Olen jo vuosia ihastellut Svenskt Tenn:in kankaita, etenkin norsukuosia. Myös muut Svenskt Tennin kuosit miellyttävät silmääni. Värikkäät kasviaiheiset tyynyt näyttäisivät kodikkailta keväisessä kodissa ja toisivat juuri sopivan ripauksen väriä pääosin valkoiseen sisustukseemme. Manhattan-tabletit meiltä jo löytyy ja uuteen kotiin aiomme hankkia ainakin norsukangastyynyjä. Myös muut norsukuosituotteet miellyttävät, mutta ei näytä kivalta jos samaa kuosia on liikaa.

Ajattelin kuitenkin käyttää norsukangasta myös erääseen toiseen tarkoitukseen, kodinhoitohuoneessa. Kodinhoitohuoneen kaappeihin valitsimme laatikkoon integroidun silityslaudan. Nyt kun kaapistot ovat saapuneet, näin myös tuon silityslaudan ensimmäistä kertaa. Lauta on verhoiltu aika ikävän näköisellä kankaalla ja ajattelin, että ehkä voisin tehdä siihen uuden suojuksen Svenskt Tennin norsukankaasta, jos kangas vain soveltuu sellaiseen tarkoitukseen. Onko lukijoista kukaan tehnyt itse silityslaudan kangaspäällystä? Vinkkejä?

Svenskt Tennin tuotteita ei myydä Suomessa tietääkseni missään myymälässä, mutta onneksi heillä on nettikauppa, josta voi kätevästi tilata kankaita ja muita tuotteita suoraa kotiin.

kollaasin kuvat napattu Svenskt Tennin nettisivuilta

Author

13 Comments

  1. >Edellisessä kodissamme teetin uuden silityslaudan päällisen juurikin kaapiston sisässä olevaan silityslautaan, koska sen oma kangas oli niin ruma. Jätin kyllä itse ompelutyön ammattilaisen hoidettavaksi, mutta irrotin silityslaudan kankaan malliksi mukaan ompelijalle, jolta työ sujuikin sitten näppärästi!

  2. >Mun mielestä silityslaudassa on ihan ehdoton se sille tarkoitettu metallinhohtonen päällinen. Se tuntuu varaavan lämpöä ja näin silittäminenkin on helpompaa.

  3. >Ainut mitä mietin on että voikohan tuo tumma kangas päästää väriä, jos esim. silittää valkoista paitaa kosteana/höyryttämällä? Muuten kyllä olisi kivan näköinen, ja olen joskus nähnyt jossain nettiputiikissa myytävän silityslaudanpäällisiä jostain kivasta kankaasta, mutta yleensä ne ovat olleet aika vaaleita.

  4. >Olen tehnyt marimekon kankaasta ja mielestäni toimii hyvin, koska alla on se silityskangas. Piirsin kaavat laudasta ja lisäsin noin 5 cm + sv.t ja käänsin kuminauhakujan, johon pujotin kuminauhan. pingotin kankaan nauhalla kiinni ja hyvä tuli, sekä persoonallinen.

  5. >Tykkään myös Svenskt Tennistä, meiltä löytyy mm koristetyynyjä ja tabeltteja Manhattanista.En oikein usko että puhdas puuvilla on tarpeeksi kestävä kangas silityslaudan päälliseksi, paras olisi varmasti sellainen jossa aavistus tekokuitua joukossa – luulen nimittäin että reunat kuluvat muuten aika nopeasti rikki.

  6. >Silityslaudan päälliseksi voi laittaa puhdasta, sileää puuvillaa tai pellavaa, mutta ei tekokuituja sekaan. Tekokuidut eivät kestä höyryä ja/tai 300 C lämpöä haurastumatta ja/tai sulamatta. Tumma kangas pitäisi pestä 60C pariin kertaan, jotta ei päästä väriä höyrysilittäessä. Alle laittaisin hopeapäällisen, koska sen lämmön- ja kosteudenkesto-ominaisuudet ovat hyvät. "Nättipäällinen" kannattaa tehdä helposti irrotettavaksi (esim. kuminauhakiinnitys) pesua varten.

