On taas aika palata sisustusuutisten pariin. Nyt onkin luvassa ihana tuulahdus kevättä, sillä moni brändi on julkaissut kevätuutuuksiaan. Ja kurkistetaan vähän jo syksyynkin…

Kuvat: Vallila

Vallilan SS20 kevät-kesä-mallisto kantaa nimeä ”Puutarhaunelmia”. SS20-kokoelma sisältää noin 80 uutuuskuosia, eri väritykset mukaan lukien. Kotimaan luonto on pääosassa kevään kuosi-ilottelussa. Puutarhaunelmat, kukkien runsaus ja niiden väriloisto ovat innostaneet Vallilan suunnittelijoita ja ne ovat olleet uuden malliston keskeisiä teemoja.

Luontoaiheiden rinnalla mallistossa on graafisempaa muotokieltä mukaileva sarja, jossa on aavistus tähän hetkeen sopivaa nostalgiaa. Lisäksi SS20-kevätmallisto on täydentynyt arkiston innoittamista klassikkokuoseista. Uusintapainoksia on otettu niin Howard Smithin Makebasta kuin Marjatta Metsovaaran Kiira-kuosista. Malliston jatkumoa edustaa esimerkiksi Helsinki-kuosi uusissa värityksissä.

Kuvat: Lapuan Kankurit

Lapuan Kankureiden kevätmallisto kantaa slogania ”Innovation is in our Nature!”.

”Innovaatio on tärkeä osa luonnettamme. Innovaatio-sanaa määriteltäessä meidän on aluksi määriteltävä sanat rakkaus ja intohimo – nämä voimakkaat tunteet ohjaavat meitä Lapuan Kankureilla. Kudomme tuotteitamme villasta ja pellavasta intohimolla, ja rakastamme etsiä ja löytää uusia tapoja, joilla teemme tuotteistamme vieläkin parempia” tiedotteessa avataan ideaa sloganin taustalta.

Uutuuksia ovat Elina Airikkalan suunnittelema NYYTTI-pyyhe sekä Helmi Liikasen suunnittelemat tekstiilit TULPPAANI, LEHTI ja POLKU.

Kuvat: Marimekko

Marimekolla katsotaan jo syksyyn; Marimekko nimittäin julkaisi kuvia ensi syksyn kodinmallistostaan. Mallistossa pehmeän ruskeaa värimaailmaa täydentävät lämpimät korallin ja oranssin sävyt sekä ripaus keltaista. Luvassa on uusia kuoseja ja värityksiä tutuista tuotteista.

Mallistoon sisältyy retkeilyteema, joka tuo mukanaan monikäyttöisiä tuotteita kuten piknikpeiton, joka on helppo pakata mukaan matkalle. Uudesta tikatusta Tiiliskivi peitosta voi puolestaan kiinnitysnappiensa ansiosta tehdä pehmeän makuupussin, tai kaksi huopaa yhdistämällä suuren päiväpeiton.

Astiastossa nähdään uusia värejä. Sukat makkaralla -laseissa on uusi, kaunis korallin sävy, ja Oiva koppa -tarjoiluastia saa uuden mustan värityksen. Mattapintaisesta keramiikkamassasta valmistettu Oiva Terra tuo maanläheistä tunnelmaa niin reissuun kuin kotiinkin.

Kuvat: Balmuir

Kotimainen luksusbrändi Balmuir lanseerasi SS2020 kodinmallistonsa. Mallisto tekstiilit ovat laadukkaita luonnonmateriaaleja: kuten pellavaa, puuvillaa, baby alpakkaa ja kid mohairia. Sesongin neutraalia väripalettia värittävät sävyt aqua, coral ja midnight. Kodinmallistoon kuuluu koristetyynyjä, torkkupeittoja, pussilakanasettejä, pyyhkeitä, diffuusereita sekä kynttilöitä.

Kuva: Arabia

Arabia täydentää mallistoaan Esteri Tomulan Pastoraali-  sekä Heini Riitahuhdan Huvila-koristeella kuvioiduilla maljakoilla. Maljakot tulevat markkinoille kahdessa koossa. Maljakon muoto on Arabian muotoilupäällikkö Irina Viippolan käsialaa.

Kuvat: IKEA

IKEA-uutuudet tuovat kevätkotiin uusiutuvat materiaalit ja juhlatunnelman. Kasvikuiduista punotut korit, keraamiset vaasit ja ruukut, sisäilmaa puhdistavat verhot ja muut luonnonläheisiin sävyihin sekä kuoseihin puetut uutuustekstiilit tuovat kestävää kauneutta kotiin. Kevään myötä koti herää eloon myös musiikista. FREKVENS-erikoismallisto koostuu muun muassa kaiuttimista ja valoista, joilla arki muuttuu helposti juhlaksi.

Helmikuun uutuustuotteet ovat myynnissä IKEA-tavarataloissa ja verkkokaupassa helmikuun alusta. FREKVENS-erikoismallisto on myynnissä IKEA-tavarataloissa 12.2. alkaen.

Lyhyesti:

  • Helsingin Stockmann-tavaratalossa on avautunut uusi kotimaiselle designille omistettu Atelier – Design for Finnish Lifestyle -osasto, jonka on kuratoinut Samu-Jussi Koski. Koski on valikoinut mukaan sekä uusia että perinteikkäämpiä brändejä, joita yhdistää kotimaisuuden lisäksi oma näkemys ja vahvat arvot.
  • Muumimamman kotiapulainen Miisa saa oman hahmoastiaston Arabian klassikkokokoelmaan. Seurakseen Miisa saa uudistetun Niiskuneiti-astiaston, jossa suosikkihahmo näyttäytyy syreeninlilassa taustassa sovitellen bikineitä.
  • Sokeva tuo Suomeen uuden läpinäkyvä suojamaalin, joka tekee seinästä, ovesta tai vaikkapa pöydästä piirtoalustan.

 

Ensi viikolla Tukholmassa järjestetään Stockholm Furniture and Light Fair -messut. Matkaan itse paikan päälle ja raportoin varmastikin messutunnelmia Instagramiin, joten jos uusimmat sisustustrendit kiinnostavat, niin kurkkaa silloin Instagramiini!

Author

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.