen villamaton. Se sopii nätisti olohuoneeseen näin joulun aikaan.…

Monet viettävät tänä viikonloppuna pikkujoulua. Myös täällä Valkoinen Harmaja -blogissa ollaan pikkujoulutunnelmissa tänä viikonloppuna ja sen kunniaksi päätin järjestää pienen arvonnan. Sain mahdollisuuden arpoa Viaplay-vouchereita lukijoilleni. Viaplay on Suomen ensimmäinen kiinteällä kuukausimaksulla toimiva leffavuokraamo, eli tavallaan ”elokuvien Spotify”. Alle kymmenen euron kuukausimaksua vastaan voit katsoa rajattomasti elokuvia ja…

Törmäsin tässä blogeja selatessani kuvaan, jossa näkyy miten kivalta näyttää, kun yhdistelee erilaisia Blossa-glögipulloja kynttiläasetelmassa. Meillä on kylläkin vain tämän vuotisia pulloja, kuten aiemmin kirjoittelin, mutta eiköhän niistäkin saa sitten jonkinlaisen asetelman aikaiseksi… Blossaa on muuten maisteltu ja hyvältä maistui meidän mielestä! Tällä viikolla on täällä meillä…