Vaikka vietinkin melko rentouttavaa viikonloppua, piti kuitenkin jotain pientä puuhaa keksiä. Järjestelin meidän keittiönkaappeja, tarkemmin ottaen lasihyllyjä. Osa meidän juomalaseista ovat jo melkoisen kuluneita, joten pientä päivitystä täytyisi tehdä. Itseasiassa olen jo pikkuhiljaa aloittanut juomalasien uusimisen.

balmuir_tuotteet

balmuir_servetit_lasit

Olin jo ehtinyt haaveilla suurista, klassisista viinilaseista ja nyt sain valita sellaiset Balmuirin valikoimasta. Hienostuneet Balmuirin Piemonte-viinilasit* ovat kristallia. Lisäksi valitsin mukaan pellavaservetit* – voitteko uskoa ettei minulla ole vielä kangasservettejä. On siinäkin sisustusbloggaaja! No, puolustuksena sanottakoon, että olen vasta viime vuoden aikana innostunut kattausten tekemisestä. Aiemmin ne ovat tuntuneet jotenkin tätimäisiltä. Edelleen pidän kyllä mielummin rennoista kuin viimeisen päälle viimeistellyistä kattauksista. Saa nähdä millaiset kattaukset uusien pellavaservettien kanssa syntyy…

tiskipoyta

lasit_kuivuu

viinilasit

Arkilaseja olen alkanut uusia Iittalan Kastehelmi-sarjan laseilla. Ensimmäiset, kauniin harmaat lasit hankin jo jonkin aikaa sitten. Kastehelmilaseista on tullut meidän jokaisen perheenjäsenen suosikkilasi ja se valitaan ensimmäisenä astiakaapista. Seuraava askel on luopuminen vanhoista, Ikean laseista, jotka ovat jo naarmuuntuneet ja sitten täytyy hankkia lisää Kastehelmi-sarjan laseja tilalle. Ajattelin ostaa näitä eri sävyisinä. ”Aavikko” sävy on minusta aivan ihana tämän harmaan lisäksi!

lasit_teline

lasit_teline

Lasien hiukan kuivuttua, viimeistelin kuvauksen talouspaperilla ettei lasien pintaan jää kuivuneiden vesipisaroiden jälkiä. Tähän väliin sopiikin vinkata kauniista talouspaperitelineestä. Etsin sellaista vuosia ja meillä oli käytössä ikivanha 90-luvun kromiteline, kunnes ennen joulua löysin tämän ihanan talouspaperirullatelineen. Se on Ferm Livingin mallistosta ja löytyi täältä paikallisesta, ihanasta pikkuputiikista, Legerasta. Teline on mattaista messinkiä ja sen alaosa on marmoria – sopii kivasti meidän keittiöön.

Oi että, nyt mietinkin kuinka kaunis pääsiäiskattaus syntyisi yhdistelemällä näitä Balmuirin ”Dark grey melange” -sarjan kangasservettejä Iittalan Kastehelmisarjan harmaisiin ja aavikon sävyisiin laseihin sekä klassisiin Piemonte-viinilaseihin. Sitä pitää kokeilla kyllä!

* Balmuirin tuotteet saatu blogin kautta.

Translation: I rearranged our glasses. I got new wine glasses from Balmuir in addition to lovely kitchen textiles (a tea towel and some napkins). A while ago I bought Kastehelmi glasses from Iittala. I would love to get more of them in different colours. Combining these elements would make a lovely table setting for Easter.

Author

13 Comments

  1. Voi miten upealta Balmuirin Piemonte näyttääkin. =)

    Meillä on lasikaappi täyttä Iittalaa … Essence ja Essence Plus-sarjoja.

    Juomalaseissa myös Iittalaa … Kartio, Lempi, Ultima Thule ja uutena myös ihania Kastehelmi laseja … Niissä kaikki värit ovat kyllä upeita. Samoin uudet smaragdi ja sade. Kesälle tulee vielä lisää värejä.

    Ja voi miten ihana on tuo talouspaperiteline, voisin kotiuttaa meillekin sellaisen.

    Nyt vaan suunnittelemaan ja kuivaharjoittelemaan tulevaa pääsiäiskattausta.

    Hyvää tulevaa viikonloppua ja stailauksia. =)

    • suvi m Reply

      Meilläkin on paljon Iittalaa myös. Juurikin sitä Essence-sarjaa, mutta minusta on kiva vaihtelun vuoksi käyttää välillä näitä klassisia viinilaseja. Lisäksi meillä on tosi paljon Verna-sarjan laseja – tuo sarjahan on lopetettu jo. Pitäisi niitä käyttää enemmän myös arjessa. Mutta taidan nyt luopua kulahtaneista Ikean laseista kuitenkin ja hankkia vähän lisää sitä Kastehelmi-sarjaa tilalle. 😉

  2. Näyttää kauniilta. Toi marmori tausta on niin kaunis. Mitä materiaalia pöytätaso on?

    • suvi m Reply

      Kiitos, tosi kiva kuulla! 🙂 Keittiön tasot ovat Okitea.

  3. Kauniit ja ylellisen oloiset viinilasit <3

    Meilläkin arkijuomalasit pitäisi uusia. Vähän Iittalaa, vähän Ikeaa, pari jotain eksynyttä menneisyydestä… Mihin ihmeeseen ne lasit katoaa?

    Toinen kummastuttava juttu on pikkulusikat, niitä ei edes kukaan hajota mutta ne katoaa mystisesti. 😀

    • suvi m Reply

      Se on kyllä kummallista, että miten lasit katoavat! Olen huomannut saman! 😀 Ja lusikat myös. Minulla on yksi ”hienompi” aterinsarja ja mietin, että jos siirtäisin sen arkikäyttöön…saataisiin lisää lusikoita. 😉

  4. Kauniin näköistä! Minäkin olen etsinyt (jo parin vuoden ajan kaiken muun ohessa) meille kivaa alouspaperitelinettä, pitäpä tsekata tuo ferm livingin, näyttää tosi kivalta!

    • suvi m Reply

      Kiva jos sait tästä vinkkiä talouspaperirullatelineestä! 🙂

  5. Minunkin isossa tulppaanikimpussa yksi tulppaani nuukahti samannäköiseksi toisena päivänä, merkillistä

    • suvi m Reply

      Kyllä on kumma juttu! 😀 Minulla kävi kaksi kertaa peräkkäin noin.

  6. Tulppaanikommentti liittyi siis aikaisempaan postaukseesi. Talouspaperiteline on tosi hieno, kiitos vinkistä!

  7. Pingback: Täydennystä astiakaappiin - Meillä Kotona -blogit

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.