Mukavaa sunnuntaipäivää! Kokosin viikon tauon jälkeen taas sisustusuutisia yhteen ja tässäpä poimintani parin viikon ajalta.

saanajaolli

Saana ja Ollilta on tulossa vaikka mitä ihania uutuuksia! Aiemmin kirjoittelin Saanan ja Ollin mattouutuuksista ja nyt on vuorossa uusi ”Seitsemän palaa” -mallisto. Seitsemän palaa -mallisto on syntynyt tangram-älypelin inspiroimana. Suunnittelun tavoitteena oli yhdistää pelin muotokieli suureen määrään käsin piirrettyjä painokuoseja ja katsoa, millaiseksi kuosi rakentuu. Malliston tuotteisiin kuuluvat mm. keittiötekstiilit ja sisustustyynyt sekä uusina tuotteina myös Suomessa painetut julisteet ja -maksikortit. Tekstiilituotteiden materiaali on kestävä eurooppalainen 100% hamppukangas ja ne valmistetaan läpinäkyvästi Suomessa. Kankaat painetaan Aitoossa, ommellaan Keikyällä ja tarkastetaan ja pakataan Turussa.

”Seitsemän palaa rakentui siten, että keskustelimme teemoista, joita halusimme käyttää ja piirsimme kumpikin useita kymmeniä mustavalkoisia kuoseja. Kun kuoseja oli iso pino, istuimme yhdessä alas ja rakensimme kuosin Tangram- älypelin muotojen pohjalta. Lopputuloksessa yhdistyy käsin piirretty estetiikkamme kaleidoskooppimaiseen villiyteen.” suunnittelijaparin toinen osapuoli Olli Sallinen kertoo. ”Seitsemän palaa” -malliston tuotteet tulevat myyntiin syyskuun aikana.

jysk

Suuri, kansainvälinen sisustusketju JYSK lanseeraa uuden ”Nordic Mood” malliston, joka käsittää modernin makuun sopivia graafisia tekstiilikuoseja sekä sisustustuotteita. Hyvin ajan henkistä ja luulenpa, että inspiraatiota on saatu tunnetuista ja suosituista designbrändeistä. 😉 Lisää kuvia esim. Trendspanarna-blogissa.

Bouroullec-brothers-Serif-TV-Samsung_dezeen_784_0

Bouroullecin veljekset vaikuttavat oikein tuotteliailta ja ovat lähiaikoina tehneet yhteistyötä monien brändien kanssa. Uusimpana tulokkaana on TV Samsungille. Serifiksi nimetty televisio syntyi ideasta luoda tuote, joka yhdistäisi veljesten huonekalumuotoilun tietotaitouden teknologiaan. Tästä uutuudesta löytyy lisätietoa mm. Dezeen-sivustolta.

ERB_2015_artek_kaari_20_hdfs

Uuden televisiomallin sekä Iittalan ”Ruutu” maljakoiden lisäksi Bouroullecin veljekset ovat lähiaikoina suunnitelleet Artekille uuden ”Kaari”-sarjan, joka lanseerattiin Suomessa Helsinki Design Weekin aikana. Kaari-sarja, joka perustuu yhden graafisen metalliosan hyödyntämiseen, koostuu kahdesta erikokoisesta suorakulmaisesta ja pyöreästä pöydästä, kirjoituspöydästä, seinäkonsolista, pienestä pyöreästä hyllystä sekä erilaisista, suurehkoista seinähyllyistä. Kaari-sarjan toimitukset jälleenmyyjille alkavat lokakuussa 2015.

Translation: Interior design news of the week. Saana and Olli release a new collection of textiles and paper products. The new collection is called ”Seitsemän palaa” (=Seven pieces). / JYSK lauches a new collection called ”Nordic Mood”, which contains textiles in graphic prints and small, trendy interior accessories. / Samsung has released a new television designed by the Bouroullec brothers. It is called ”Sarif”. / The Bouroullec brothers have also designed a new collection for Artek and it is called ”Kaari”. The new products will be in stores in October in Finland.

Images: Saana ja Olli / JYSK via Trendspanarna / Samsung via Dezeen / Artek

Author

2 Comments

  1. Saanan ja Ollin uutuudet näyttävät hyvältä. Ja ihanaa, että he säilyttävät kotimaisuutensa. Finarten kohdalla melkein toivon, että matot voisivat hieman enemmänkin maksaa ja tuotanto olisi Suomessa eikä Intiassa.

    Ja Jysk yllättää!

    • Olen samaa mieltä: on mahtavaa, että Saana ja Olli arvostavat kotimaisuutta! 🙂 Toisaalta ymmärrän senkin, että yritykset joutuvat siirtää tuotantoaan ulkomaille. Kumpa edes tuotekehitys ja suunnittelu säilyisi kuitenkin Suomessa!

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.