Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Vastaan otsikkoon heti: kyllä, minusta terassi voi olla liian suuri. Tämän olemme itse käytännössä huomanneet omalla terassilla. Terassin toisessa päädyssä on tullut oleskeltua harvakseltaan, joten pieni muutos terassihuonekalujen järjestykseen oli paikallaan.

Terassin pieni muutos lähti oikeastaan liikkeelle Mankun aloituksesta. Hän päätti eräänä sunnuntaina rymsteerata terassin uudestaan ja siirsi sohvamodulit meidän makuuhuoneen vieressä olevalle, terassin katetulle osuudelle. Sitten minä vielä viimeistelin lopputulosta oman näkemykseni mukaan.

Mietimme, että olemme tehneet aivan liian suuren terassin. Ei sitä raksa-aikana tullut mieleenkään, että terassi voisi olla liian suuri. Luulenpa, että viihtyisyys lisääntyisi jos terassimme olisi katettu myös toisesta päästä, sillä kotoisassa “kolossa” viihtyy paremmin kuin liian avarassa tilassa taivaan alla. Aiemmin istuimme todella harvoin sohvaryhmässä terassin päädyssä, mutta nyt kun sohvat ovat makuuhuoneen terassin vieressä katoksen alla, tulee istuinryhmässä istuskeltua päivittäin. Makuuhuoneen terassille paistaa ilta-aurinko, joten siinä on kiva istuskella iltaisin.

Nostimme Fatboyn riipukeinun sohvaryhmän entiselle paikalle. Tämä on parempi paikka riippukeinulle, sillä terassilla se ei ole automaattisen ruohonleikkurin tiellä. En kovinkaan välitä riippukeinun punaisesta väristä ja kaiken lisäksi kangas on repeytynyt. Niinpä olen asetellut torkkupeiton riippukeinun päälle, jolloin se sointuu nätimmin yhteen muun kalustuksen kanssa. Hankimme Fatboyn riippukeinun alennuksella aikoinaan Vaasan asuntomessuilta, eli vuonna 2008. Minulla on ollut aikomus hankkia uusi Fatboyn riippumatto saumoistaan purkautuvan tilalle, mutta odottelen alennusmyyntejä.

Asuntomessuista puheenollen: oletteko menossa? Selailin tänään Dekon asuntomessulehteä ja täytyy sanoa, että nyt ei harmita kovinkaan paljon, että en ole aikeissa mennä messuille. Luulen, että tällaiselle aktiivisesti sisustustuulia seuraavalle ei messuilla olisi kovin paljon nähtävää. Tietysti erilaiset rakennusratkaisut kiinnostelisivat, mutta eivätpä ne nyt ole meille ajankohtaisia, kun mökkikin alkaa juuri valmistua.

Mielellään olisin tänään istuskellut terassilla pidempäänkin, mutta täällä pauhaa taas kova tuuli. Monena päivänä olisi kaunis ja aurinkoinen ilma, mutta järkyttävät tuulenpuuskat pilaavat fiiliksen. Onneksi sentään aurinko paistaa. Terassipurjeet lepattavat villisti tuulessa ja välillä saa pelätä, että ne repeävät. Unikko-kuvioista aurinkovarjoa en uskalla nyt edes avata, sillä se kaatui ja repeytyi pikkuisen eräässä tuulenpuuskassa alkukesästä. Muutama päivä sitten se räsähti minun päälle, kun menin sulkemaan varjoa. Nyt en avaa sitä ennen kuin on ihan tyyntä taas.

Viimeistelin terassin ilmeen kantamalla etupihan terassilta keväällä Plantagenista hankkimiani kasveja* (Etupihan ihana ruukkupuutarha postauksessa niistä tarkemmin) tänne takapihan terassille. Tässä ovat ikisuosikkini: suklaakosmos ja laventeli, jotka molemmat voivat erinomaisesti. Pöydälle nostin yhden heinistä. Etupihan terassille jäi vielä bambu ja elefanttiheinä sekä amppelit. En hankkinut muita kesäkukkia/kasveja tänä kesänä ollenkaan. Olen tosi iloinen, että olen saanut pidettyä nämä kasvit hengissä keväästä asti!

 

*kasvit saatu Plantagenista osana kaupallista yhteistyötä

 

Author

5 Comments

  1. Mikäli yhtään itse tykkää niin voin lämpimästi suositella lasitettua terassia. Tuntuu, että Suomen kesässä se on ainoa oikea vaihtoehto. Meillä on osa terassista lasitettu ja se on oikea aarre. Ihanaa kesää teille.

    • Suvi M Reply

      Lasitettu terassi on kyllä kiva. Minun lapsuudenkodissani oli sellainen. Mutta tähän meidän taloon se ei minusta istu luontevasti.

  2. Olipa kiva kirjoitus, ei ole koskaan tullut ajatelleeksikaan tätä puolta asiasta. 🙂 Todella kiva sävy teidän terassin lattialaudoituksessa! Onko se vain ajan kaunista patinaa, vai onko maalattu? Ja jos vielä uskallan kysyä, niin mitä puuta? 🙂 Oon aina ihaillut sun sisustusvalintoja ja niiden ajattomuutta. Esimerkkinä teidän keittiö, joka on super kaunis vieläkin. Oot taitava! Kiitos tästä blogista, aina tulee luettua, vaikka aina ei tule kommentoitua. Ja kivaa kesää. 🙂

    • Suvi M Reply

      Voi kiitos aivan ihanasta palautteesta! <3 Minäkin tykkään edelleen meidän keittiöstä tosi paljon ja voisin tänäkin päivänä tehdä samoja valintoja. 🙂 Meidän terassi on siperian lehtikuusta, eli se on harmaantunut luonnostaan ajan myötä.

  3. Hei Suvi! Mitä materiaalia on tuo terassinne? Tosi kaunis harmaan sävy!
    Yt. Minna

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.