Blogini viisivuotissynttäreiden juhlinta jatkuu ja on aika käynnistää seuraava arvonta! Mutta ennen sitä haluan kiittää kaikkia ensimmäiseen synttäriarvontaan osallistuneita. Kiitos tosi paljon positiivisesta palautteesta ja innokkaasta osallistumisesta arvontaan! Minusta oli oikein mielenkiintoista kuulla millaisia juttuja luette mielellään sisustusblogeista. Arvontapalkinnoksi olin valinnut tuotteen, joka on kulkenut kaikissa kodeissani lapsuuden kodista saakka: Artekin klassikkojakkaran. Random.orgin avulla arvoin voittajan, joka on Himmu (nro. 242) kommentilla:

”En paljoakaan seuraa blogeja, mutta tämä on se jota säännöllisesti käyn kurkkaamassa. On mukava lukea ihan tavallisista arkiasioista, houkuttelevien kuvien maustamana. Tykkään kovasti tee-se-itse jutuista ja uutuuksista, joilla koristat kotiasi. On eri asia nähdä jokin tuote vain mainoskuvassa kuin osana oikeaa kotia. Onnea 5-vuotissynttäreiden johdosta. Ja intoa myös tuleviin vuosiin!”

Himmulle on jo lähtenyt sähköpostia. Onnea!

Tämä toinen synttäriarvonta keskittyy taiteeseen, sillä myös se on olennainen osa kotimme sisustusta. Uskon, että isäni Juhani Melenderin taide on yksi syy siihen miksi meidän kodit ovat aina olleet ”meidän näköisiä”. Taulujen avulla luon myös paljon vaihtelua sisustukseen. Juuri eilen taulut taas vaihtelivat paikkaa meillä kotona.

ruokailutilan_taulu

juhani_melender_art_large

Purin ruokailutilan seinältä tauluasetelman ja laitoin tilalle yhden suuren isäni maalauksen. Selkeä ilme on kivaa vaihtelua ruokailutilaan.

Toisella seinällä taulut vähenevät ja toisella taas lisääntyvät. Olohuoneen puolella taulut lisääntyivät, kun kiinnitin jo olemassa oleviin reikiin summittaisesti sopivia tauluja (pinkkisävyinen ei ole maalaus, vaan kortti Ikeasta), jotka olivat aiemmin ruokailutilan asetelmassa.

olohuoneen_taulut_2

olohuoneen_taulut

olohuoneen_taulut_mh

Kylläpäs piristi tämä melko nopsaan toteutettu muutos! Ruokailutilassa on vaihteeksi pelkistetympi ilme, kun taas olohuoneen tauluista muodostuu kiva rytmi, jota ihailen makuuhuoneesta saakka.

Suhde taiteeseen on hyvin henkilökohtainen ja ihmisillä on siitä monenlaisia mielipiteitä. Minä arvostan abstraktia taidetta ja sitä miten kuviot muotoutuvat mielikuvituksesta paperille muodostaen hienoja yhdistelmiä niin värien kuin muotojen suhteen. Olen sitä mieltä, että taide tuo syvyyttä kodin sisustukseen ja antaa sille heti persoonallisemman ilmeen. On ihan eri asia laittaa seinälle maalaus kuin esim. juliste, joka saattaa löytyä monesta tuhannesta kodista. Toisaalta taas julisteita ja maalauksia yhdistelemällä voi luoda hienoja tauluasetelmia ja kiinnostavia kontrasteja.

Koska isäni taide on niin olennainen osa kotimme sisustusta halusin valita Valkoisen Harmajan 5-vuotissynttäreiden toiseksi arvontapalkinnoksi isäni maalauksen. Tämä on harvinainen tilaisuus voittaa taidetta kotiin!

juhani_melender_kolmioleikki

taulu_molemminpainMaalausta voi pitää joko pysty- tai vaaka-asennossa.

taide_arvonta

ARVONTA!

Palkintona on Juhani Melenderin akryylimaalaus ”Kolmioleikki” 2012 (koko 30×35 cm).
Maalaus toimitetaan kehystettynä, juuri kuten kuvissa näkyy.

Näin osallistut arvontaan:

Kirjoita kommenttikenttään millaiselle paikalle ”Kolmioleikki” maalauksen asettaisit
ja olet mukana maalauksen arvonnassa.

Muista täyttää myös sähköpostiosoitekenttä (ei näy muille), jotta tavoitan sinut nopeasti
mikäli arpaonni suosii juuri sinua.

Kilpailu on käynnissä pe 24.7.2015 klo 23.59 saakka, minkä jälkeen arvon voittajan.

EDIT: ARVONTA-AIKA ON UMPEUTUNUT. VOITTAJA JULKISTETAAN PIAN.

ARPAONNEA!

Lisätietoa Juhani Melenderin taiteesta löydät hänen nettisivuiltaan sekä aktiivisesta Instagram-profiilista.

Author

372 Comments

  1. Maalaus koristaisi ruokapöydän päätymämme, jossa on jo pari julistetta kehystettynä. Kaunis taulu!

  2. Olen aina ihaillut taulukollaaseja mutta minulla ei ole siihen sopivia tauluja. Tämän jos voitan niin se olisi kollaasin alku ja aluksi pääsisi ruokailu-oh välitilaan ihan yksin tuomaan väriä yläkertaan.

  3. Ihanaa taidetta! Asettaisin taulun asuntoni eteiseen valkoisia seiniä piristämään josta se myös näkyy keittiöön. 🙂

  4. Pirjo Jaakkola Reply

    Parhaaseen seuraan toisten keskipohjalaistaiteilijoiden – Vionoja, Riippa , Rahkolin – joukkoon olohuoneeni päätyseinälle.

  5. Oijoi! Minulla olisi kyllä aivan täydellinen paikka tuolle taululle vanhan vintagekaapin yläpuolella – taulu pääsisi hyvään seuraan Modern Art -valaisimen vieressä. Taulun värit ja ulkomitatkin ovat aivan täydelliset 🙂

  6. Löysin kirpparilta ihanan messinkisen tarjoiluvaunun. Taululle olisi paikka sen yläpuolella.

  7. ”Kolmioleikki” pääsisi ihastuttamaan eteisaulaamme joka on jo pitkään kaivannut valkoisuudellaan hieman väriä ja vaihtelua yleisilmeeseen. Kaunis taulu! Kuten kaikki muutkin isäsi taulut, jotka kaunistavat kotianne.

  8. Ryhmittelisin sen osaksi muita mustilla kehyksillä ja valkokoisilla paspartuilla varustettuja, ehkä musta-valko tai- muuten simppelisävyisiä kuvia/julisteita.

  9. Olen Aina ihastellut isäsi töitä. Ne sopisivat täydellisesti meidänkin kotiin .

  10. Laittaisin maalauksen keittiöön harmaalle seinälle, sopisi siihen varmasti hyvin 🙂

  11. Tämä sopisi väriensä puolesta meidän keittiöön täydellisesti, ruokailutilaan <3 Kaunis taulu, kumpa kerrankin voittaisin 🙂

  12. Onnea viisivuotiaalle! Hieno arvonta, upea taulu. Laittaisin tuon meidän olohuoneen seinälle, jossa se näkyy sisälle tullessa ja myös sohvalta. Tällä hetkellä seinä on vähän kesken ja olen miettinyt, miten sitä vähän muuttaisin.

  13. Upea teos pääsisi meille ruokailutila-olohuoneen seinälle piristämään muuten ”väritöntä” tilaa. Tämä palkinto olisi mahtavaa voittaa

  14. Sijoittaisin taulun ehkäpä olohuoneeseen parin muun taulun seuraan tai sitten ihan yksikseen makuuhuoneeseen 🙂

  15. Eteiseen. Sisään astuttaessa tyylikäs ja leikkisä katseenvangitsija.

  16. Laittaisin taulun keittiön pöydän yläpuolelle, jossa nyt on vain valkoinen seinä. Istumme paljon keittiössä ja siinä taulu olisi piristeenä.

