Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Villa Fregatti rakennetaan kaupallisessa yhteistyössä Kannustalo Oy:n kanssa

Mökkiprojekti etenee mukavaa tahtia ja tällä viikolla tontilla on jatkettu mm. maatöiden parissa. Meidän mökkiranta on muokkautunut aika eri näköiseksi sitten viime näkemän.

Ranta ennen ruoppausta

Mökkiranta oli ruohikon ja kaislojen valtaamaa vesijättömaata ja alusta saakka olikin selvää, että rantaa pitäisi muokata ja hiukan myös nostaa, jotta vesi ei jäisi makaamaan kaislikkoon. Haimme ELY-keskukselta ruoppauslupaa ja kesällä ELY-keskuksen edustajat kävivät tontilla arvioimassa sitä miten ruoppaus ja maan läjittäminen tulisi suorittaa. Kolmisen viikkoa sitten saimme kirjalliset ohjeet rannan muokkaamiseen.

Tällä viikolla kaivinkone saapui jälleen tontille ja ensimmäinen urakka olikin rannan ruoppaaminen. Ennen sitä kitkimme muokattavalta alueelta heinikon ja kaislat, jotta koneen kuljettajan oli helpompi hahmoittaa muokattava alue. Poltimme myös isot risukasat, joita olimme keränneet alapihalle ja rantaan.

Halusimme ehdottomasti säilyttää rantaan muodostuneen niemekkeen, josta on tullut lempipaikkamme. Tavoitteena oli säilyttää mahdollisimman luonnonmukainen rantaviiva.

Ruoppauksen jälkeen

Valtavasti muuttunut rantaviiva tuntui ensin hämmentävältä, mutta kyllä se on parempi kuin aiemmin. Onhan se kiva, että rantaviiva tuli lähemmäksi – kestää vain aikansa totutella uudenlaisiin näkymiin. Maata kaivettiin vain n. 30 cm syvyydeltä, jotta pohja laskee luonnollisesti matalaan rantaveteen. Näin rantaan ei myöskään jää vesi seisomaan.

Käppäilimme uudistuneella rannalla ja merkitsimme paikat, joihin siirrettäisiin kiviä ylempää tontilta. Kivien lisääminen rantaan muutti ilmettä luonnollisemmaksi ja aika pian kasvillisuus varmastikin valtaa uuden rantaviivan. Hyvä tästä tuli!

Huussin ja saunatuvan paikka

Rannan muokkauksen jälkeen kaivuri siirtyi ylemmäs tontille muihin hommiin. Harmaan veden imeytyskaivot kaivettiin maahan ja kytkettiin viemäriputkeen. Mökin sokkeliin tehtiin sisätäyttö ja sokkelin ympärille asennettiin patolevyt sekä routasuojat. Lopuksi tehtiin myös saunatuvan maatyöt.

Kaivinkone sai työnsä valmiiksi tältä erää ja nyt odottelemme vain mökin elementtien toimitusta. Saimme Kannustalolta vahvistuksen, että mökkipakettimme saapuu keskiviikkona 26.9. Ihan kohta meillä on mökki! Aika huimaa!

Olen muuten tallettanut Villa Fregatin Instagram-profiilin sivulle kohokohtia mökkiprojektin varrelta. Siellä videopätkät ovat tallessa pysyvämmin. Kohokohdista löytyy myös videopätkät rannan muokkaamisesta. Storiesin puolella projektia voi seurata reaaliaikaisesti.

Author

4 Comments

  1. Tosi hieno muutos, varmasti kannatti. Samoissa ajatuksissa ollaan, ja kiinnostaisi kovasti tietää jotain suuntaa antavaa kustannusta, joka teillä tuosta tuli, olisiko mahdollista jakaa se?

    • Suvi M Reply

      Kiitti! :) Rannan maatöihin meni reilu työpäivä, n. 10 tuntia. Maanrakennustöiden tuntitaksa vaihtelee varmasti tekijän mukaan, mutta täälläpäin se on n. 50-70€/tunti (alv. 0%).

  2. En kestä,mikä maisema!!Mun unelmien maisema,meri.Aion sen toteuttaa jonain päivänä.I love sea!

Write A Comment

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.