hortensia_oh

Sadepäivä. Ihanaa puuhastella sisätiloissa vaihteeksi. Ja ”hyvällä omallatunnolla”. Joskus aurinkoisina päivinä koen pientä painetta siitä, että pitäisi olla ulkona, vaikka oikeasti olisin mielummin sisällä. Nautin auringonpaisteesta myös sisällä ja ihailen valoja ja varjoja, joita auringonsäteet muodostavat. Tänään on mukavaa kuunnella, kun sade ropisee ja käpertyä sohvannurkkaan seurailemaan lasten puuhia. No, kyllähän nuo pyykkivuoret tuolla odottavat, eli ei ole tekemisen puutetta. 😉

Eilen näpsin paljon kuvia erääseen kivaan juttuun, josta kuulette lisää ihan lähipäivinä. Minulle yksi bloggaamisen mielekkäimpiä puolia on asetelmien ja pienten stailausten tekeminen kotona; kauniiden kuvakulmien löytäminen ja joskus myös onnistuneet kuvat. En ole hirveän pikkutarkka, joten kuviin saattaa jäädä jotain ”ylimääräistä”, tai valmiita kuvia selatessa saatan huomata, että jotain esinettä olisi voinut pikkuisen siirtää tms. Mutta ei se ole niin tarkkaa. Pääasia on, että kokee iloa siitä mitä tekee. Voisin tehdä tätä päivät pitkät jos kuvakohteita riittäisi. 😉

Author

10 Comments

  1. Ihanalta tuntuu olla sisällä, kun keli on tuollainen sateisen harmaa.

    Odotan innolla kuvauksiasi, ne vaan ovat nii kauniita aina:)
    Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle!

  2. Eikö ole hassua, miten voi potea huonoa omaatuntoa siitä, että on sisällä silloin kun aurinko paistaa?! Siksi kai niin moni kokee kevään stressaavana. Vaikka saahan sitä viettää aikaa sisälläkin, jos siltä tuntuu. Ja ylipäätään tehdä asioita joista nauttii.

    Sulla on ihanan raikas blogi. Seurailen vakituisesti..

    • Niinpä, ei pitäisi stressata tuollaisista asioista. Mutta on se hyvä, että voi nauttia sadepäivistäkin. 😉
      Kiva kuulla, että seurailet vakituisesti. 🙂

  3. Yhdyn kaikkiin sunnuntaimietteisiisi. Sadesäällä on ihana vaan olla, siksi niitäkin päiviä pitää osua lomalle. Ja arjen ja bloggauksen iloja ovat asetelmat ja kuvaaminen.

  4. Tykkään kovasti katsella näitä rentoja, tunnelmallisia kuvia, joissa kaikkea ei ole niin viimeiden päälle siloiteltu ja hinkattu. Itsellä on vähän ammattitautina päinvastaista ja olisi oikeasti tarpeen ja ennen kaikkea terapeuttista tehdä kuvajuttuja blogiin vähän rennommalla asenteella 😉 Tässäpä haastetta..

    Kiitos sinulle kauniista blogistasi!

    • Voi kuinka kiva kuulla! 🙂 Sinulla on aina niin kauniit kuvat ja laadukkaasti toteutettu blogi! Olen ihan otettu jos tykkäät kuvistani. 🙂

  5. Joo yhdyn tuohon huonoon omaantuntoon, kun ulkona paistaa, niin ei saisi olla sisällä. Siksi yleensä tykkään syksystä, kun voi kesän jälkeen hyvällä omallatunnolla käpertyä sisätiloihin. 🙂

    • Mukavaa, että kohtalotovereita löytyy ja joku ymmärtää mitä tarkoitan. 🙂 Sehän on hyvä, että osaamme nauttia myös harmaista päivistä. 😉

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.