  17. Nina Marianne Reply

    Laittaisin taulun ensimmäisen ikioman taloni seinälle, paikalle missä sentulisi esille parhaiten ja missä se piristäisi upeilla väreillään. Tosiaan tätä omaa taloa ei vielä ole, vaan olemme aikeissa rakentaa sellaisen lähiaikoina. En ole ennen ollut tutustunut mihinkään sisustusblogeihin, vaikka olenkin innokas sisustaja. Nyt kuitenkin isäni ja mummoni äkillisen poismenon jälkeen tein päätöksen, että rakennan itselleni ja miehelleni kodin tänne Forssaan, mihin jään töihin isältäni jääneeseen yeitykseen. Sen ajatuksen kautta päätin, että rakennan sellaisen kodin, jossa joka aamu herätessäni mietin kuinka kaunis koti minulla on, ja kuinka ylpeä isä olisi. Olen saanut blogistasi paljon vinkkejä ja inspiraatioita, ja nyt kun luin tästä kilpailusta ajattelin, että tämän surullisen alkukesän jälkeen alkaa uudet tuulet puhaltamaan, ja jos vielä voittaisin tuon hienon taulun, niin saisin siitä sellaisen asian, mikä olisi ensimmäinen asia minkä laittaisin talooni, kun se vihdoin valmistuu!

  18. Vau, onpas hieno! Taulu pääsisi paraatipaikalle olohuoneen seinälle, johon on suunnitteilla jonkinnäköistä kollaasia julisteista ja seinätekstiilistä 🙂

  19. Laura Mikaela Reply

    Upea taulu! Meillä se pääsisi paraatipaikalle olohuoneen pienen kauniin lipaston päälle. Onnea blogisynttäreiden johdosta!

  20. Sari Koutonen- Puolimatka Reply

    Hengitys ihan salpaantui, kun huomasin arvonta palkinnon. Olen kauan ihaillut isäsi tekemiä tauluja. Tämä taulu tulisi olohuoneeseen. Nyt niiiiin peukut pystyyn, että arpaonni sattuisi kohdalle Sallu

  21. Kauniit ja kirkkaat värit taulussasi! Laittaisin sen juurikin värien vuoksi koristamaan musta-valkoista työ-/vierashuonettamme, joka suorastaan huutaa pientä väripilkkua. ☺

  22. Laittaisin taulun ruokailutilan seinälle, ainoaan kohtaan, mihin se tällä hetkellä suosiolla mahtuisi.

  23. Ihana taulu! Ollaan muutettu kuukausi sitten ja nykyisessä asunnossa on ruokailutila, johon olemme hankkineet ruokapöydän tuolineen. Hankittavana olisi vielä senkki. Yksi on mielessä ja tuo taulu sopisi täydellisesti sen senkin yläpuolelle

  24. Paljon onnea synttärisankarille johdosta ja suurkiitos hienoista ideoista vuosien varrella.
    Uskomattoman kaunis teos. Olemme rakentamassa betonielementti omakotitaloa J näkisin teoksen harmaaksi jätetyssä betoniseomässä katseen vangitsijana. Tosin taulun saapuminen meille aiheuttaisi toisen hieman suuremman samanmoisen etsinnän. Mutta sitähän sisustaminen on. Yksi asia voi olla portti ihan uuteen.

  25. Todella kaunis taulu ja se hivelee aika suoraviivaistakin sisustusmakuani. Taulu pääsisi olohuoneemme seinälle, johon olen jo suunnitellut uutta tauluryhmää.

  26. Isäsi tauluja olen ihaillut jo pitkään.
    Taulun laittaisin olohuoneeseen toisen abstraktin taulun pariksi.
    Toivottavasti onnetar suosii.

  27. Wau, arpajaiset senkun paranee, monellako arvalla saisi osallistua:) ”Kolmioleikki” on ihana väripläjäys, niin moneen paikkaan sopiva! Luulen että taulu tulisi keittiöömme, juuri siksi, että elämme siellä niin paljon arkeamme ja näkisimme taulun kaiken aikaa! Isäsi taulut ovat upeita, seuraan häneen istagramiaan silmät tapillaan:)))

  28. Olohuoneen seinälle 🙂 tykkään itsekin abstraktista taiteesta, vaikka tällä hetkellä en sellaista vielä omistakaan, mutta toivottavasti kohta.

  29. Upea arvonta! Olen ihastellut isäsi töitä pitkän aikaa ja tykkään niistä todella paljon! Jos onni potkaisisi, niin taulu pääsisi aitiopaikalle ruokailutilaamme ihastuttamaan<3

  30. Olenkin ihastellut isäsi taidetta, joten tämä olisi ihana voittaa. Luultavasti taulu pääsisi joko olohuoneen tasolle tai vaihtoehtoisesti ruokailutilan seinälle

  31. Oi joi joi! Ihana ja sopisi juuri oivallisesti meidän olohuoneen seinälle. Ihania ovat nuo isäsi työt, kaikki 🙂

  32. Upea työ! Laittaisin sen esille heti eteisaulaan, että pikaisetkin vieraat voisivat sitä ihastella 🙂

  33. Taulun voisin asettaa tulevan uuden kotimme seinälle eteiseen tai aulaan.

  34. melukylänlapsi Reply

    Olohuoneeseen lipaston yläpuolelle siskon ottaman valokuvan seuraksi! On kyllä sellainen teos, että mieskin näyttää peukkua.

  35. Laittaisin taulun uuden kotimme olohuoneeseen tai keittiöön. Kaunis taulu!

  36. Jos niinkuin joskus toivoisin voittavani, niin nyt on se hetki.
    Esa Riipan Vapaa taiteilija-vm81 ja Elizabeth Tylerin tuuliajolla katsoisivat taulua oikealta.
    Kirsi Neuvosen Mustanlesken morsian ja Outi Heiskasen kotona olisivat alapuolella ja yläpuolelta katselisi Jaana Erkkilän rakkaus trilogia sekä Kaustisen Mariannen yökkönen.
    Joten koodin voi murtaa helpommin, mikä seinältä uupuu? No se on juuri tämä Melenderin upea taideteos <3

  37. Olohuoneen päätyseinälle lipaston yläpuolelle ripustaisin. Meillä on muuton jäljiltä vielä sisustus hakusessa ja tauluja seinille kaivattaisiinkin kovin. Todella vaikea vain löytää juuri niitä mieluisia, jotka vieläpä sopisivat omaan budjettiin.

  38. Tämä hieno taideteos pääsisi meillä olohuoneeseen vanhan senkin päälle.

  39. Laittaisin taulun keittiön seinälle; keittiön pöydän valaisimena on iso lokkivalaisin.
    Meillä on mustavalkoinen koti ja ainoa väripilkku on taulussa olevan sinisen värinen sohva. Joten ko. taulu sopisi täydellisesti antaamaan ryhtiä kotiimme.

  40. Murkinamasu Reply

    No huh, mikä arvonta! Voisiko nyt tähdenkappaleet ja planeetat olla siinä järjestyksessä, että kerrankin voittaisin?
    Upea maalaus pääsisi kotini näkyvimmälle paikalle ruokailutilan päätyyn. Kaveriksi sille löytyisi pari kehystettyä valokuvaa, jotka mieheni isä on ottanut valokuvausreissuillaan Lähi-Idästä.

  41. Sijoittaisin maalauksen ruokailuhuoneeseemme. Siellä on jo entisestään värikästä taidetta, joten maalaus istuisi hyvin mukaan joukkoon.

  42. ihana maalaus sopisi uuden kotimme useammallekin seinälle joilla ei vielä komeile mitään muuta. Olohuoneeseen sen laittaisin.

  43. Upea taulu sopisi täydellisesti olkkariimme antamaan lisää väriä, persoonallisuutta ja kodikkuutta sisustukseen. Kiitos ihanan inspiroivasta blogista!

  44. Taulu tulisi tottakai isäsi maalaaman toisen taulun viereen, olohuoneeseen. 🙂

  45. Erilainen taulu, tämän tyylistä meillä ei vielä ole. Taululle sopiva paikka olisi alakerran huoneessa, josta tyttäremme muutti pois omaan kotiinsa. Taulu olisi kahden mustavalkoisen kaverina väritykseltään ihan täydellinen. Ihan tässä innostuin ajatuksesta.

