Tehän tiedätte, että rakastan kukkia. Leikkokukat ovat yksi helpoimmista keinoista piristää sisustusta ja itse ainakin rentoudun, kun saan katsella jotain kaunista. Siksi haenkin usein viikonlopuksi kotiin leikkokukkia kukkakaupasta (joskus toki myös marketista kauppareissulla). Nyt on mitä parhainta aikaa leikkokukille, sillä sesongissa on monia upeita vaihtoehtoja.

Perustulppaanit

Tulppaanit ovat tietysti nyt vahvasti esillä. Niihin ei voi olla törmäämättä, kun astuu sisään markettiin tai viimeistään, kun lähestyy kassoja. Usein tulppaanikimppuja myydään edullisesti kahden nipun tarjouksissa. Perustulppaanit saattavat toki tuntua vähän tylsältä valinnalta.

Perustulppaanikimppu näyttää minusta kauneimmalta silloin, kun kukat ovat vähän venahtaneet ja terälehdet auenneet isoksi palloksi. Siksi usein laitan kimppuun vähän lämpimämpää vettä kuin yleensä suositellaan – näin kukat aukeavat nopeammin. Jos maljakkoon laittaa vain vähän kylmää vettä, niin tulppaanit eivät aukea niin nopeasti eivätkä varret kasva pitkiksi. Tulppaanit kestävät tietysti muutaman päivän kauemmin jos ne eivät heti venahda ja avaudu.

Papukaijatulppaanit
Ranskalaiset tulppaanit

Kukkakaupoista löytää myös muita tulppaanilajikkeita. Omia lemppareitani ovat ranskalaiset tulppaanit ja papukaijatulppaanit. Ranskalaiset tulppaanit ovat todella näyttäviä pitkine vartineen ja isoine kukkasineen. Papukaijatulppaaneissa on taas kauniin röpelöiset terälehdet. Nämä upeat tulppaanit säilyvät maljakossa pitkään, jos vain huolehtii, että kukilla on raikasta vettä ja tuore imupinta.

Unikko

Yksi lempikukkasistani on ehdottomasti myös unikko. Pidän kovasti siitä miten unikon varret kaartuvat eri muotoihin ja kuinka nuput ovat kauniisti ryttyisiä. Avautuessaan unikon kukka on suuri ja näyttävä. Aivan ihania! Unikot sopivat hyvin kapeisiin ja korkeisiin maljakoihin.

Magnolia

Kauden lempikukkasista puhuttaessa täytyy tietysti mainita myös magnolia. Muistan, kun löysin magnolian oksat muutama viisi vuotta sitten ensimmäistä kertaa ja hullaannuin tuohon upeaan kukkaan aivan täysin! Siitä lähtien olen joka vuosi ostanut kotiin magnolian oksia. Tämän vuoden ensimmäiset kukkaseni ehtivät jo lakastua, mutta oksissa oli vielä nuppuja, joten leikkasin hyvinvoivat oksat maljakkoon – toivottavasti ne aukeavat.

Magnoliaan kannattaa laittaa kuumaa vettä, niin nuput aukeavat helpommin. Sääntöhän on se, että puuvartisille kasveille lämmintä vettä ja pehmeämpivartisille (kuten tulppaanit) kylmää vettä.

Jos varsi katkeaa, niin pikkiriikkisille maljakoille tulee käyttöä

Koti on tänä viikonloppuna täyttynyt näistä ihanista kukista, kun tein kukkasista jakson myös Sunnuntaisuosikit IG-sarjaani. Siellä juttelen mm. maljakoista, jotka minusta sopivat parhaiten tulppaaneille. Välissä ehtikin olla muutama kuukausi, jolloin kotona oli lähinnä kuivakukkia tai oksia. Nyt nautin taas leikkokukkakaudesta täydellä sydämellä! Eikä aikaakaan, kun saadaan taas poimia tuoreita kukkia tienvarsilta maljakkoon.

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.