olohuone-syyskuu-6925

Kävin kirppiskierroksella tässä parisen viikkoa sitten ja löysin kivoja pieniä juttuja, joilla maustaa oman kodin sisustusta. Lempparini taisi olla tämä suloinen pieni jakkara. Tällaiset vanhat, vähän kolhiintuneetkin esineet tuovat sisustukseen kivasti kerroksellisuutta ja ilmettä. Ihastuin myös jakkaran taidokkaaseen punokseen ja mittasuhteisiin.

olohuone-syyskuu-7022

pikkujakkara-7146

Vaan enpä arvannut, että jakkarasta tulisi meidän kissojen suosikki! Etenkin vanha Viivi-kissamme on kovin ihastunut tähän jakkaraan. Instagram Stories -videoita seuraavat ovatkin nähneet kuinka nätisti Viivi käpertyy jakkaraan torkkumaan. Mutta sitten kun ajattelin ottaa kuvia Viivistä ja jakkarasta, niin eihän hän silloin suostu sen päällä makoilemaan. Kissat. <3

Minulla on jokinlainen heikkous pikkujakkaroihin ja tuoleihin. Olen vuosien varrella useasti saanut kuulla muiston siitä kuinka pikkutyttönä aivan häkellyin eräästä pikkutuolista. Olin alkanut kaupassa ihan täristä punaisen pikkutuolin nähdessäni ja ihastuin siihen kuulemma niin paljon, että vanhempieni oli ostettava se minulle. Minä en tuosta muista mitään, mutta tuolla se punainen pikkutuoli on meillä edelleen leikkimökissä.

*

Tänään olen siivoillut meillä kotona ja ajattelin vähän karsia sisustusasetelmia ja esillepanoja. Tuntuu, että nyt on liikaa kaikkea. Mankku siivoaa varastoa ja minunkin tekisi mieli alkaa vielä raivaamaan vaatekaappeja. Mutta taidanpa nyt ottaa vain rennosti – on tärkeää palautua kiireisestä työviikosta kunnolla. Huomenna onkin vuorossa katsaus sisustusuutisiin! Kivaa lauantai-iltaa kaikille!

Author

6 Comments

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.