  46. Tuo maalaus on kaunis! Meidän seinällä se saisi seuraa mustavalkoisesta grafiikasta. Peukut pystyyn!

  47. No vau, mikä arvonta! Taulu pääsisi paraatipaikalle olohuoneen sohvan yläpuolelle, joka ei muuton ja remontin jälkeen ole saanut vielä ainoatakaan naulanreikää. Moderni taulu toisi sopivasti kontrastia 50-luvun asuntoon.

  48. Taulu pääsisi syksyllä valmistuvan uuden kotimme olohuoneen seinälle.

  49. Meillä taulu tulisi makkariin ison lipaston yläpuolelle. Huone on muuten musta-valko-harmaa mutta olen etsinyt sinne graafista piristystä taulun muodossa.

  50. Upea taulu! Tulisi olohuoneen seinälle kaikkien nähtäväksi. Toivon todella, että arpa suosii minua!

  51. Antaisin lahjaksi hyvälle ystävälleni joka osti juuri ensi asuntonsa. Tiedän että taulu olisi juuri hänen tyylisensä.

  52. Laittaisin taulun eteiseemme, jonka ilmettä haluaisin uudistaa raikkaammaksi. Kokonsa puolesta taulu olisi pienehköön tilaan juuri sopiva.

  53. Upea taulu,isäsi tauluja olen ihaillut niin näyttlyssä kuin Sisustuksen koodissa Turussa, paikka taululle olisi toisen saman henkisen graafisen taulun kanssa kapealle seinälle niin että vain taulu saa kaiken huomion, HeidiS, [email protected]

  54. Laittaisin maalauksen ehdottomasti eteiseen tai olohuoneeseen. Taulu olisi sopivan kokoinen moneenkin paikkaan.

  55. Tulisi työhuoneeseen luomaan positiivista energiaa työnteon lomaan 🙂

  56. Tämä todella hieno taulu pääsisi koristamaan meidän valkoista olohuonettamme, johon pitäisi saada vähän eloa väreillä.

  57. Taulu pääsisi olohuoneen seinälle yhdessä häämatkalta, Havaijilta tuodun julisteen viereen.

  58. Onpa todella ihana taulu ! Minä laittaisin tuon makuuhuoneeseemme, sängyn vastapäiselle seinälle 🙂

  59. Taulu sopisi mahtavasti olohuoneeseen sohvan vastapäiselle seinälle, josta se näkyisi koko huoneeseen.

  60. Kaunis ja selkeä teos, sen sijoittaisin ruokailutilamme vielä tyhjälle valkoiselle seinälle. Ihanaa kesää!

  61. Kiva taulu! Asettaisin sen ehkä Kylli-tädin akvarellin viereen. Se voisi sopia eteiseenkin.

  62. Merja Kivinen Reply

    Meillä olisi paikka tuolle ihanalle taululle keittiön seinässä

  63. Eteisessä on ainoa seinänpätkä, johon ikinä kiinnitän mitään. ”Oikeaa” taidetta en edes omista, mutta seinänihän suorastaan huutaa juuri tuollaista.

  64. Siis voi että!! Mun täytyy tunnustaa että meillä ei ole yhtään taulua seinällä. Juurikin niitä julisteita on, joita voi olla kenellä tahansa. Mun sydän alkoi niin paljon pamppailemaan kun tajusin että arvonnassa on taulu ja vitsit vielä minkälainen! Laittaisin sen ehdottomasti olohuoneeseen telkkariseinälle vanhan ikkunanpokasta tehdyn ”kaapin” viereen antamaan kontrastia ja väriä olohuoneeseen. Aina ihastellut kuvissasi isäsi taidetta ja luvannut että vielä jonain päivänä sellaisen hankin.

  65. Ihana arvonta! Tämä taulu tulisi kotimme seinälle olohuoneeseen, jos arpaonni sattuisi suosimaan. Ihailen osäsi töitä suuresti, etenkin niiden värien ansiosta.

  66. Värikäs taulu tulisi yläkerran rappuun mustavalkoisten grafiikoiden joukkoon.

  67. Ehdottomasti meidän mälsään eteiseen 😀 se jos mikä kaipaa väriä!

  68. Kaunis ja tyylikäs taulu! Sijoittaisin sen katseenvangitsijaksi eteiseemme.

  69. Aivan mahtava arvonta! Taulun paikka olisi ruokasalin tauluhyllyllä, Christina Snellmanin puna-musta-valkoisen taloja esittävän työn vieressä.

  70. Vilperttiina Reply

    Kiitos tästä ihanasta arvonnasta. Taulu olisi niin kymppi aulaamme Tupla-kuplan ja vanhan penkin kaveriksi!

  71. Taulu sopisi hyvin kotimme portaikkoon, josta se näkyisi yläkertaan olohuoneeseen.

  72. Kaunis taulu pääsisi yhdistettyyn keittiö-oh tilaan, siis sinne missä eniten vietämme kotona aikaa <3

  73. Keittiöön piristämään ilmettä! Ihana taulu, todella kaunis väritykseltään.

  74. Laittaisin upean taulun yläkerran aulaan, joka suorastaan huutaa taulua!

  75. Taulu pääsisi pikkupojan huoneeseen, iloista leikkiä seuraamaan! 🙂

  76. Makuuhuoneen seinälle, vanhan punaisen tuolin viereen – aamuheräämisiä helpottamaan.

  77. Loistava arvonta! Taulu saisi hienon paikan aulastamme, johon on olohuoneesta suora näköyhteys.

  78. Maalaus sopisi hyvin olohuoneen taulukollaasiini, arvostan itsekin abstraktia taidetta ja tuossa teoksessa saattuu vilkkumaan vielä lempivärejäni!

  79. Olen pitkään ihastellut isäsi tauluja! Olemme vastikään muuttaneet uuteen kotiin jossa ei vielä ole juuri mitään seinillä, joten tämä taulu pääsisi piristämään valkoisia seiniä varmaankin olohuoneeseen, pianon yläpuolelle 🙂

  80. Tykkäämme myös kovasti taiteesta, mutta emme ole vielä päässeet keräämään juurikaan omaa kokoelmaa. Isäsi taulu olisi kyllä hyvä alku! Luulenpa, että se pääsisi olohuoneessamme paraatipaikalle tason päälle.

  81. Hei,
    Mielestäni Juhani Melenderin taulu sopisi hyvin sellaisenaan yksin tulevan pienen takkahuoneen seinälle. Mikä onkaan ihanampaa ja rentouttavampaa, kun saunan jälkeen istuu rauhassa katsomassa taulua koska sen katselemisessa joka kerta saa erilaisen kuvan ja fiiliksen. Antaa mielikuvituksen viedä mukana 🙂 ja joka kerta näkee maalauksen erilaisena!

  82. Täällä on yksi taiteen rakastaja. Pistäisin taulun keittiömme seinälle, muiden kaltaistensa joukkoon!

  83. taulu olisi täydellinen piristys meidän tylsään, valkoiseen eteiseen!

  84. Taululle olisi kaksikin yhtä hyvää paikkaa: uudistuksen alla olevassa työhuoneessani tai murrosikäisen poikani huoneessa. Olisipa nyt arpaonnea!

  85. Upea taulu! Sijoittaisin taulun niin mieluusti makuuhuoneeseemme senkin yläpuolelle.
    Olen ihaillut isäsi taidetta kauniin kotinne seinillä, ja ihan totta, että uniikeilla töillä kotinne saa sen viimeisen silauksen!

  86. Olohuoneeseen utuisen pastillisen öljyvärimaalauksen viereen, kunniapaikalle 🙂

  87. Henna Ohtonen Reply

    Maalaus pääsisi koristamaan olohuoneen puolivalmista taulukokoelmaa! Se olisi niin upea siinä : )

    T. Henna

  88. kolmen äiti Reply

    Luen vain vähän lehtiä, mutta muutamaa sisustusblogia aina. Tämän olen löytänyt jo lähes alusta asti ja sisustuksen koodin sitä kautta! Tykkään. Taulu saisi paikan lasten kuvien ja piirustusten seinältä, paspikset sävyttäisin taulun sävyihin. Kauniita tauluja. Ihana kodin tunnelma.