  7. >Esikko on varmasti oikeassa tekokuidun "sulamisen" suhteen, mutta kun katsoin omaa Brabantian päällistä on kangas huomattavasti tukevampaa kuin peruspuuvilla, jota Svenskt Tennin kankaat ovat.Brabantian päällisissä on lisäksi silikonia tukevoittamassa päällistä ja tekemässä siitä kestävämmän.

  8. >Kotiutin meille muutaman norsun viimekesäiseltä ruotsin reissulta, nyt tekisi kevään kunniaksi mieli keltaisia tyynynpäällisiä. Täytyy ehkä klikkailla netistä.

  9. >Anonyymi: Juu, saa nähdä jätänkö minäkin ompelutyön ammattilaiselle. Saa nähdä missä vaiheessa on aikaa alkaa väkertää tuota päällistä…mutta suunnitelmia pitää aina olla. ;)Anonyymi: Sen silityslautaan kuuluvan päällisen jättäisin kyllä paikoilleen. Tekisin siihen päälle vain kauniimman suojan.Hannah: Hyvä pointti! Kangas pitäisi kyllä varmasti pestä ensin, jotta voi varmistua siltä ettei se päästä väriä. Aion ainakin kokeilla… :)Terhi: Kiva kuulla ja kiitos hyvistä vinkeistä! :)Gloria: Niin…ja voihan sen kankaan sitten vaihtaa taas jos se menee pilalle. Me silitellään kuitenkin tosi vähän… :DEsikko: Hyviä pointteja! Ajattelinkin jättää sen "oikean" silityskankaan sinne alle. Gloria: Aivan! No, katsotaan kuinka käy… ;)Johanna: Nuo on kyllä niin ihania! Yritin eilen klikkailla kankaita kotiin, mutta jotain meni pieleen enkä saanut tilausta läpi. Pitää koittaa tänään uudestaan…

  10. >Ton uusimman postauksen lisäksi, pakko kommentida myös tähän! Mun kotiin tallusti just joukko elefantteja, ku svenskt tennin tilaukseni saapui. Hauskaa miten samanlainen sisältö oli mun tilauksessa! Tilasin elefanttitarjottimen, mustaa tyynykangasta ja servettejä. Nyt täytyy vain hillitä niiden ripottelua tänne kotiin. Lisäksi ostin noi manhattanin tabletit, harmi et ne on niin ohuet ja olemattomat (oli kyl tosi edullisetkin), haluaisin tuota samaa puosi sellaisena paksumpana puisena. Ja sit viel toi Teheran-kuosi <3, se jäi viel haavelistalle. Mut suunnittelin, et sit ku kevät on viel vähä lähempänä, ni siit vois saada aivan ihanat piristetyynyt, joilla olohuone ois sitten päivitetty kevääseen!Ihana koti teille tulee ja sun silmällä tosi kauniisti sisustettu! Oon huomannut, että meillä menee maut tosi yksiin, joten tätä sun blogia on aivan ihana seurata :). Aurinkoista kevättä sulle ja kiitos kaikista ihanista postauksista! Elle

  11. >Elle: Kiitos itsellesi ihanista kommenteista! 🙂 Minäkin haluaisin noita kukkatyynyjä, mutta taidan ensin tilata norsukangasta. Yritinkin jo eilen, mutta jokin meni pieleen. Oikein mukavaa kevättä sinullekin! 🙂

  12. >Ammattikäytössä(7h päivässä silitystä) ja meillä on normi puuvillakangas silityslaudan päällä ja kestää. Kannattaa suosia vaaleita kankaita, juuri sen takia ettei kankaasta tartu vaatteeseen väriä ja toisin päin, näkyy jos vaatteesta lähtee väri silityksen aikana.Ompelimossa töissä

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.