  89. Taulun sijoittaisin käytävään yksityiskohdaksi muuten niin tylsään ja valkoiseen ulkoasuun. Väripilkuksi – kyllä 🙂

  90. Hieno! Laittaisin sen olohuoneeseen pianon yläpuolelle. Siinä olisi tyhjä paikka tuolle taululle
    T. Taru

  91. Meillä on kiva eteinen, halli, niin kuin amerikkalaisissa kodeissa kutsuttaisiin. Taulu olisi kiva tervetulleeksi toivottaja hallin seinällä 🙂

  92. Isäsi tauluja taitaa olla meillä jo 7 kpl! Tämä sijoittuisi makuuhuoneeseen!

  93. Pidän kovasti isäsi töistä. Tämä hieno taulu päätyisi uuden kotimme seinälle joko olohuoneeseen tai aulahuoneeseen. Yhtään taulua ei olla vielä laitettu seinään, joten mahdollisuuksia olisi monia!

  94. Kolmioleikki pääsisi meillä kunniapaikalle puhtaalle seinälle olohuoneeseen, sohvalta näkee siihen juuri hyvin.

  95. Tuiskutukka Reply

    Hieno taulu! Meillä tämä päätyisi yläkertaan vievien rappusten viereiselle seinälle.

  96. Aurinkoinen Reply

    Uuden kodimme olohuoneeseen tämä taulu sopisi erinomaisesti 🙂

  97. Taulu sopisi täydellisesti olohuoneseemme, mustan Artekin tuolin yläpuolelle.

  98. Uuteen kotiimme, isoon ja valoisaan olohuoneeseen. Kaunis, ja huomion kiinnittävä värikäs taulu sopisi täydellisesti piristämään, ja rikkomaan muuten melko harmonista vaaleaa sisustustamme.

  99. Onpa kaunis ja energinen taulu <3 Meillä taulu saisi uuden kodin joko lastenhuoneesta (myös se ansaitsee mielestäni taidetta ihailtavaksi) tai sitten olohuoneeseen String-hyllyn kaveriksi.

  100. Taulu sopisi täydellisesti eteisaulamme vaneriseinälle väripilkuksi.

  101. Onnea blogillesi! Olen myös graaffisentaiteen ystävä ja vuosia haaveillut omistavani isäsi maalauksen. Meillä maalaus pääsisi olohuoneen seinälle, jonne kaipaan katseenvangitsijaa.

  102. Onnea 5-vuotiaasta blogistasi! Kun luin postausta, meidän 5-vuotias totesi ohi kävellessään että: ”Wow, ihan oikea seinätaulu! Tosi hieno!” Mitäpä tuohon lisäämään. Sopisi niin keittiöön, eteiseen kuin ihan pojan omaan huoneeseenkin 🙂

  103. Voi kun hieno, oon aina täältä ihaillut näitä tauluja! Jos niin hyvä tuuri kävis että taulun voittaisi, laittaisin sen keittiöön jossa se näkyi just hyvin olohuoneeseen.

  104. Sain hankittua vuosi takaperin 50-luvun teak senkin, jonka takana on Risto Matti Ratian Vire paneeli. Taulu tulisi hyvin edukseen kyseisen senkin päällä vapaasti nojaten.

  105. Oo, meillä olisi täällä uudessa talossa vielä seinät ihan tyhjillään, kun kaikki vielä etsii paikkaansa, joten olisipa ihana voittaa tämä!

  106. Sijoittaisin taulun olohuoneeseemme, jonne mieheni on toivonut jotain väriläiskää. Todella upea!

  107. Voi että aina ihailen isäsi tauluja. Olemme asuneet pari vuotta ’uudessa’ kodissa ja taulut puuttuvat seinältä. Laittaisin eteiseen toivottamaan vieraat tervetulleeksi.

  108. Tämä upea taulu pääsisi koristamaan olohuonettamme tuomalla muuten kovin mustavalkoiseen ilmeeseen kaivatun väriläiskän. Onnea viisivuotiaalle

  109. Ihailen näitä tauluja ja haluaisin kovasti olohuoneen seinälle useamman tällaisen. Tästä olisi hyvä aloittaa. 😉

  110. Ensimmäinen ja viimeinen rakennusprojektimme on aivan loppusuoralla ja viimeksi eilen mietin, että muutaman viikon kuluttua saan vihdoin laittaa rakkaat tauluni esille. Kolmioleikki olisi täydellinen monessakin paikassa yksinään, jonkin toisen tai useamman seurana, mutta tulevan keittiön ja olohuoneen välisellä seinäosuudella teokselle olisi täydellinen paikka, josta voisimme ihailla sitä missä tahansa alakerrassa oleilemmekin.

  111. Kyllä taululle löytyisi montakin paikkaa kodistamme, ehkä keittiöön tai eteiseen sopisi kuitenkin parhaiten.
    Joten onni suosikoon!

  112. Laittaisin taulun televisiohuoneen vaalean harmaalle seinälle Tai olohuoneeseen pianon päälle valkoiselle seinälle. Olisi mahtavaa saada taiteilijan tekemä taulu kotia täydentämään. Onnea!

  113. Maalauksen kaltaista väriläiskää olemme etsineet jo jonkin aikaa kotiimme! Meillä seinillä on hyvin neutraalin värisiä tauluja ja nyt joukkoon kaipailemme väriä. Taulu tulisi keittiön niemekkeen päätyseinään, josta se näkyisi kauniisti olohuoneessa ja ruokailutilassa, kaiken ollessa yhtä tilaa. Oi toivonpa kerrankin onnistavan, työ saisi hyvän kodin meiltä! 😉

  114. Meillä ei ole vielä yhtään taulua olohuoneessa, joten teos pääsisi sinne kunniapaikalle. Ehkä tämän myötä tulisi hankittua lisää taidetta seinille 🙂

  115. Meillä ei ole vielä yhtään taulua olohuoneessa, joten teos pääsisi sinne kunniapaikalle. Ehkä tämän myötä tulisi hankittua lisää taidetta seinille 🙂

  116. Taulu pääsisi olohuoneeseen lipaston yläpuolelle, eli hyvälle paikalle 🙂

  117. Onnea 5-vuotiaalle blogillesi! Meillä tuo hieno taulu pääsisi olohuoneeseen.

  118. Onnea viidestä vuodesta! Pidän monista isäsi tauluista ja niiden väreistä sekä muodoista. Tämä taulu löytäisi paikkansa joko eteisen kohottajana tai keittiöstämme, lopullinen paikka selviää mikäli onni osuu kotiimme.

  119. Meillä on muutto edessä, niin en osaa vielä sanoa mihin taulun laittaisin. Osaksi jotakin asetelmaa ehkä. Isäsi taulut ovat hienoja!

  120. Taulu sopisi hyvin pääsisäänkäyntimme eteisen seinään, jossa jo entuudestaan tauluun sopiva kattovalaisin. Kaunis ensivaikutelma kodistamme olisi täydellinen!

  121. Olen aina ihaillut taiteilijan teoksia. Taulu sopisi täydellisesti ruokailuhuoneeseen Artekin valkoisen-koivu tarjoilupöydän viereen tuomaan väriä ja sitomaan asuntomme kaikki värit yhteen. Ruokailutilassa on lisäksi Fritz Hansenin musta ruokapöytä, valkoiset Steven tuoli, Muurame vitriinitaso ja stringhylly.

  122. Tuo ilahduttaisi minua makuuhuoneen seinällä. Olisi ihana avata silmät aamulla ja nähdä tuo ihana värikäs taulu.

  123. Taulu pääsisi taitavan kälyni abstraktien valokuvateosten seuraan olohuoneemme päätyseinään, mikäli arpaonni suosisi.

  124. Taulun laittaisin tyhjyyttään huutavan ruokailutilamme seinään.Tämä olisi ensimmäinen taulu, josta lähtisin rakentamaan kollaasia!

  125. Taulu sopisi loistavasti olohuoneeseemme kirjatason päälle tuomaan väriä. Voi myös olla, että taulu tulisi osaksi grafiikkakollaasia tai eteiseen, mutta ensimmäinen vaihtoehto on kuitenkin todennäköisin 🙂

  126. Kaunis!
    Taulu tulisi juuri remontoidun olohuoneen seinälle. Värit juuri passelit meille.

  127. Värit inspiroivat…pidän väreistä…tämän kauniin taulun laittaisin meidän työhuoneen seinälle.

  128. Ihana taulu! <3
    Meidän kodissamme taulu pääsisi luultavimmin meidän makuuhuoneen seinälle !

  129. Heinähattu Reply

    Onnea 5-vuotiaalle! Taulu pääsisi olohuoneen seinälle, lipaston yläpuolelle. Toivottavasti onnetar suosii, taidetta juurikin tarvittaisiin

  130. Onnea viidestä vuodesta! Blogiasi tulee seurattua säännöllisesti ja aina sitä miettii, josko itsekin uskaltaisi sellaisen laittaa pystyyn. Haaveena on.. Taulu on tosi hieno, kuten kaikki isäsi taulut. Rakastan sävyttää muuten aika pelkistettyä, musta/valko/harmaata kotiamme kirkkailla väripilkuilla. Tämä taulu luultavasti pääsisi olohuoneemme seinähyllyn asetelmaan. Toivottavasti olisi onni mukana!

  131. Upea taulu! Paikka taululle löytyisi joko olohuoneesta tai eteisaulasta.

  132. Taulu pääsisi ehdottomasti paraatipaikalle sohvan yläpuolelle ☺

  133. Onnea blogisynttäreiden johdosta ja monia tulevia vuosia lisää!
    Maalaus tulisi juuri maalattuun työ- ja mietiskelyhuoneeseeni. Meillä on seinät täynnä taidetta – pääosin grafiikkaa, muutama öljyväri- ja akvarellityö sekä tietysti kuvataiteilijatyttäreni töitä. Mutta jos tämän isäsi tekemän taulun voittaisin, olisi se tyhjän seinän ensimmäinen työ;)

  134. Maalaus saisi kunniapaikan sängyn yläpuolella. Värit sopivat täydellisesti koristetyynyjen sävyyn!

  135. Meillä on vasta valmistuva talo tyhjine valkoisine seinineen. Taulu toisi upean värisykäyksen esimerkiksi sisääntuloaulaan.

  136. Taululle olisi paikka yläkerran olohuoneessa, lasten valtakunnassa!

  137. Kylläpä on hieno! ”Kolmioleikki” pääsisi ruokapöydän yläpuolelle seinälle tai kirjahyllyn päälle nojaamaan seinään (ripustin edellisen siinä olleen taulun seinälle viime viikolla). Hmm.. Olkkariin kuitenkin. 🙂

  138. Pidän todella paljon isäsi töistä! Taulu sopisi mainiosti pian valmistuvan kotimme ruokailutilan seinälle 🙂

  139. Ihanan palkinnon olet valinnut. Meillä Kolmioleikki sopisi keittiön seinälle

  140. Olemme juuri kesän jälkeen muokkaamassa teini-ikäiseksi kasvaneen pojan huonetta nuoren miehen huoneeksi. Tämä taulu sopisi jo hankitun kiiltovalkoisen lipaston päälle, toivotaan arpaonnea!

  141. Tämä upea taulu sopisi meidän ruokailutilan valkoiselle seinälle, jossa on mm poikani tekemiä taideteoksia mustissa ja tammen värisissä kehyksissä!

  142. Annukka Kääriäinen Reply

    Hei! Laittaisin piristämään takahuonetta. Kaunis taulu.

  143. Voi miten upea! Laittaisin kunniapaikalle olohuoneeseen, kollaasiin muiden aarteideni kanssa.

  144. Laittaisin taulun luultavasti eteisen käytävälle jossa on muitakin tauluja.

  145. En ole koskaan juurikaan ollut mitenkään erityisesti taiteen ystävä, mutta isäsi malaukset ovat kyllä aina miellyttäneet. Parhaiten taulu pääsisi oikeuksiinsa valkoista seinää vasten olohuoneeni seinällä.

  146. Aivan ihana taulu! Taulu pääsisi jugend-aikakauden kotimme keittiöön tuomaan modernia ilmettä. Sävyt sopisivat täydellisesti.

  147. Tämän upean taulun sijoittaisin olohuoneeseen, jossa se pääsisi hyvin esille!

  148. Meillä taulu sijoitettaisiin olohuoneen seinälle, johon on tarkoitus koota taulukollaasi pikkuhiljaa itselle mieluisista tauluista ja kuvista. Tämä taulu olisi upea keskipiste kollaasille 🙂

  149. Ripustaisin taulun kunniapaikalle ja kiintopisteeksi tuvan seinälle. Taulu saisi kunnian olla ensimmäinen taideteos kodissamme 🙂

  150. Oi, onpa kaunis taulu! Meillä se sijoittuisi varmastikin lastenhuoneeseen, se kaipaisi tauluja seinille ja tuo toisi kaunista väriä melko valko-mustaan sisustukseen 🙂

  151. Ihana taulu! Meillä se pääsisi uuden , modernin kesähuvilamme seinälle!

  152. Laittaisin taulun tulevan talomme ruokailutilan seinää koristamaan. Isäsi taulut ovat mahtavia ja osaat tehdä niistä hienoja asetelmia.

  153. Miia Kemppainen Reply

    Upea taulu! Olen juuri muuttamassa uuteen pikkuiseen keskusta-asuntoon, missä taulu löytäisi paikan olohuoneen suurimmalta seinältä kollaasissa muutaman muun taulun kanssa. 🙂

  154. Ulla Rintala Reply

    Tämän upean taulun laittaisin olohuoneeseen pianon päälle josta voisimme ihastella sitä monesta suunnasta! Voi kun onni suosisi.

  155. Taidokasta värien sommittelua isälläsi, jota ihailen. Upean taulun siirsit keittiön seinälle :). Kauniin arpavoiton ripustaisin eteisaulaan tai keittiöön.

  156. Laitan voitettuani taulun parempaan kamariin vanhan sivustavedettävän puusohvan kohdille säväyttämään väreillään.

  157. Minusta on ihana katsoa miten eri näköisen kodin taulujen paikkaa muuttamalla voi saada. Meillä taulu tulisi työhuoneeseen. Siellä on tauluhylly tyhjänä odottamassa sopivaa taidetta.

  158. Niina Marika Reply

    Onnea blogisynttäreiden johdosta!
    Asumme puuverhoillussa talossa meren rannalla. Taulu tulisi seinustalle, josta avautuu maisema merelle. ”Kolmioleikin” sävyt ja muotokieli kuvastaa ihanasti meren välkettä ilta-auringon sävyssä. Upea taulu!

  159. Taulu pääsisi olohuoneen tauluhyllylle muiden taulujen kanssa. Tuosta taulusta olisi kiva valita kausittain väri, mitä käyttää muussa sisustuksessa esim tyynyissä yms. 🙂

  160. Kaunis taulu, aivan niin kuin muutkin isäsi teokset 🙂 Sopisi täydellisesti meidän ruokailutilaan!

  161. Maalaus pääsisi yksiöni pientä keittiötä piristämäään 🙂

  162. Maalaukselle olisi montakin paikkaa. Ensimmäisenä se päätyisi ruokailutilan seinälle.

  163. Tuo taulu piristäisi mukavasti työhuonetta! Loisi iloa ympärilleen ja väriä harmauteen.

  164. Ihana taulu. Se tulisi keittiöön ruokaryhmän taakse peiliä vastapäätä 🙂

  165. Oi! Pidän näistä teoksista. Tämä taulu aloittaisi taulukollaasin kokoamisen meidän olohuoneen seinällä.

  166. Hieno palkinto!

    Arpaonnen suosiessa taulu tulisi valkoiseksi rapatun ja koivuvanerisen porrasaulan keskipisteeksi. Näin se toimisi arvoisenaan ”väriläiskänä” muuten pelkistetyssä tilassa.

  167. Taulu tulisi paraatipaikalle eteiseen, josta se näkyisi myös olohuoneeseen. Alle kolmekymppisenä olen vasta haaveissani kerännyt taulukokoelmaa. Tähän asti on menty julisteilla. Lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus panostaa sisustuksen suhteen myös taiteeseen.

  168. Taulu tulisi valkoisen sohvaln yläpuolelle, valkoiselle seinälle, valkoiselle tauluhyllylle. Ihastuttava väripilkku!

  169. Upea! Sopisi meillä kuin nenä päähän harmaasävyisen seinän tauluhyllylle 🙂

  170. Taulu pääsisi meillä keittiöön tai vaihtoehtoisesti paikka voisi olla myös eteisaulassa 🙂

  171. Ah, olen ihastellut näitä sinun tauluja/ taideseiniä blogissasi jo pitkään. Värimaailma ja tunnelma on juuri sitä mistä pidän! Asettaisin taulun pystysuunnassa nojaamaan paraatipaikalle meidän olohuoneen ja keittiön väliselle tasolle maitokahvin väristä seinää vasten, josta vie portaat alakertaan. Näin se olisi asunnon paraatipaikalla höystettynä fiiliksen mukaan tehdyillä asetelmilla.

  172. Hei. Mieheni aloitti vihdoin tänään kauan odotetun remontin ja tämä taulu sopisi ihanasti uuteen kollaasiin, mitä suunnittelen maalattuun seinään.

  173. Tulu sopisi juuri muutoksen alla olevaan eteiseemme, johon on tulossa muuten aika musta-valko-beige -tunnelma. Pieninväripilkku sopisi parin musta-valko-taulun seuraksi tosi kivasti!

  174. Ei tarvinnut kuin nostaa katse ylös näytöltä, niin tiesin mihin taulu pääsisi meillä: takan viereen olohuoneen seinälle. Sopisi aivan loistavasti yhteen samalla seinällä olevan mustan kellon kanssa. Ja tuosta taulu näkyisi heti kaikille olohuoneeseen tulijoille. 🙂

  175. Ihana arvonta! Lopullinen paikka löytyisi mallaamalla, mutta vahvin vaihtoehto tällä hetkellä olisi eteinen/aulatila.

  176. Yhdistäisin tämän maalauksen Ghanasta tuotuihin tumman puun värisiin maskeihin ja sijoittaisin olohuoneeseen. Maalauksen maanläheiset värit yhdistyisivät kivasti maskien tummaan puuhun ja loisivat kivan ”jännitteen” seinälle.

  177. Kolmioleikissä on sopivaa jämäkkyyttä ja ”potkua”, että laittaisin sen heti eteiseen fiilistä luomaan.

  178. Olohuoneessa korkealla seinällä on yksinäinen musta hylly, jossa on tällä hetkellä rivi kirjoja. Jotain puuttuu.. Visio taulusta sillä hyllyllä tuli ”kolmioleikki”-taulun myötä. Toivon, että arpaonni suosisi :).

  179. Ehdottomasti mukana, tosi kaunis! Sijoittaisin sen olohuoneeseen valkoisen sohvamme yläpuolelle. Olohuoneemme kaipaisi juuri jotain tuollaista! 🙂

  180. Paraatipaikalle isäsi tekemä taulu meilläkin pääsisi olkkariin parin Krokforsin seuraan .
    Tosi mukavan näköinen taulu pidän graafisesta taiteesta ja tämä on todellinen väriläiskä musta/valkoiseen kotiin.

  181. Upea maalaus pääsisi joko olohuoneeseen sohvan yläpuolelle tai työhuoneeseen kirjoituspöydän yläpuolelle! Toivottavasti arpaonni suosii! 🙂

  182. Olohuoneemme on ollut muuton jälkeen kokonaan ilman tauluja koska sopivia ei ole löytynyt, ja kuten mieheni sanoi olisi seinälle hienoa sijoittaa oikeaa taidetta eikä vain julisteita.
    Etsinnöissä on ollut taulu jossa olisi himpun verran punaista
    Peukut pystyyn!

  183. Mahtava taulu menisi ruokailutilaa virkistämään! Toivon kovasti arpaonnea!!!

  184. Taulu sopisi kotini kaikkiin huoneisiin! Jos voitan taulun laittaisin sen joko olohuoneeseen tai ruokailutilaan.

  185. Katajanmarja Reply

    Lisäisin sen olohuoneemme seinällä olevaan taulukollaasiin, jonne se sopisi oikein mukavasti. 🙂

  186. Olen ollut jo pitkään aivan totaalisen ihastunut isäsi taiteeseen. Tälle taululle olisi paikka yhdistetyssä keittiö-ruokatilassamme.

  187. Todella upea taulu. Väripilkuksi laittaisin taulun olohuoneeseen, mustavalkoisten taulujen seuraksi.

  188. Onpa ihana arvonta ! Laittaisin taulun eteisaulaan tuomaan väriä.

  189. Taulu löytäisi paikkansa ruokailutilasta, josta se toisi väriä ja dynaamista tunnelmaa myös keittiö-olohuoneeseen. Rakastan isäsi taidetta!

  190. Olen ihaillut taulujanne monesti, tämä yksilö pääsisi olohuoneeseemme paraatipaikalle.

  191. Todella kaunis taulu! Täydellinen paikka sille löytyisi kotimme ruokailutilasta böknäsin vitriinin yläpuolelta. Taulu olisi ihana katseenvangitsija muuten vaaleassa sisustuksessamme. Taulun tieltä saisi väistyä kehystetty artekin juliste, joka löytäisi kyllä helposti uuden paikan kodissamme.

  192. Mustan pianon kaveriksi taitaisin laittaa olohuoneeseen. Tai työpöydän ääreen muistuttamaan opiskeluajasta Kokkolassa. Ihana arvonta, pakko osallistua!

  193. Olohuoneeseen tai eteiseen. On muuten ihan meidän tyylinen taulu!

  194. Wau! Todella kaunis taulu. Taulun sijoittaisin olohuoneeseen, siellä missä eniten vietämme aikaa 🙂

  195. Taulu pääsisi meillä oleskelutilaan sohvan yläpuolelle. Sohvalla samansävyisiä tyynyjäkin 🙂

  196. Vaihdamme tauluja siskoni ja äitini kanssa. Jos taulu päätyisi minulle pääsisi se niin 50-luvun kerrostaloon Helsinkiin kuin Turkuunkin ja vierailulle myös Lahteen omakotitaloon. Helsingissä, kotonani, sen paikka olisi ehdottomasti eteisen seinällä. Onnea ihanalle blogille!

  197. Upea maalaus koristaisi pihasaunamme takkatupaa, jonka seinille ei ole löytynyt vielä yhtään tyyliin sopivaa taulua. Tämä olisi. Vaaleanharmaat maalatut raakalaudat, punatiilinen korkea piippu, harmaa rapattu seinä ja mustat metallikaiteet parvella. Täydellinen taulu sinne.

    Topukka

  198. Neljä vaihtoehtoista paikkaa; eteinen, ruokapöydän pääty, makuuhuone tai vaatehuone. Mallailulla ja mattoyhdistelmillä löytyisi lopullinen paikka. Mustavalkoinen koti kaipaisikin pientä väriruisketta 🙂

  199. Kaunis taulu! Eiköhän se laitettaisi joko olohuoneeseen tai sitten tuohon keittö/ruokailutilaan jossa on tuollainen taulukollaasin alku 🙂

  200. Ottaisin taulun mielellään piristämään tyhjiä työhuoneen seiniä.

  201. Maalaus päätyisi meillä todennäköisesti olohuoneeseen puolikorkean vitriinin päälle rennosti nojailemaan seinää vasten. Taide on aina tervetullut lisä kotiini. 🙂

  202. Onnea synttärisankarille! Kiitos inspiroivasta blogista. Tuo kaunis taulu väreineen sopisi olohuoneeseemme mustavalkoisten valokuvataulujen ja lasten tekemän mustan taulun väliin. Olen tuohon etsinyt taidelainaamosta jo pitkään taulua ja tuo olisi täydellinen.

  203. Kaunis taulu, niinkuin kaikki isäsi työt. Pystyasentoon taulukollaasiin, jossa modernia ja perinteistä taidetta; maalauksia ja grafiikkaa!!
    Sopisi siihen todella hyvin väriensä puolesta.

  204. Yhdistäisin meillä olevaan vanhempaan taiteeseen, O.Kososen tai O.Laineen vierestä saisi paikan. 🙂

  205. Blogisi kautta olen oppinut jo tunnistamaan isäsi töitä. Tämäkin Kolmioleikki sopii niin moneen paikkaan, mutta uskoisin sen meillä päätyvän olohuoneen seinälle muiden töiden joukkoon tai kesähuvilan valkoisen makuukamariin tuomaan väriä ja ryhtiä.

  206. Taulu päätyisi valkoisen lipaston päälle, vaaleanharmaata tapettia vasten. Olisi mukava väripilkku sisustukseen!

  207. Onpa hieno palkinto! Ripustaisin taulun ikuisuusprojektiini osaksi taulukollaasia, toisi mukavasti väriä meidän aika rauhalliseen värimaailmaan.

  208. Mahtava arvonta. Jos arpaonni minua suosii, pääsee tämä upea taideteos paraatipaikalle uuden kotimme olohuoneeseen.

  209. Ihana taulu.
    Parhaimmalle paikalle, Olohuoneeseen. Siinä olisi meitä ilahduttamassa!

  210. Jos arpaonni suosii, kiertelisin varmaan kodin jokaisen kolkan taulu kädessäni läpi etsien oikeaa paikkaa 😀 Olen aika varma, että kokoaisin uuden taulukollaasin olohuoneen seinälle ja värit siihen poimisin tästä!

  211. Voih miten ihana arvonta. Taululle olisi täydellinen paikka kotimme vierashuoneessa, ilahduttamassa vieraitamme. <3

  212. Hei,

    Laittaisin taulun makuuhuoneeseen väripilkuksi piristämään muuten aika vaaleaa ja neutraalia sisustusta 🙂

    T.Fanny

  213. Hei,

    upea taulu! Meillä on kuumeisesti etsinnässä uusi koti, sinne jonnekin pääsisi varmasti arvoiselleen paikalle 🙂

  214. Kodin seinät vielä ilman ainuttakaan taulua – tämä ihanuus saattaisi yksinään riittää tuomaan tunnelmaa. Passeli paikka löytyisi joko aulasta tai olohuoneesta, molempiin näkee melkein kaikkialta asunnosta.

  215. satu toppinen Reply

    Ehdottomasti olkkariin piristämään musta-valko-harmaata olkkariamme. Ihana taulu! 🙂

  216. Olkkariin seinähyllylle tuomaan väriä tähän ei-niin-aurinkoiseen kesään 🙂

  217. Mukana arvonnassa 🙂 Taulun sijoittaisin edottomasti piristämään eteisen valkoista seinää värikkyydellään. Taulun kuviointi sopisi hyvin mustavalkoiseen mattoon.

  218. Tosi nätti! Taulu sopisi yksiössäni parhaiten sohvan yläpuolelle 🙂 siitä se näkyisi lähes koko asuntoon.

  219. Taulu pääsisi antamaan väriä keittiöömme ruokailutilan viereen.

  220. Meillä taulu pääsisi luultavasti olohuoneeseen. Tai ruokailutilaan. Sittenhän näkis, mikä ois paras paikka, kun pääsis kokeilemaan. 🙂

  221. Taulu on upea ja se pääsisi paraatipaikalle olohuoneeseen:) voi kunpa olisi joskus edes arpaonnea!

  222. Uuden talomme seinät ammottavat tyhjyyttään, pojan kaverikin tokaisi meillä ensi kertaa käydessään ”Onpa teillä valkoista”! Joten nyt kaivattaisiin väriä seinille, olohuoneeseen.

  223. Viisivuotisonnittelut! Kolmioleikki sopisi meille eteiseen lipaston päälle toivottamaan tervetulleeksi kotiin ja luomaan heti sisään astuttaessa hyvää mieltä – sekä omalle väelle että vieraille. Eteisestä alkaa kodin tunnelma!

  224. Ripustaisin maalauksen ruokailutilaamme mustan ruokapöytämme pariksi ja väripilkuksi.

  225. Onpa kaunis! Sopisi täydellisesti meidän ruokailutilan suurien ikkunoiden väliin, jonne on suora näköyhteys myös olkkarista.

  226. Laittaisin tuon upean taulun eteiseen, valkoisen korkean kaapin päälle sisääntuloon.

  227. Portaikkoon, katseen kohdalle käännyttäessä ylöspäin rappusissa.

  228. Ihana taulu! Meillä sen paikka olisi olohuoneessa lipaston päällä.

  229. Hei! Pidän kovasti isäsi tauluista ja olen niitä usein ihaillut blogissasi. Laittaisin taulun olohuoneen kollaasiin jossa on tällä hetkellä siskoni, vieraan taiteilijan ja muutama omatekemä töherrys. Vaihtaisin yhden töherryksistäni pois 🙂 Taulu toisi ihanan piristysruiskeen ja sopisi meille ihan mielettömän hyvin!!

  230. Pirteän värikäs taulu. Sijoittaisin sen uuden omakotitalomme yhdistettyyn keittiö-olohuoneeseen. Toisi tarvittavaa piristystä tilaan! 🙂

  231. Sijoittaisin ”Kolmioleikki”-maalauksen eteisaulaan, se kaipaisi juuri jotakin värikästä, pienehköä maalausta! 🙂

  232. Tämä tulisi meilläkin osaksi taulukollaasia ruokapöydän päätyyn.

    Isäsi on todellinen taituri, pidän hänen tyylistään paljon!

  233. Tämä ihana taulu tulisi meidän sisääntuloon/aulaan, Irlannista hankitun SOULMATE työn viereen mustan pinnasohvan yläpuolelle

  234. Upea arvonta. Asettaisin taulun keittiön tauluhyllylle väriä tuomaan.

  235. Vastaremontoidun takkahuoneemme tummanharmaale seinälle sarjapöydän yläpuolelle tämä hieno teos sopisi erinomaisesti

  236. Olohuoneen taulukollaasiin, jossa entuudestaan on vain mustavalkoisia grafiikanvedoksia. Piristäisi varmasti kokonaisuutta!

  237. Taulu pääsisi koristamaan syksyllä koulunsa aloittavan poikani huonetta, taulusta tulee mieleen ”elämän palapeli” ja sitähän poikani on aloittamassa kokoamaan 🙂 Onnea viisivuotiaalle!

  238. Taulu sopisi uuteen kotiimme minne vain, koska tällä hetkellä seinillä ei ole vielä yhtään taulua. Mies kovasti ruikuttaa että hommaisin jo tauluja, joten tässähän se olisi. 😉 Eteiseen laittaisin kollaasiin varmaankin.

  239. Voi että mä tykkään sun isäsi tauluista…jos en tätä arvontaa voita, voisin harkita tekeväni tilauksen suoraan häneltä. Nämä todella iskevät minuun.
    Ongelmahan siitä muodostuisi, missä tämän taulun paikka tulisi olemaan. Varmaan taulu käteen ja kotia kiertämään. Kyllä sille paikka löytyisi, varmasti! 🙂

  240. Sijoittaisin taulun meille ruokailuhuoneeseen tai lahjoittaisin vanhemmilleni eteiseen Mackintoshin Hill Housen yläpuolelle.

  241. Ripustaisin taulun olohuoneen seinälle Artekin ritläpenkin yläpuolelle piristämään mustavalkoista taulukollaasia.

  242. RouvaSisustusarkkitehti Reply

    Sopisi aivan täydellisesti paraatipaikalle olohuoneen taulukollaasin yhteyteen 🙂

  243. Taiteilija on minulle entuudestaan tuntematon, mutta tuollaiselle hienolle modernille taululle kyllä löytyisi kodistamme useampiakin paikkoja. Ensimmäiseksi kokeilisin sitä olohuoneeseen. Kaverikseen se todennäköisesti kaipaisi muita samantyylisiä tauluja.

  244. Sini-Pauliina Reply

    taulu laitettaisiin keittiömme seinään tuomaan väriä valkoiselle seinälle

  245. Olen lukenut blogiasi melkein alusta saakka. Kiitos sisällöstä joka ei junnaa paikallaan vaan uudistut aina. Paras sisustusblogi laadukkaalla sisällöllä. Olen myös taiteen ystävä ja isäsi taulu pääsisi meillä hyvään kotiin kunniapaikalle Artekin tarjoilukärryn päälle.

  246. Tiina-äiti Reply

    Poikani, ainokaiseni, muuttaa pois kotoa…..
    Haluaisin antaa hänelle mukaan moderneja, ajattomia esineitä, eikä mitään mammajuttuja, jota kotini on pullollaan.

    Taulusi olisi juuri sellainen, ensimmäinen taulu, joka kruunaisi hänen uuden kotinsa!

  247. Olen aina ihaillut isäsi töitä ja olisin iloinen jos sellaisen saisin. Vaikka näin arvonnasta. Sijoittaisin taulun eteisaulaamme.

  248. Onnittelut viisivuotisesta taipaleesta blogimaailmassa ja kiitos ihanasta arvonnasta!
    Isäsi upea taulu toisi kivasti väriä uudistettuun eteiseemme :)!

  249. Upea palkinto! Olen jo pitkään ihaillut isäsi töitä. Tämän kaunottaren sijoittaisin mustan lipaston päälle, josta se näkyisi sekä ruokatilaan että olohuoneeseen. Kumpa onnetar suosisi!

  250. Ihana taulu, joka sopisi täydellisesti olohuoneeseen valkoisen lipaston yläpuolelle.

  251. Taulu sopisi täydellisesti eteiseemme, jossa sen näkisi aina ensimmäisenä kotiin tullessa!

  252. Hieno taulu, jonka laittaisin makuuhuoneen seinälle. Taulu näkyisi myös olohuoneeseemme.

  253. siskoni uuteen vastavalmistuneeseen kotiin olohuoneen seinälle väriä ja valoa tuomaan.

  254. Laittaisin taulun tulevan lapseni huoneeseen, sukupuolesta ei vielä tietoamutta värit sopii sekä tytölle että pojalle. Ihanan leikkisä.

  255. Taulu sopisi poikamme vastaremontoituun huoneeseen, jonka yksi seinä odottaa juuri tämäntyyppistä, graafista taulua.

  256. Oi, tuo taulu sopisi vanhan pianomme seuraksi kuin nenä päähän. Toivottavasti onni suosisi!

  257. Tämän kauniin taulun paikka olisi ehdottomasti olohuoneessamme tummanharmaalla seinällä. Mukavaa kesää!

  258. Voi ihana arvonta ja onnea blogisynttäreille, sinun postauksiasi on kiva seurata. Isäsi taide on kyllä huippu hienoa ja jos arpaonni suosisi, niin taulu pääsisi meillä ruokailutilan seinälle.

  259. Upea taulu! Tämä päätyisi heti ovesta sisään astuessa Artekin ritiläpenkin päälle.

  260. Oi oi mikä arvonta! Tämän niin haluaisin!
    Olen ihastellut kollaasejasi ja etityisesti isäsi töitä.
    Tämä sopisi meidän kollaasiin Kallavesitaulun ja apstraktin hevostaulun kanssa. Olohuoneeseen paraatipaikalle tietysti! Nyt peukut ja isovarpaatkin pystyyn! 🙂 Artek arvonta meni minulta aivan ohi.
    Jatka blogisi kanssa samaan malliin! Blogisi on se jonka luen aina ekana!

  261. Niin kaunis! Laittaisin sen yksiöni parhaalle paikalle ruokapöydän yläpuolelle taulukollaasiin.

  262. Laittaisin taulun ehdottomasti postaiden alle, olohuoneen näyttävälle harmaalle seinälle.

  263. Taulu ripustettaisiin meillä eteishalliin – esillä niin tullessa kuin lähteissäkin! Hieno työ!

  264. Laittaisin taulun uuden kotini olohuoneen seinälle. Seinät kodissani ovat vielä tyhjät ja tämä kaunis taulu toisi kivasti väriä sisustukseen.

  265. Ai että, eteisessämme olisi juuri oikea paikka tälle taululle. Se ihastuttaisi heti kotiin tullessa. Olenkin aina pitänyt isäsi tauluista, kerran jo olin yhtä Koodissa ostattelemassa, mutta sille ei löytynyt äkkiseltään hintaa. Vähän on jäänyt kaivelemaan.. 😉

  266. Upeita nämä isäsi maalaukset! Olohuoneemme seinälle on suunnitteilla taulukollaasi ja tämä taulu sopisi siihen hienosti.

  267. Taulu sopisi minne vain! Sijoittaisin sen luultavasti makuuhuoneeseemme joka kaipaisi ripauksen väriä!

  268. Huikee palkinto! Etsin paikkaa taululle varmasti ensiksi eteisessä tai keittiöstä, pianon päällä olisi kyllä tilaa kollaasillekin. Mahdollisuuksia on useita :-).

  269. Marja-Leena Lantto Reply

    Taulu sopisi meillä parhaiten joko esikoisen huoneeseen tai eteiseen. Kiitoksia ihanasta ja inspiroivasta blogista!

  270. Onnea blogille.
    Taulu päätyisi olohuoneen seinälle, Muuramen ikonien kaveriksi taikka työpöytäni päälle tuomaan väriä elämään 🙂

  271. Onnea mahtavalle blogille 5v synttärinä!
    Taulu tulisi varmaankin vanhempien makuuhuoneeseen, joka meillä on muuten musta-valkoinen ja seinät betoninharmaat, mutta väripilkkuna siellä on iso perhepotretti, jossa vilahtelee pinkkiä. Taulu sopisi toiseksi väriläiskäksi.

  272. Taulu pääsisi mustavalkoisen olohuoneemme väriläiskäksi. Seinät ammottavat vielä toistaiseksi tyhjyyttään.

  273. Taulun laittaisin ehdottomasti 6v. taideharrastelijapoikani huoneeseen, johon se sopisi täydellisesti värinsä ja tunnelmansa vuoksi.

  274. Tämä olisi ensimmäinen oikea taideteos kotonani, joten se pääsisi koristamaan olohuone-ruokailutilaamme valkoisen senkin ylle. Kaunis työ !

  275. Taulu pääsisi uuden työhuoneemme seinälle, antamaan suuntaa uudelle sisustukselle.

  276. Taulu menisi olohuoneen korkealle seinälle jo olemassa olevien mustareunaisten taulujen kumppaniksi.
    Onnea blogille!

  277. Upea taulu! Juuri sellainen,mikä sopii moneenkin paikkaan kodissamme. Mutta ainakin aluksi pääsisi olohuoneen valkoiselle seinälle,josta puuttuu juuri tämä ihanuus.

  278. Laittaisin eteisen ja keittiön väliselle seinälle, missä taulu olisi parhaiten esillä kun siitä kaikki ohi kulkevat

  279. Olisipa mieleinen voitto! Laittaisin taulun eteiseen, toivottamaan ystävät tervetulleeksi

  280. Koskapa mulla ei ole kuin yksiö niin taulu olisi yhtäaikaa sekä olohuoneen, makkarin, että ruokailutilan seinällä 🙂

  281. Kristaliini Reply

    Taulu pääsisi uuden asuntomme kunniapaikalle olohuoneeseen. 🙂

  282. Arhippainen Reply

    Vaikka taulu miellyttää minunkin silmääni, tiedän sen olevan juuri sopiva lahja graafikkoystävälleni. Eli antaisin hänen ja hänen uuden kumppaninsa yhteiseen asuntoon tuparilahjaksi

  283. Taulun paikka olisi ruokapöytämme päätyseinä, joka on maalattu juuri legonsinisellä sävyllä. 60-luvun rivarimme sisäseiniä koristaa myös punatiiliseinät ja valkoiset maalatut. Tämä taulu yhdistäisi ajattomuudellaan nämä kaikki elementit. Kyllä, kiitos! 🙂 🙂

    • Lomalla näköjään sekaisin päivistä, sillä arvontahan loppui eilen 🙂 No, mutta hieno on.

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.